The Ring, ja kuulumisia

Eilen se käytiin ostamassa. 
Tai oikeastaan tilaamassa, kun liikkeessä ei ollut sopivan kokoista. Puoli kokoa liian iso. Pöh, joutuu odottamaan. Toivottavasti tulisi nopeasti, niin voin sitten ihastella sitä kesäkuuhun asti.

On se vaan niin mun tyylinen ja näköinen. Ihastuin siihen entistä enemmän kun näin sen ihan oikeasti.

Sormus on palladiumvalkokultainen, niinkun on mun kihlasormuskin. Sormus on jonkin verran leveämpi kun mun kihlasormus, mutta ei kuitenkaan mikään järkky iso. Sormuksessa on 61 timanttia, ja keskirivillä on timanttikukka ja filigraanikuviota. 

Saatiin sormuksesta alennustakin reilu sata euroa, mikä on tietysti vain positiivinen asia! Oli tosi mukava naismyyjä Kultajousessa!


Muutenkin suunnitelmat on hyvällä mallilla. Ruoka tilataan sittenki eräältä tilalta suoraan, saadaan todella halvalla ja se oli tosi hyvää!! Ensi viikolla täytyy tilata loput koristeet ja pikkujuttuja käydä ostelemassa, muuten ei sitten voikkaan tehdä mitään ennen toukokuuta. Pitäisi vielä muistaa hakea esteettömyystodistus seurakunnalta. Onneksi sen vielä ehtii, mutta jos hakisi sen kuitenkin ajoissa, ettei jää viime tinkaan... Ilman sitä kun ei naimisiin mennä!


No mitäpä meille muuten kuuluu?

Meille kuuluu hyvää! Pyry täytti tänään 3kk ja onkin ollut reipas poika koko päivän <3

Eilen vietettiin Earth Houria, tosin me taidettiin ehkä vähän nukahtaa sohvalle, ja meidän Earth Hour kesti 20.30-23.30... Hups.

Viime viikolla Pyry nukkui yhen yön kokonaan!! Meni klo 21 nukkumaan, ja heräsi syömään vasta klo 6.15!! <3 Nyt on pari yötä mennyt taas vähän huonommin, n. 1-2 krt herännyt syömään, mutta onneksi ei sen enempää. Päiväunia nukkuu hyvin.

Hän myös lattialla ollessa pungertaa kyljelleen, mutta siihen sitten jää ja lopulta menee hermo kun ei siitä pidemmälle pääse! Ehkä kohta meillä kierähdetään. 

Ihanaa on myös kun aina mua tai J:tä katsoessaan naamalle leviää todella leveä hymy vaikka kuinka kiukuttaisi! Pyry jopa pienesti naurahtelee. Ens perjantaina neuvola niin saadaan tietää paljonko poika on jo pitkä ja kuinka painava!

<3

 

Rakas 3kk <3

Supermies menossa untenmaille.

Sidottuina toisiinsa?

Rupes eilen (vai toissapäivänä?) saunassa naurattaa, kun J sanoi, että kohta ollaan naimisissa.

"Tuleeko meistä sitten vanhoja, aletaanko käymään sunnuntaisin bingossa." (vitsillä)

Haha, ei. Ei meistä tuu ja ei, bingo ei oo mun juttu.

Mut joillekkin se menee näin. Että kun saadaan lapsia tai mennään naimisiin ni se automaattisesti tarkoittaa sitä että sosiaalinen elämä romahtaa. Ollaan vaan kotona keskenään, kaupassa ja apteekissa tietty pakko käydä.

Muutto johonkin jumalanseläntaakse, ettei varmasti vahingossakaan tuu sosiaaliseksi.

Mä tulisin hulluks jos näin kävisi.

Pojan synnyttyä tottakai mun kädet oli enemmän sidottuna häneen. Mut ei se sitä tarkottanu, että suostuisin nököttämään kotona kaiken aikaa tuijotellen vastasyntynyttä.

Mä oon nähny mun kavereita, jopa niitä jota en ennen raskautta/raskausaikana nähnyt, mä oon käyny ulkona ja jopa ilman poikaa lähtenyt kylille. Enkä tunne siitä yhtään huonoaomatuntoa.

