Kasteessa nimekseni sain; Onni Oskari.<3
Kiitos ihanille kummeille, sekä muille ketkä paikalle pääsivät nimeni kuulemaan.
perjantai 24. heinäkuuta 2015
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Yötön yö
Sitä taas toistelee itselleen, kuinka nopeasti aika rientää eteenpäin. Juuri kotiuduttiin synnäriltä, vaikka kalenterin mukaan siitäkin on jo kuukausi. Siis mun vastasyntynyt on jo kuukauden ikäinen? Huh... Kuukaudessa on ehtinyt tapahtua jos jonkinmoista mukavaa ja ei-niin mukavaa asiaa. Blogia en ole edes kerennyt ajattelemaan, mutta eilen mietin jos vaikka tulisin teille kertomaan meidän keskikesän juhlasta, juhannuksesta.
Sitä vietettiin ensin perjantaina muutaman ystävän kanssa mökillä saaressa keskellä järveä, ja vietto jatkui mun porukoiden kanssa samassa paikkaa lauantaina. Molemmat päivät menivät samalla kaavalla, grillaten ja saunoten. Mukavaa oli molempina päivinä, ja talviturkkikin lähti. Ei multa, mutta J:ltä ja Pyryltä kylläkin! Molempina iltoina oltiin vasta 12 jälkeen kotona, joten Pyryn nukkumaanlaitto ei ollut mikään iso homma. Jätkä sammui jo autoon, ja siitä kannettiin sänkyyn. Heräilytkin aamuina tapahtuivat vasta 10-11 aikaan. Tänään saatiin kahden keskistä aikaa J:n kanssa, kun päästiin kaksin veneilemään järvelle. Se tuli tarpeeseen, henkisesti ehkä enemmän mulle. Ensi viikon J on vielä töissä, ja sitten hänellä alkaa 3 viikon kesäloma! Lomalle on suunnitteilla pientä maakuntamatkailua Itä-Suomeen sekä myös hieman ristiäisiä! Perinteiset Rantajamitkin ovat heinäkuun puolessa välissä, ja sinne ollaan molemmat suuntaamassa, eri päivinä kuitenkin lapsenhoitopulan takia. Tai pula on vähän huono käsite, kyllä varmasti Pyrylle hoitaja löytyisi, mutta vauvaa en tahtoisi vielä yöksi mihinkään laittaa. Joten nähtiin parhaaksi, että J menee perjantaina ja mä jään poikien kanssa kotiin, ja mä meen launtaina jolloin vuorostaan J vahtii lapsia. Ristiäisiä vietetään 19.7, ja tulen niistä varmasti kirjottamaan, vaikkakin ajattelin että jätän blogin kesätauolle. Haluan nyt keskittyä täysin perheeseen ja ystäviin. Eli luultavasti meistä kuulette vasta elokuussa enemmn, niitä ristiäisiä lukuunottamatta. Toivottavasti meillä on lukijoita myös kesän jälkeenkin! Loppuun saatte kuvapläjäyksen. Ihanaa kesää teille, nauttikaa, nauttikaa, NAUTTIKAA! <3
Sitä vietettiin ensin perjantaina muutaman ystävän kanssa mökillä saaressa keskellä järveä, ja vietto jatkui mun porukoiden kanssa samassa paikkaa lauantaina. Molemmat päivät menivät samalla kaavalla, grillaten ja saunoten. Mukavaa oli molempina päivinä, ja talviturkkikin lähti. Ei multa, mutta J:ltä ja Pyryltä kylläkin! Molempina iltoina oltiin vasta 12 jälkeen kotona, joten Pyryn nukkumaanlaitto ei ollut mikään iso homma. Jätkä sammui jo autoon, ja siitä kannettiin sänkyyn. Heräilytkin aamuina tapahtuivat vasta 10-11 aikaan. Tänään saatiin kahden keskistä