Kuolleista herännyt

Mistä tietää, ettei ole kirjoittanut blogia piiiitkään aikaan? Siitä, kun ei osaa käyttää bloggeria! Kuvan vaihtaminenkin oli työn ja tuskan takana, mutta vihdoin onnistui ja pääsen itse asiaan.

Tänään iski vahvana fiilis, että voisi taas kirjoittaa. Se ajatus on kutkutellut mielessä jo jonkin aikaa, ja ystävän kanssa asiasta jo keskustelinkin. Mietin jopa jo uutta nimeä blogille, mutta mikään ei kuulostanut omaan korvaan hyvältä, joten vanhalla nimellä jatketaan. Näin myös vanhat lukijatkin muistavat ja löytävät takaisin paremmin!

Jokaisella on elämässään ylä- ja alamäkiä. Viime vuoden alussa musta tuntui, että mulla on enemmän niitä alamäkiä. Alaspäin mentiin ja kovaa, mäestä mäkeen. Tai siis näin tuntui mun pään sisällä. Ulkopuolisesti mulla kaikki olikin hyvin. Ja rakkautta riitti ja olinhan mä onnellinenki. Miksi siis surra? Miksi siis masentua. 

Kammottava sana, jonka ääneen sanomista välttelin. Kunnes se läsähti päin näköä. Silloin päätin, että jos mun elämä on näin hyvin miten se on, mä haluun että se on yhtä hyvin mun sisällä.

Näistä ajatuksista on nyt reilu vuosi, ja edelleen teen töitä itseni kanssa. Kirjoittaminen on aina tehnyt hyvää mulle ja pidän siitä, vaikkei musta mikskään oikeeksi bloggaajaksi ole. Pidän enemmän oman julkisen päiväkirjan kirjoittamisesta, kun siitä että ottaisin painetta jokaisesta tekstistä, ulkoasusta ja kirjoitusvirheistä.

Yhtäkkiä kuitenkin tuli blokki. Enään ei jaksanut avata konetta bloggerin takia, vaan sometti tavallisesti puhelimella. Lopulta se sitten vain jäi.

Viimeisin teksti on muistaakseni heinäkuulta. Sillon kirjoitin ristiäisistä, kuinka Onni sai virallisen nimensä. Nyt tuo pieni täyttää reilun viikon päästä vuoden. Tämän vuoden sisään on mahtunut paljon, ja sitä aion ihan ensimmäiseksi purkaa ensimmäisten kirjoitusten aikana.

Uusille lukijoille; kiva kun löysit tänne, toivottavasti jäätkin!
Vanhoille lukijoille; tervetuloa takaisin!

Ristiäiset

 

 

Kasteessa nimekseni sain; Onni Oskari.<3

Kiitos ihanille kummeille, sekä muille ketkä paikalle pääsivät nimeni kuulemaan.

Yötön yö

Sitä taas toistelee itselleen, kuinka nopeasti aika rientää eteenpäin. Juuri kotiuduttiin synnäriltä, vaikka kalenterin mukaan siitäkin on jo kuukausi. Siis mun vastasyntynyt on jo kuukauden ikäinen? Huh... Kuukaudessa on ehtinyt tapahtua jos jonkinmoista mukavaa ja ei-niin mukavaa asiaa. Blogia en ole edes kerennyt ajattelemaan, mutta eilen mietin jos vaikka tulisin teille kertomaan meidän keskikesän juhlasta, juhannuksesta. 

Sitä vietettiin ensin perjantaina muutaman ystävän kanssa mökillä saaressa keskellä järveä, ja vietto jatkui mun porukoiden kanssa samassa paikkaa lauantaina. Molemmat päivät menivät samalla kaavalla, grillaten ja saunoten. Mukavaa oli molempina päivinä, ja talviturkkikin lähti. Ei multa, mutta J:ltä ja Pyryltä kylläkin! Molempina iltoina oltiin vasta 12 jälkeen kotona, joten Pyryn nukkumaanlaitto ei ollut mikään iso homma. Jätkä sammui jo autoon, ja siitä kannettiin sänkyyn. Heräilytkin aamuina tapahtuivat vasta 10-11 aikaan. Tänään saatiin kahden keskistä aikaa J:n kanssa, kun päästiin kaksin veneilemään järvelle. Se tuli tarpeeseen, henkisesti ehkä enemmän mulle. Ensi viikon J on vielä töissä, ja sitten hänellä alkaa 3 viikon kesäloma! Lomalle on suunnitteilla pientä maakuntamatkailua Itä-Suomeen sekä myös hieman ristiäisiä! Perinteiset Rantajamitkin ovat heinäkuun puolessa välissä, ja sinne ollaan molemmat suuntaamassa, eri päivinä kuitenkin lapsenhoitopulan takia. Tai pula on vähän huono käsite, kyllä varmasti Pyrylle hoitaja löytyisi, mutta vauvaa en tahtoisi vielä yöksi mihinkään laittaa. Joten nähtiin parhaaksi, että J menee perjantaina ja mä jään poikien kanssa kotiin, ja mä meen launtaina jolloin vuorostaan J vahtii lapsia. Ristiäisiä vietetään 19.7, ja tulen niistä varmasti kirjottamaan, vaikkakin ajattelin että jätän blogin kesätauolle. Haluan nyt keskittyä täysin perheeseen ja ystäviin. Eli luultavasti meistä kuulette vasta elokuussa enemmn, niitä ristiäisiä lukuunottamatta. Toivottavasti meillä on lukijoita myös kesän jälkeenkin! Loppuun saatte kuvapläjäyksen. Ihanaa kesää teille, nauttikaa, nauttikaa, NAUTTIKAA! <3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hän on vihdoin täällä