No entäs sitten tää naimisiin meno? Ei mulle tietääkseni yhtään lisää vuosia tuu sen päivän jälkeen, synttäritkin vasta marraskuussa.

Mä saan saman sukunimen kun J:llä ja Pyryllä, meistä tulee nimellisestikkin perhe. Ei se tarkoita sitä että me eristytään pieneen koloon ihan vaan kolmisin.

Ei mulle, tai J:lle mitään palloa laiteta jalkaan.

Mä oon saanu mennä, J on saanut mennä ihan "kysymättä lupaa". Tottakai on kohteliasta kysyä, että onko toinen suunnitellu siks päiväks jotain, jos ei oo niin fine.

Omaa aikaa täytyy olla. Oli sitten kyse parisuhteesta, perheestä tai avioliitosta. Mä ainakin ahdistuisin jos joutuisin joka päivä 24/7 nyhjöttää J:n kainalossa. Ei sillä, kyllähän on niitäkin päiviä kun ei jaksa tai halua tehdä mitään muuta kun olla siinä kainalossa ja laittaa puhelin kiinni. Mut se ei oo, eikä tule olemaan jokapäiväistä.

Mä tiedän, että J ei musta eroa ota jos nään mun kavereita tai käyn ulkona juhlimassa, enkä joka päivä nyhjötä kotona. Ja sama pätee toisinpäin.

Mä tiedän tapauksia, jossa on alettu seurustelemaan ja sitten ollaan ihan vaan kahden. Ei nähdä ketään kavereita ja aina vaan ollaan yhdessä joka paikassa. Nää parisuhteet on yleensä kariutunu eroon, tai kavereiden menetyksiin.

Meillä on nuorempana tapana olla kunnon porukalla jossain hengaamassa, yleensä jossain koulun pihalla tms! On tavallaan ikävä niitä aikoja, koska silloin oltiin kaikki hyvät ystävät samassa paikkaa samaan aikaan. Mutta ei mulla tulis nyt mieleenkään lähtee mihinkään pihalle porukalla hengailemaan. Oon kuitenkin jo sen verran kasvanut aikuiseksi, että kavereita ja ystäviä on ihana nähdä, mutta kyllä se kahvittelu riittää, ei mulla riittäis edes energia hengailla jonkun kanssa koko päivää aamusta iltamyöhään.

Eikä mun tarvii baarissa ravata joka viikonloppu vaan muistuttumassa niitä baarimikkoja, portsareita ja humalaisia kavereita että elossa ollaan. 

Minuun saa ottaa yhteyttä ja minä otan yhteyttä muihin, minua ei ole sidottu toiseen ihmiseen kiinni, vaikka aionkin tämän toisen ihmisen kanssa viettää loppuelämäni.

Ärsyttää.

Kuinka voi olla, että just se korvike mitä me käytetään niin on kaikista tän kylän putiikeista loppu?! Ei yhtää nappais alkaa kokeilee uusia korvikkeita mut pakkohan se on kun varastot hupenee.

Kyseessä siis Arlan Little Baby Organic 1, joka on sopinut niin hyvin Pyrylle. Mä niin toivon että kyseessä on vaan joku väliaikanen saatavuusongelma ettei koko korviketta lopeteta!

Te joilla sama korvike, onko teidän kylässä/kaupungissa samaa ongelmaa?

Tänään käytiin sittarissa (metsästämässä korviketta...) tehtiin mammuttimarkkina löytöjä pojalle! Ostettiin söpö haisuli-body ja aurinkolasit! Hermohan siinä meni kun laseja Pyrylle testailtiin, toivottavasti tottuu!

Nyt jatkuu rennon viikonlopun vietto, saunaan ja sit murun kainaloon töllöttää leffaa! Ihanaa viikonloppua lukijat <3

Toivepostaus part. 2!

Noniin, nyt oon saanu aikaseksi kuvailla vähän tätä meijän kämppää, kuvat on suurinpiirteisiä enkä jokaikistä nurkkaa ja koriste-esinettä alkanut kuvaamaan!

