Yliluonnollisuus

Tiedättekö sen tunteen, kun vauva/lapsi ruokapöydässä alkaa katsomaan teidän ohitse, nauraa ja vilkuttaa? 

Tai kesken leikin alkaa tuijottamaan nurkkaan ja osoittamaan?

Kysyy teiltä "äiti, kuka tuo mies tuolla on?"

Illalla sängyssään hihittelee ja kun menet kysymään mikä on niin hauskaa niin vastaus on "pappa kertoi hauskan vitsin!" - Niin, se edesmennyt pappa.

Sanotaan, että vauvoilla/lapsilla on taito nähdä jotain, mitä me aikuiset emme välttämättä näe. Mä kutsun sitä taidoksi, koska mun mielestä siinä ei ole mitään pelättävää, päinvastoin. Sanotaan myös, että tämä taito häviää iän myötä, lapsi unohtaa sen tai ei osaa enään käyttää sitä. Kaikilta se ei häviä.

Toki, osa voi myös olla lapsen mielikuvitelmaa, sitä en kiellä.

Mä tuolla somessa kiinnitin huomiota tälläiseen viestiketjuun, jossa kysyttiin onko ihmisille tapahtunut jotain yliluonnollista. Mielenkiinnosta aloin ketjua selailemaan ja huomasin, että melko paljon oli erilaisia tapauksia. Kyllä jotkut tarinat nosti munkin niskakarvat pystyyn, mutta niin kauan kun tälläinen yliluonnollisuus on hyvää, se ei mua pelota. 
Kauhuleffat on mun mielestä kauheen mielenkiintoisia (tositapahtumiin pohjautuvat), vaikkakin viltin takaata niitä katson. Paranormal Activity -elokuvat kiinnostaa mua ihan hirveesti, mutta en oo tainnut yhtäkään nähdä kokonaisuudessaan, kun suurimman osan leffasta oon viettänyt siellä viltin takana. Mä luulen, että se johtuu siitä että uskon yliluonnollisiin asioihin. Siksi mua jälkeenpäin pelottaa ne elokuvat. Koska niissä on pahaa yliluonnollisuutta.

Aika moni ihminen ei tälläiseen kuitenkaan usko. Mutta mites sitten, jos heidän lapset sanovat nähneensä jotain? Kieltävätkö nämä ihmiset sen, koska eivät itse usko? Tämäkin on varmasti yksi syy, miksi jotkut lapset lopettavat asioiden näkemisen. Koska heiltä kielletään se, mitä he näkevät.

Vaikkakin kyse olisi mielikuvituksesta, mä en sitä voisi kieltää. Jos Pyry katsoo mun ohi ruokapöydässä ja vilkuttaa katon rajaan, mä oon kysyny, että kukas siellä on. Myös käännyn, ja vilkutan "heihei" Pyryn kanssa. 

Jos Pyry vanhemmalla iällä jotain näkisi, ja kysyisi multa "äiti, kuka tuo mies on?" en sanoisi että "ei siellä ketään ole". Vaan kysyisin, että "onko se joku tuttu?" - "hymyileekö hän?" - "haluaako hän hyvää?". Miksi kieltää lapselta jotain, mitä hän näkee? 

Ja mietin näitä ketkä ei usko. Mieti jos lapsi oikeasti näkee jotain, ja sanoo että "äiti kato, kuka toi mies on?" tms. ja sä meet sanomaan lapselle, että "ei siellä mitään ole". Mieti lapsen kannalta. Se näkee jonkun, mutta äiti sanoo ettei siellä mitään oo. Oma mielenterveyshän siinä voi järkkyä kun näät jotain minkä olemassaolon toinen kieltää.

Mä kyllä ymmärrän, että niiden jotka ei oo kokenut mitään yliluonnollista,  on vaikea lähteä uskomaankaan mitään sellaista. 

Mulle itselle ei oo tapahtunut tavallaan mitään, oon nähnyt vain unia jotka myöhemmin käyneet toteen. Yleensä unet ovat enneunia jonkun kuolemasta. Ensimmäisillä kerroilla en siihen uskonut, mutta parin kerran jälkeen siihen oli pakko uskoa. Vastaan on tullut myös yksi sukulainen, se oli aika pelottavaa kun ei tiennyt, tapahtuuko se vai ei. Myös erään ystävän luona ollessa käsipeili on tasaiselta hyllyltä tippunut lattialle. Tälle ystävälle on tapahtunut paljon tälläistä, ja mä uskon siihen. Mutta en usko, että kukaan hänelle pahaa haluaa.

Uskon suojelusenkeleihin ja ihmisiin, jotka kuollessaan ovat jääneet johonkin välitilaan, koska eivät ole saaneet mahdollisuutta sanoa hyvästi. Tai heiltä on jäänyt jotain näkemättä. Uskon myös demoneihin ja pahoihin henkiin, ja ne asiat mua pelottaa. Esimerkiksi spiritismi saa mun niskakarvat pystyyn, pelkkä sen ajatteleminen. 


Mites te lukijat, onko teille sattunut jotain yliluonnollista, tai uskotteko sellaiseen?