Synnytyspelko?

Eilen olin lääkärissä, synnytyksen jälkitarkastuksessa. Kaikki oli niinkuin pitää, ja lääkäri totesikin mulle:

"En uskois, että sä oot synnyttänyt, jos en tietäis"

Niin hyvin mä oon palautunut.

Mut toi lause sai mut miettimään vähän asioita. Mulla oli ihan kauhea synnytyspelko alkuraskaudessa, koska olin kuullut pelkkiä kauhutarinoita siitä. Kenelläkään ei ollut mennyt se hyvin vaan se oli "aivan kamala kokemus". Vaikka mä raskaana ollessani kysyin muilta synnyttäneiltä, että millanen synnytys on, niin en mä olis halunnu kuitenkaan kuulla pelkkää huonoa siitä. Mä olisin halunnu ensisynnyttäjänä kuulla ne positiiviset puolet, koska nyt synnyttäneenä mä tiedän, että niitäkin on.

Synnytyspelot hälveni hiukan raskauden edetessä, koska keskityin ajattelemaan vaan sitä, että minkä palkinnon siitä suorituksesta saa. Maailman parhaimman palkinnon.

Sitten oli aika lähteä synnärille.

Sinne menin jo sunnuntai illalla, mutta vasta maanantai aamupäivällä alkoi tosissaan tapahtua. Kävelin J:n kanssa pitkin osaston käytäviä yrittäen saada supistuksia tulemaan tiheämmin. Hetken käveltyämme kätilöni käveli meidän luo n. klo 14 ja sanoi

"Nyt voitais mennä tonne synnytyssaliin"

Mitä? Nyt vai? Ei musta vielä tunnu että tää täältä syntyis. Ja sitäpaitsi vähän pelottaakin.

Ei tarvinnu tuntua, mulle laitettiin tipasta tulemaan oksitosiinia, ainetta joka laittaa supistuksia tulemaan. Ja kyllähän niitä sitten tulikin.

Oonkin varmaan aikasemmin kertonu, että mulla oli hyvin pitkä synnytys, supistusvaihe kesti liki 40h ja ponnistusvaihe 1h 15min.

Synnytyssaliin menin siis n. klo 14 ja Pyry syntyi klo 19.43. Se aika tuntui paljon lyhyemmältä, mitä se todellisuudessa oli. Ainakin mun mielestä. J ei välttämättä ollut samaa mieltä.

Monet synnyttäneet sanoo, että heillä on ikävä sitä vauvamahaa. Siis mitä? Sitä palloa mikä estää kaiken normaalin elämisen? Siis oikeesti, mä en saanu edes kenkiä itse jalkaan ja se oli hyvin turhauttavaa. Muut kaipaa raskausmahaa, mut mä kaipaan synnytystä. 

Kyllä. Mä haluaisin takaisin sinne synnytyssaliin.

Tää mun tuntemus johtuu ehkä siitä, että mä en kaikkea muista mun synnytyksestä, koska olin niin väsynyt. Melkein nukahdin muutaman kerran saliin. Mutta mä haluaisin kokea sen uudestaan. Mulle jäi niin positiivinen kokemus siitä. 

Ei se toki kivuton ollut, mutta en olis ikinä uskonut, että mä kestän niin hyvin sen kivun. Tosin mulla oli ennen pillereitä niin rajut kuukautiskivut, että supistuksetkaan ei melkeen ollut mitään niihin verrattuna.

Jos joku raskaana oleva kysyis multa nyt, että millanen kokemus synnytys oli, sanoisin että hyvä ja positiivinen kokemus. Jos kaikki menee yleisesti synnytyksessä hyvin, niin se on varmaan paras kokemus elämässä, ja kaikkien naisten pitäis mun mielestä joskus kokea se. Se kasvattaa sua naisena ja saa sut ajattelemaan elämän ihmettä eritavalla.

Joku kenen synnytys ei oo mennyt niin hyvin kun mulla, saattaa pitää mua hulluna. Mut mä toivon että kaikkien synnytys olis yhtä hyvä kokemus kun mun. 

Mut tää onkin mun mielipide, ja toivon kaikille raskaana oleville ihanaa odotusaikaa ja positiivista synnytystä!