Pidemmittä puheitta, tervetuloa meille!

Aloitettakoon eteisestä.

 

Eteisestä matka jatkuu makuuhuoneeseen!

 

 

Makuuhuoneesta olohuoneeseen, jossa on Pyrylle oma pikku nurkkaus!

 

 

 

 

 

Pyryn oma vahtihauva, Domi.

Olohuoneesta viimeiseen nurkkaukseen, keittiöön.

 

 

 

 

Vähän voisin kertoa meidän kodista. Tää on siis pieni rivitalo kaksio, about 60 neliöinen. Meillä on suht isot etu- ja takapihat, joista voisin laittaa kuvia sitten kesällä kun ei siellä nyt oikein ole mitään kuvattavaa. Meidän takapihalta pääsee suoraan leikkipuistoon, joka on tosta meidän aidalta ehkä 50m päässä. Ei siis hirmu pitkä matka. Ja se on myös suht suosittu puisto, tosi moni perhe käy siellä. 

Tää on mun ja J:n kolmas koti. Mutta ensimmäinen OMA koti, eli omistusasunto. Miksi maksaa toiselle vuokraa kun voi maksaa omaa!

Eihän tää mikään iso ole mutta toistaiseksi mahdutaan ja viihdytään täällä. Ollaan rempattu tätä aika paljon siitä kun muutettiin tänne. Lattiat vaihdettu, katto maalattu, seiniä maalattu, sauna maalattu, keittiön tasot vaihdettu, vessaan vaihdettu kalusteet jne... Makuuhuone taitaa olla ainut mihin ei olla mitenkään koskettu.  Onkohan mulla tässä koneella kuvia siitä millanen tämä oli...

Löytyi!

Keittiö ennen

Eteinen ennen

Tuulikaappi ennen ja jälkeen

Vessa ennen ja jälkeen

Makuuhuonekin oli muuttopäivänä melko ankea! Saanut vähän eloa 2 vuoden aikana. Mm. tehtiin itse sängynpääty, hyllyjä seinällä ja tietysti nyt Pyryn hoitopöytä ja pinnasänkykin löytäneet paikkansa.

Tässähän tämä meijän pieni luukkumme oli!

Stressi? Mikä se on?

Ihme ja kumma kyllä, mulla ei oo minkäännäköstä häästressiä. (vielä.) Kohta enään kaksi kuukautta jäljellä meidän päivään, ja kaikennäköisiä hankitoja on taas tehty!!

Maanantaina käytiin juhlapaikalla katsomassa vähän tiloja, keittiön varustusta ja mittailemassa pöytiä. Tehtiin maanantai illalla J:n kanssa myös istumajärjestys. Ei ollut helppoa! Vaikka eihän se tarkoita että jos sulle määritellään istumapaikka, että sun täytyisi siinä nököttää koko ilta! Mutta oli kyllä hankalaa miettiä, että kuka tuntee kenetkin jne.... Onneksi se on nyt tehty. Vaikka sekin varmasti muuttuu kunhan saadaan vierailta varmuus kuka pääsee paikalle ja kuka ei. Mutta nyt sitä on helppo sitten muokata!

Tiistaina kävinkin sitten Ikeassa. Ostamassa "vähän" pöytäliinoja ja kynttilöitä. Menikin sitten ~140e. Ja for real, ostin pöytäliinoja, kynttilöitä ja muutaman kehyksen. En muuta. Noh, eipähän ainakaan tullut heräteostoksia!

 

Kuvasta arvaakin teemavärit: keltainen & valkoinen! Värit tulivat ilmi myös kutsuissa, joista postasin viimeeksi.

Mekonkin lasku tuli ja se on nyt maksettu! Vielä kun itse mekko saapuisi... <3 Sen näette vasta häiden jälkeen, J kun sattuu tätä mun blogia lukemaan niin enhän mä tänne siitä voi kuvaa laittaa! ;)

Sormus on nyt aikalailla päätetty ja se pitäisi käydä tilaamassa ensi kuussa. 