19.05.2015, RV 41+1 

Klo 00:54

3745g & 52cm puhdasta kultaa <3

Poika päätti vihdoin saapua maailman omin voimin. Synnytys sujui hyvin ja nopeasti, eilen kotiuduttiin! Palaan blogin ääreen hieman myöhemmin. <3

Aivot narikkaan

Siellä ne ovat roikkuneet jo jonkin aikaa. Ja huh, että onkin tuntunut hyvältä! 

Niinkuin olen aikaisemmin painottanut, en ota blogista itselleni mitään työtä tai pakkomiellettä, vaan kirjoitan sillon kun itseäni huvittaa. Viimeisimmän postauksen jälkeen tähän päivään on ensimmäistä kertaa tuntunut hyvältä olla kirjoittamatta. Siis että en ole kertaakaan ajatellut, että "mitäköhän lukijat ajattelee, kun en ole hetkeen kirjoittanut". Enkä ole myöskään avannut bloggeria kertaakaan katsoakseni kommentteja tai että onko mulla ylipäätään enään yhtään lukijaa. Ja yllätyksekseni, onhan teitä!

Monia varmaan kiinnostaa eniten se, joko pieni herra on saapunut maailmaan. Instagrammin ja facebookin seuraajat ovatkin jo huomanneet, että edelleen ollaan yhtenä kappaleena. Niin, tänään siis rv 40+3 ja edelleenkään herra ei ole ilmoittanut itsestään. Hassua, olin varma että poika syntyisi aikaisemmin kuin Pyry syntyi (39+2), mutta ilmeisesti hän ajattelee, että hyvää kannattaa odottaa. Kävin tiistaina neuvolassa, ja siellä sanoivat että ensi viikon alussa täytyisi soittaa äitiyspolille ja varata käynnistysaikaa. Huh, toivon todella että vauva tulisi ihan itsekseen sitä ennen, jos tällä kertaa saisin ei-käynnistetyn synnytyksen. Ja siksi kuulemma jo ensi viikolla, ettei poika ehdi kasvaa liian isoksi jotta saan synnytettyä ihan alateitse. Mikä on todellakin mun isoin toiveeni. Oon nähnyt jo pahoja unia siitä, kuinka vauva on perätilassa tai muuten vaan niin iso, että on päädytty hätäsektioon. Sitä en todellakaan haluaisi, vaikka Suomessa osaavat lääkärit yms ovatkin.

Sunnuntaina mua alkoi kiusaamaan myös pieni flunssa, joka tiistaina kehkeytyi vähän isommaksi ja nostatti jopa kuumeen keskiviikko aamuksi. Olo oli ja on edelleen kuin katujyrän alle jääneellä ja toivonkin että tämä ehtii mennä ohi ennenkun tarvii lähteä synnyttämään. Ajattelin ensin, että kyseessä olisi allergia, mutta flunssan tartuttua Pyryyn ja J:iin, näin ei voikaan siis olla. Mä oon ollut täysin vuoteenoma, ja J tulikin keskiviikkona kesken työpäivän kotiin, sillä musta ei vaan ollut hoitamaan Pyryä. Tänään ja huomenna hänellä onkin onneksi vapaapäivät, ja toivottavasti ensi viikon alussa pääsisi jo aloittamaan isyysloman...

Muuten mun olo on ollut aika hyvä, eilen huomasin että selkä alkanut vaivaamaan taas, ja flunssa aiheuttanut mulle pientä turvotusta. Huomaa ettei joka päivä pysty sormuksia käyttämään. Lohduttaudun kuitenkin ajatuksella, että ei enään kauaa. Kohta saan pojan syliini. <3

Jääkiekkohulluna on tullut seurattua myös parhaillaan pyöriviä MM-kisoja, ja tänään kannustetaan Suomi voittoon välieristä Tshekkiä vastaan eikös joo?!