Vielä on paljon hommaa, mutta onneksi suurinosa koristeista on nyt hankittu, yhteen häänettikauppaan pitäis vielä tilaus laittaa, mutta tällä hetkellä toi mun Nordean tili ei anna siihen myöten! Ehkä sitten "palkkapäivänä"!

Pöytäkoristeista sen verran, että meille ei pöydälle tuu mitään isoja kukkakoristeita. Vaan yksinkertaisesti niin, että kävin latvalasta ostamassa skumppalaseja, johon laitetaan vettä ja sinne keltaisen ruusun nuppu. Niiden lisäksi pöytiin tulee kynttilöitä, matala valkoinen ja korkea keltainen vierekkäin. Ja näitä kahta "astelmaa" tulee siis pöytiin jokatoinen -menetelmällä. Hah, oompa hyvä selittämään...

Pöytiin tulee valkoiset (luonnonvalkoiset oikeastaan) pöytäliinat, keltaiset kaitaliinat ja lisäksi vielä norsunluunvärisiä ruusun terälehtiä. En malta odottamaan että pääsen koristelemaan tilaa!

Morsiuskimpuksi mulle tulee yksinkertaisesti vain keltaisia ruusuja, ja niiden sekaan jotain limenvihreetä. Äitini lupasi kimpun minulle tehdä <3

Hmm... Mitäköhän vielä osaisin kertoa. 

Opaskylttejä ei sen kummemmin vielä olla suunniteltu, ne ehtii vielä. Ja nyt kun sanon näin niin varmaan päivää ennen juhlaa tehdään niitä keskellä yötä....

J:lle pitäisi tilata kravaatti ja uusi kauluspaita. Pyryllekkin pitäisi joku siisti ''puku'' ostaa, en vaan osaa sanoa minkä kokoinen poika on sillon niin vaikea mennä mitään vielä ostelemaan! 

Paikkakortteja en askartele itse. Ne onkin varmaan ainuut mitkä tilataan valmiina, ja niihin sitten vaan kirjotetaan nimet. Mulla meni hieman hermo jo kutsuja askarrellessa niin päätin, että paikkakortteja en tee itse!

Ruokiakin pitäisi jo alkaa ostamaan pakkaseen, mutta ei sitäkään vielä jaksa stressata. Kaikki aikanaan! Kyllä me ehditään.... *kopkopkop*

 

Odotusaika

Ihana päivä. Ulkona on lämmin ja aurinko paistaa. Äsken ihana ystäväni kävi poikansa (joka on 4pv Pyryä nuorempi) kanssa kylässä. Pyry nukkuu. Hyvin aikaa vähän postailla. Tässä kirjottelen ja taustalla soi Samuli Edelmann-Oletko Se Sinä. Ihana kappale<3

Lueskelin tossa aamulla mun vanhoja blogipostauksia, ja tajusin että en oo melkeen mitään mietteitä kirjottanut mun odotusajasta.

Nyt näin jälkeenpäin ajattelin niistä tänne kirjotella, vielä kun ne on tuoreessa muistissa. Myöhemmin niitä on sitten kiva lueskella täältä ja muistella. (Ja vertailla seuraaviin raskauksiin)

Perjantai 12.4.2013. Herään aamulla aikasin, mahassa kutkuttaa ja on vähän hassu olo. Sen pidempään pohtien, mieleen syöksyy ajatus "nyt se on tapahtunut, mä olen raskaana."

Kyllä. Olen tiennyt siitä päivästä asti kun olen hedelmöitynyt että oon raskaana. Tuli vaan sellanen fiilis. Sitä on vaikea sanoin kuvailla. J pitää mua hulluna. "Ethän sä voi sitä jo heti seuraavana päivänä tietää." Voimpas. Ja tiedän. Laskeskelun jälkeen totean, että LA on 5.1 ja myöhemmin rakenneultrassa kävi ilmi että tarkka LA on 4.1. Mun laskelmat heitti päivällä.

Menee muutama päivä ja haen apteekista testin. Negatiivinen. "Höpöhöpö, tää testi on väärässä." Parin päivän sisään haen toisen. Haamuviiva. "Just. Haalee viiva. Eli olen."

20.4.2013. Menkat pitäis alkaa tänään. Ei ala. Jes, olen siis varmasti raskaana, niinkun oon kokoajan tiennytkin. Haen testin seuraavana päivänä. Negatiivinen. "Mitä hel.....?" Soitto neuvolaan.

"Mitä mä teen ku mä tiiän että oon raskaana, mut testi näyttää negatiivista?" 
"....? Siis miten niin tiedät?"
"On vaan sellanen tunne" (toi täti varmaan pitää mua sekopäänä.)
"Okeeei.. No millos sä oot sitten hedelmöityny"
Helppo vastaus. "12.4"
"No koita vkon päästä tehdä testi, ei oo välttämättä vielä tarpeeks raskaushormonii että näkyis testissä"
"Selvä kiitoshei!"

Vappuaatto. J lähtee töihin, tulee normaalisti antamaan pusun ennenkun lähtee, mutta tuo mukanaan yöpöydälle raskaustestin. "Muista sitten tehdä tää tänään ja laita sitten viestiä"

Niinjoo. Nyt on viikko kulunut siitä kun soitin neuvolaan. Nousen ylös. Ei oo pissahätää. Juon varmaan 3 litraa vettä ja johan se hätä tuli. Teen testin. Positiivinen. 

Vihdoinkin. Ihanaa. Ei. Kauheaa. Maailman ihanin asia. Ei tää oo totta. En mä osaa olla äiti. Osaampas, sehän on mun lapsi. Rikon sen kuitenkin. Enkä riko. Ihanaa<3.

Tunneryöppy oli aikamoinen. Ensin meinasin itkeä, mutta vakavoiduin kuitenkin. Tätähän mä olen halunnut, miksi siis itkeä. Hymy nousee korviin ja pompin varmaan 10 minuuttia tasajalkaa innoissani. Viesti J:lle; "Me saadaan vauva <3" 

Siitä se alkoi. Odottaminen. 9 PITKÄÄ kuukautta. Miten mä muka niin kauan maltan?

Mulla ei ollut oikeen mitään raskausoireita koko odotusaikana. Ei pahaa oloa. Ei outoja mielihaluja. Ei mielialanvaihteluita. Ei mitään.

Jouduin kyllä "kärsiä" lievän raskausmyrkytyksen sekä rauta-anemian. Tosin molemmat olivat oireettomat. Anemiassa vähän välillä pyörrytti. Ei muuta. Selkä oli välillä tosi kipee kun vanha vamma vaivasi ja siks kävin fysioterapiassa ja jäin sairaslomalle kuukautta ennen äitiyslomaa ja sairaslomalta suoraan äitiyslomalle. 

Eka ultra oli sanoinkuvaamaton. Siis mitä, se vauva on 4-5cm pitkä ja se näyttää jo ihan vauvalta?! Äänet päälle ja ne sydänäänet. Tais meillä molemmilla vähän silmä kostua J:n kanssa. Oisin voinut jäädä sinne koko päiväksi katselemaan sitä pötkylää.

Nyt taustalla soi Samuli Edelmann-Pienet Sormenjäljet ja sopii kyllä äsköiseen kirjoittamaani kuin nenä päähän! Ihana kappale tämäkin <3 Oon tykästynyt tähän levyyn!

Kätilön kanssa jutellaan ja hän kertoo, että seuraava ultra onkin rakenneultra viikolla 20. Eikä. Täytyykö mun odottaa 9 pitkää viikkoa, ennenku nään taas mun pikkusen. Ne viikot mateli. Käytiin siinä välissä J:n kanssa Virossa viikonloppureissulla. Ostin meille matkan J:lle synttärilahjaksi. Oli ihanaa. <3 Syksyllä olis tarkotus varmaan lähteä taas viikonlopuksi sinne, se onkin varmaan ainut häämatka mille ehdimme! Mutta otamme siitä sitten kaiken irti.

Takaisin aiheeseen.