Terveisiä rantapallolta, taitaa kesäkunto tältä kesältä jäädä, haha!

Pinnasängystä juniorisänkyyn

Me ollaan vihdoin siirrytty "isojen poikien" sänkyyn Pyryn ollessa 1v 3kk ikäinen. Miten tämä siirtyminen sitten sujui? Siirtymisestä on nyt kulunut n. 4-5 viikkoa.

Suurin syy siirtymiselle on pian syntyvä pikkuveli. En halunnut, että Pyry luulee vauvan vievän hänen sänkynsä, ja kun ei tuo poika enään vauva ole niin miksi pitäisi vauvan lailla pinnasängyssä nukkua? Pyryllä on paljon tullut omaa tahtoa joten mun mielestä senkin puolesta on hyvä, että Pyry saa itse sänkyyn mennä ja tulla pois. 

Itse sängystä! Olin jonkin aikaa katsonut Ikean sivuilta mahdollisia vaihtoehtoja sängyille, ja päädyin loppujen lopuksi Kritter -malliin joka ei ole jatkettava. Ennenkuin edes suunnittelin käynnistäväni auton ja suuntaamasta kohti Espoota, päätin selata paikallisen fb-kirpparin tarjonnan. Ja kuinka hyvä tuuri kävikään, siellä oli kuin olikin myynnissä täysin sama sänky, hyvässä kunnossa ja mukaan sai vielä patjan ja petarinkin! Ja tämän kaiken saisi 40 eurolla. Eli yli puolet halvemmalla kuin Ikeasta pelkän sängyn rungon! Myyjälle viestiä, ja laivareissun jälkeen kävinkin hakemassa sängyn.

Itse siirtyminen sujui yllättävän hyvin, sillä heti ensimmäisenä iltana Pyry jäi suoraan sänkyyn ja nukahti ihan parissa minuutissa ilman itkua tai muutakaan kitinää. Yksin. Me siis vain iltasadun jälkeen sanottiin "Noniin nyt mennään nukkumaan, hyvää yötä rakas", Pyry otti rätin kainaloon ja painoi pään tyynyyn ja sanoi "A-aa!" Poistuimme huoneesta ja hiljaista oli. Mun oli pakko käydä myöhemmin katsomassa, että tosiaanko se siellä nukkuu. Arvasin, ettei tämä voi käydä näin helposti ja n. viikon päästä Pyryä saikin kantaa takaisin sänkyyn. 

Iltasadun jälkeen kyllä jäi sänkyyn, mutta hetken päästä juoksi koputtamaan ovea itkun kera. Ekana iltana meni reilu puol tuntia kun kannoin poikaa takaisin sänkyyn, en edes laskenut kuinka monta kertaa sen sinne sai kantaa, toisena iltana meni jo helpommin, n. 10-15min meni ennenkuin poika oli unessa. Vieläkin toisinaan Pyryä saa kantaa takaisin, mutta nykyään riittää ihan vaan pari kertaa. Kahdella ekalla kantokerralla puhun pojalle "nyt mennään nukkumaan" ja "hyvää yötä", mutta niiden kahden kerran jälkeen kannan pojan mitään sanomatta sänkyyn. Eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa!

Millaiset meidän iltarutiinit on?
Kylpy/saunapäivänä mennään kylpyyn/saunaan joskus klo 19 aikoihin, jonka jälkeen rasvaukset ja puhdas yökkäri ja vaippa päälle. Iltapuuron keitän joskus klo 20 aikoihin, ja sen syöminen menee joskus helposti ja nopeasti ja toisinaan ei. Iltapuuron jälkeen saa huikan maitoa joko mukista tai nokkamukista. Maidon jälkeen (n. klo 20.30) mennään hammaspesulle ja jos on tullut kakka, niin vaipanvaihdolle. Sen jälkeen luetaan Pyryn lempikirja iltasaduksi pojan sängyssä, jonka jälkeen jää sinne nukkumaan. Yleensä klo 21 on jo täydessä unessa. Tietysti huonompia iltojakin on kun mikään ei mene niinkuin itse on suunnitellut! Nyt parina iltana, tai oikeestaan jo päivänä Pyry on ollut tosi kiukkunen kun hampaat 10 & 11 tulivat toissayönä läpi, ja eilen katsoin että niiden lisäksi on ainakin 5 muuta hammasta tulossa. Kohta alkaa koko kalusto olla suussa!

 

 

 

Miten teillä on siirtyminen pinnasängystä juniorisänkyyn sujunut ja missä iässä? Kuinka kauan meni, että lapsi alkoi helposti jäämään nukkumaan sinne?

Yhdessä odottamista, yksin äitiydessä

Tää on aika koluttu aihe kyllä, mutta asia joka on taas noussut hieman pinnalle. Nimittäin se, kuinka erilaista lapsettoman ja lapsenomaavan arki on, kuinka sitä erkanee hyvätkin ystävät.