Rakenneultra. Pieni nenä. Pienet sormet ja silmäkuopat. Pippeli! Me saadaan poika! Ei tullut mulle yllätyksenä, senkin tiesin jo ennen rakenneultraa. Oli vaan sellanen fiilis. Jälleen. Ja oikeeseen osui. Jälkeenpäin oon miettinyt, että mulla varmaan on Pyryn kanssa ollut jo alkumetreiltä asti joku telepaattinen yhteys. Aina kotona ollessa kun juttelin hänelle, sain potkuja vastauksiksi. <3

Mulla on paljon kuvia odotusajalta, mutta kaikista ihanimmat kuvat on syksyltä, kun käytiin mun siskon kanssa kuvaamassa mun masua. Tässä muutama otos sieltä.

 

 

 

Viikkoja oli tuolloin 25+6, ja mulla ei tosiaan mikään iso pallukka oo sillon ollut. Ei ollut edes viimesenä päivänä. Mutta ei oo kyllä kauheen ikävä tuota masua. Se oli kokoajan tiellä ja kävi selän päälle. Mutta sisältö mitä ihanin kultakimpale<3

Loppuviikoilla mietin jokapäivä, että josko tää jo täältä vois tulla. Toisaalta olisin halunnut, että syntyy vasta uudenvuoden jälkeen. Mutta joulun aikoihin ajattelin, että ihan sama millon syntyy, tulis jo ulos vaan!

Näin jälkeenpäin mietittynä tuntuu että odotusaika menikin suht nopeasti. Paitsi sillon kun odotteli molempia ultrapäiviä. Silloin aika mateli! Ja sillon ku alkoi supistelemaan. Sillon varsinkin. Mietin vaan mielessäni sillon, että mä oon jaksanu odottaa 39 viikkoa, jaksan vielä pari päivää, muutamia tunteja. 

Odotusaika oli mulla aika helppo. Niinku synnytyskin. Välillä tuntuu, että oon päässy aika helpolla tän raskauden kanssa, ja pelkäänkin että seuraava raskaus on helvetillinen. Sitä odotellessa.

Nyt Pyry tahtoo ruokaa joten mun kirjottelu loppuu tähän. Aurinkoista viikkoa lukijoille!

Toivepostaus part 1.

Eli näin tässä nyt sitten kävi, että toivepostauksen äänestyksessä tuli tasapeli!

Taidan aloittaa kirjoittamalla tuosta Tulevaisuuden suunnitelmista, koska en vielä jaksa alkaa kuvailemaan tätä meijän kaatopaikkaa!

Sanomattakin selvää, että päälimmäisenä suunnitelmissa on nuo tulevat häät. Niissä riittää kyllä tekemistä ja suunnittelemista seuraavien 3kk ajaksi. Onneksi on ihan huipputiimi auttamassa niiden toteutuksessa. Muutama ihminen on multa kysynyt, että eikö mua pelota mennä naimisiin. Tai että oonko varautunu siihen, et kaikki muuttuu. 
Ensimmäiseen vastaan että ei, ei pelota. Mikä siinä pelottais? Pureeko se pappi vai miks pitäis pelottaa? Mähän sinetöin mun onnellisuuden mun (tulevan) mieheni kanssa jota rakastan. Hämähäkkejä mä pelkään, en naimisiin menoa!
Ja toisekseen, miten kaikki muuttuu? Mullahan vaihtuu vaan sukunimi. Kaikki meillä on tähänkin asti ollu yhteistä, ja niin on jatkossakin. Näihin häihin ja tähän postauksen aiheeseen liittyen: mulla on suunnitelmissa mennä vain kerran elämässä naimisiin. Ja pysyä naimisissa.

Lapsia. Lisää lapsia. Niitä on suunnitelmissa tehdä, ja pienellä ikäerolla. (En sentään vielä ole raskaana!) Me molemmat J:n kanssa haluttais ainakin 3 lasta, ja toivotaankin että ne meille suodaan. Jotenkin mietityttää, että kun Pyry syntyi, niin se rakkauden ja kiintymyksen määrä on niin rajaton, että jos saadaan vielä lisää lapsia, niin riittääkö sitä niille muille? Tai siis tottahan toki niitäkin lapsia rakastaa ihan älyttömästi, onhan nekin sun omia. Mutta onko samanlaista tunnetta kun esikoisen kanssa? Esikon kanssa kaikki on kuitenkin niin uutta ja jännittävää ja sellasta tunnetta ei ole koskaan ennen kokenut. Useamman lapsen äidit, vastatkaa tähän ja valaiskaa mua, mitä odottaa! :D

Ja jos (ja kun) me saadaan lisää lapsia, niin ei ne kaikki tänne meijän pikkupikku kaksioon mahdu. Nytkin tekee jo tiukkaa. Eikä Pyryllä oo edes vielä paljon leluja. Häiden jälkeen suunnitelmissa onkin alkaa rakentaa taloa. (Ja siinä jossain välissä niitä lapsia, hehe) Rakentaa siksi, koska me halutaan että kaikki on uusinta uutta. Rakastan vanhanaikaisuutta ja maalaisromanttista sisustusta yms, mutta uudella tarkotan talon rakenteita. Salaojat, putket, katto, sähköt jne. Vanhoissa taloissa mietityttää aina että no koskas tässä on putket uusittu. Sitten jos muutat semmoseen taloon missä ei mitään peruskorjauksia oo tehty moniin vuosiin niin a) saat joko rempata ne kaikki ennen muuttamista (=suht kallista) tai b) kohta sulla voi kotona olla vesivahinko tai katto vuotaa tai salaojat pettää. Ei kiitos! Talopaketti vai alustaloppuun itse rakennettu? Se jää nähtäväksi. Löytäis nyt ensin sen tontin jostain halvalla! Ja toiveena on tietysti se rantatontti, tosin sit täytyy vissiin olla miljonääri, että sellasen saisi. Huoh. Aina saa haaveilla, eikö vain?

Työ. (Mitä se on?) Tällä hetkellä mulla on ehkä maailman paras työnantaja. Tuolla se nukkuu omassa pinnasängyssään. Ei tästä hyvää palkkaa rahallisesti saa, mutta työedut, -ajat + muut on sitäkin parempia. Ah, rakastan mun työtä tällä hetkellä.
Haaveena mulla on kyllä tulla sisustussuunnittelijaksi. Se on ollu mun haaveena jo monen monta vuotta, kuitenkin valitsin kampaamo-opinnot artesaaniopintojen sijaan. Ehkä mä joskus kouluttaudun. Toinen työ mistä pitäisin, olisi olla jossain vaateliikkeessä töissä. Ehkä jonain päivänä. 
Nyt aion täysillä keskittyä tähän työhön mikä mulla on, ja nauttia jokaisesta sekunnista mun rakkaan poikani kanssa. <3 Työsuhdetta kun on vielä monen monta kuukautta (vuotta) jäljellä!

Tässähän nyt näitä suurimpia suunnitelmia. Toki aioin myös jonain päivänä voittaa lotossa. Tai kenossa. Mutta ei mennä asioiden edelle, eihän? ;)


Part 2:sen postaan heti, kun saan vähän kuvattua tätä meidän huushollia! Siitä tuleekin siis suurimmaksi osaksi kuvapostaus!





Neea

" Mä käteesi pujotan sormuksen, merkiksi rakkauden ikuisen...."

Kesällä pääsen taas häihin. Rakastan häitä, ne on täynnä onnellisuutta ja iloa ja rakkautta.

kuva: weheartit.com

kuva: weheartit.com

kuva: weheartit.com

Nämä tulevat häät kuitenkin eroavat hieman edellisistä niin, että minä olen tällä kertaa se, joka kävelee alttaria pitkin ja J on se, ketä ottaa vastaan.

Niin. Minulla vaihtuu sukunimi ja meistä tulee nimellisestikkin kokonainen perhe ♡

Itsehän olisin halunnut naimisiin jo ennen pojan syntymää, mutta olisihan se ollut aika stressaavaa raskaana ruveta suunnittelemaan yhtään mitään.