Mulla on ystäviä joiden kanssa käyn kahvilla ja vaihdetaan kuulumisia. Se ei kuitenkaan ole samanlaista kun ennen. Ja se ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö tuntisi itseäni yksinäiseksi. Kun on ollu kotona yli vuoden kahdestaan lapsen kanssa, huomaa välillä sen kuinka yksinäistä on, vaikkei kuitenkaan yksin ole. Ajoittain sitä miettii, kuinka sitä jaksaa. Päivät on samanlaisia, ne on saaneet rytmin, jota on pakko noudattaa. Mä oon omasta mielestä jaksanut ihan hyvin, ottamalla huomioon esimerkiksi sen, miten huonosti on tullut nukuttua.

Sitä on jo tottunut ajatukseen, että kun ystävät lähtevät viettämään iltaa ulos, itse on turha edes odottaa sitä kutsua. Alkuun se oli rankkaa. Huomata facebookista, että "taas nuo lähtevät viettämään iltaa keskenään.. Ilman mua." Sitä tulee tarkistettua puhelin monesti, että onko kutsu illanistujaisiin vain jäänyt huomaamatta. Nykyään sitä ei edes enään odota. Enhän mä kuitenkaan pääse, koska mulla on lapsi. Ja toinen tulossa. Mulla on velvotteita ja vastuu äitinä, enkä mä haluaisikaan olla sellainen mutsi joka juoksee joka viikonloppu baareissa pitämässä yllä kaverisuhteita tai tuulettumassa muuten vaan. Silti, onhan mullakin oikeus käydä ilman lasta kaupungilla tuntematta huonoa omaatuntoa tai selkään porautuvia katseita "mihis toi on lapsensa jättänyt".

Eniten mä yllätyin ehkä kuitenkin sitä, että kuinka moni ihminen päivittäin kyseli mun ja vauvan kuulumisia (kun odotin Pyryä) ja olivat todella paljon mukana odotuksessa ja innoissaan vauvasta. Olihan syntymän jälkeenkin facebookissa 200 tykkäystä ja vähintään yhtä monta kommenttia. Ja tätä jatkui ehkä 2-4kk Pyryn syntymän jälkeenkin. Kunnes sen jälkeen sen eron huomasi. Ensin viesti saattoi tulla kerran pari viikossa, joka toinen viikko, muutaman kerran kuukaudessa, ja lopulta ei ollenkaan. Alkuun mäkin olin hieman hämilläni ja masentunut, sillä olin tottunut siihen joka päiväiseen viestittelyyn. Itsehän toki jatkoin viestittelyä, kunnes sitä alkoi saamaan niitä samoja vastauksia kuulumisiin päivästä toiseen, että se tuntui turhalta. Lopulta ei enään keksinyt mitä sanoa.

Äitinä tiedän, ettei arki ole mitään helppoa ja suunnittelematonta, vaan koko ajan on jotain tekemistä eikä sitä ihan extempore pysty kaikkea tekemään. Eikä sitä aina pääse sinne minne on suunniteltu. Vaikka mulla paljon äitikavereitakin on, niin ei sitä ihan joka päivä tule treffattua puistossa, vaikka näin voitaisiin olettaa. Sillä kuuluuhan siihen arkeen muutakin kun vain puistossa käymistä.

Mulla on mahtava tukiverkosto ja olen siitä joka päivä kiitollinen. Siltikin, sitä tuntee yllättävän usein olonsa erittäin yksinäiseksi. Ja eihän siitä saisi valittaa, sillä nykykulttuurissa äidin tulee olla melkoinen supermutsi. Enkä mä valita, koska sitä on muutenkin niin vaikea hahmottaa sellaiselle, joka ei samanlaisessa tilanteessa ole. Ja siitä, että olen tehnyt valintani olemalla äiti, en todellakaan valita. Se on vienyt multa, mutta enemmän se on mulle tuonut. Jokainen joka on saanut tuntea tän saman tunteen, ymmärtää kuinka paljon haluan tuoda esille ja korostaa sitä, että mä olen joka päivä kiitollinen mun molemmista pojista ja kuinka onnelliseksi he mut tekevät, jopa tämä syntymätön. Toistan myös joka päivä itselleni, kuinka hyvin mä olen näin nuorena selvinnyt äitiydestä, sitä että mä olen pysynyt vahvana, hoitanut Pyryn ja kodin ja onnistunut kasvattamaan tähän asti hienon taaperon. Vaikka liki päivittäin tunnen olevani yksinäinen, voin illalla Pyryä nukkumaan laittaessa nostaa katseen maasta, taputtaa itseäni olalle ja todeta "sä olet tehnyt hienon työn, ja tuossa on kaikki mikä merkitsee."