Tosin ei tässä nytkään ole kuin 3kk aikaa. Suunniteltu ollaan kaikki jo suht valmiiksi aikaisemmin, joten nyt ei tarvitse kuin toteuttaa. Ja onneksi mulla on kaksi maailman parasta kaasoa mua auttamassa, love you guys ♡

Pidetään aika pienimuotoiset kekkerit, vieraslista ei ole satapäinen ja budjettikin tähän elämäntilanteeseen sopiva, eli ei tosiaankaan mitään megahäitä. En semmoisia koskaan ole halunnutkaan. Mulle itselleni on tärkeintä vain se, että saan mennä naimisiin J:n kanssa. Ei sillä, onko mulla "tahdon"-sanan jälkeen nimettömässä 50 000 vai 500 euron sormus. Eikä mua haittaa myöskään se, ettei meillä ole isoa kartanoa ja hevosvaunuja vuokrattu. Meille tulee meidän näköiset häät.

Mulla ei ole sellaista tavanomaista stressiä, vaan mahassa kuplii pelkästään hyvällä tavalla, ja odotankin innolla meidän hääpäivää. Kyseessähän on rakkauden (näin kliseisesti sanottuna), eikä rahalla hankittujen asioiden juhla.

Tee-se-itse meiningillä siis mennään ja kun noita kutsukortteja väänsin (puolet onneksi kaasojen kanssa), niin rupes ärsyttää tää oma asenne "kaikki pitää saada tehdä itse". Ei ollut ehkä maailman yksinkertaisimmat kutsut tehdä. Onneksi ne nyt on valmiit, lähetetty ja saapuneet vieraillekkin, joten pääsin tämän pikku yllärin teille muillekkin kertomaan!

Oispa jo kesäkuu. ♡

Vähän kuvia kutsuista

 

 

 

 

 

 

  

Mitä pidät kutsuista? Kyllähän niistä näkee, että on itse käsin tehty, mutta se on tarkoituskin!

Ekan kerran yökylässä

Eilen se sitten tapahtui. Pyry meni ensimmäistä kertaa yökylään.

Huolta ei ollut, koska lapsenvahdit mitä luotettavimmat, mun vanhemmat. 

Mutta kyllä oli tyhjä olo. Kokoajan oli tunne, että jotain puuttuu. Mutta en sentään puolen tunnin välein soitellut äidille, että miten siellä menee.

Me sitten J:n kanssa päätettiin lähteä ravintolaan syömään, ja oli kyllä outoa kun laukusta ei löytynyt yhtään vaippaa tai tuttipulloa! 

<3

Ravintolassa menikin aikaa, kun juteltiin kaikesta (paitsi Pyrystä ja töistä!). Sieltä kotiuduttuamme laitoimme vielä saunan lämpemään vaikka kello olikin jo 10 illalla! Ja saunan jälkeen oli tarkotus katsoa vielä elokuvaa, mutta päätettiin kerrankin nukkua kunnolla yöunet.

Ja nukuttua tulikin. Heräsin kyllä 7 aamulla, mutta ajattelin että 

"en varmana nouse tähän aikaan!".

Ylös noustiin puoli 11 eli yöunia tuli nukuttua 10h!! Oli hieman pöhnänen olo, en muista koska viimeeksi olisin nukkunut noin pitkään putkeen! 

Lähdettiin siitä sitten koiran kanssa metsälenkille kun oli niin kaunis aamu. Lenkiltä mukaan tarttui koivunoksia ja niistä väsäsin sitten olohuoneen ikkunanlaudalle tälläisen:

Lenkin jälkeen tehtiin oikeen kunnon aamupala! Kahvia, tuorepuristettua mehua appelssiineista, kananmunia, pekonia, leipää.... Nam!!

Aamupalan jälkeen sitten lähdettiin hakemaan Pyry kotiin! Poika oli ollut kiltisti eikä ihan hirveesti ollut valvottanut mun vanhempia. 

Oli kyllä ihanaa viettää laatuaikaa rakkaan kanssa, mutta oon kyllä ilonen kun poika on taas kotona <3

Neea & Pyry