aikaa J:n kanssa, kun päästiin kaksin veneilemään järvelle. Se tuli tarpeeseen, henkisesti ehkä enemmän mulle. Ensi viikon J on vielä töissä, ja sitten hänellä alkaa 3 viikon kesäloma! Lomalle on suunnitteilla pientä maakuntamatkailua Itä-Suomeen sekä myös hieman ristiäisiä! Perinteiset Rantajamitkin ovat heinäkuun puolessa välissä, ja sinne ollaan molemmat suuntaamassa, eri päivinä kuitenkin lapsenhoitopulan takia. Tai pula on vähän huono käsite, kyllä varmasti Pyrylle hoitaja löytyisi, mutta vauvaa en tahtoisi vielä yöksi mihinkään laittaa. Joten nähtiin parhaaksi, että J menee perjantaina ja mä jään poikien kanssa kotiin, ja mä meen launtaina jolloin vuorostaan J vahtii lapsia. Ristiäisiä vietetään 19.7, ja tulen niistä varmasti kirjottamaan, vaikkakin ajattelin että jätän blogin kesätauolle. Haluan nyt keskittyä täysin perheeseen ja ystäviin. Eli luultavasti meistä kuulette vasta elokuussa enemmn, niitä ristiäisiä lukuunottamatta. Toivottavasti meillä on lukijoita myös kesän jälkeenkin! Loppuun saatte kuvapläjäyksen. Ihanaa kesää teille, nauttikaa, nauttikaa, NAUTTIKAA! <3
torstai 21. toukokuuta 2015
Hän on vihdoin täällä
19.05.2015, RV 41+1
Klo 00:54
3745g & 52cm puhdasta kultaa <3
Poika päätti vihdoin saapua maailman omin voimin. Synnytys sujui hyvin ja nopeasti, eilen kotiuduttiin! Palaan blogin ääreen hieman myöhemmin. <3
torstai 14. toukokuuta 2015
Aivot narikkaan
Siellä ne ovat roikkuneet jo jonkin aikaa. Ja huh, että onkin tuntunut hyvältä!
Niinkuin olen aikaisemmin painottanut, en ota blogista itselleni mitään työtä tai pakkomiellettä, vaan kirjoitan sillon kun itseäni huvittaa. Viimeisimmän postauksen jälkeen tähän päivään on ensimmäistä kertaa tuntunut hyvältä olla kirjoittamatta. Siis että en ole kertaakaan ajatellut, että "mitäköhän lukijat ajattelee, kun en ole hetkeen kirjoittanut". Enkä ole myöskään avannut bloggeria kertaakaan katsoakseni kommentteja tai että onko mulla ylipäätään enään yhtään lukijaa. Ja yllätyksekseni, onhan teitä!
Monia varmaan kiinnostaa eniten se, joko pieni herra on saapunut maailmaan. Instagrammin ja facebookin seuraajat ovatkin jo huomanneet, että edelleen ollaan yhtenä kappaleena. Niin, tänään siis rv 40+3 ja edelleenkään herra ei ole ilmoittanut itsestään. Hassua, olin varma että poika syntyisi aikaisemmin kuin Pyry syntyi (39+2), mutta ilmeisesti hän ajattelee, että hyvää kannattaa odottaa. Kävin tiistaina neuvolassa, ja siellä sanoivat että ensi viikon alussa täytyisi soittaa äitiyspolille ja varata käynnistysaikaa. Huh, toivon todella että vauva tulisi ihan itsekseen sitä ennen, jos tällä kertaa saisin ei-käynnistetyn synnytyksen. Ja siksi kuulemma jo ensi viikolla, ettei poika ehdi kasvaa liian isoksi jotta saan synnytettyä ihan alateitse. Mikä on todellakin mun isoin toiveeni. Oon nähnyt jo pahoja unia siitä, kuinka vauva on perätilassa tai muuten vaan niin iso, että on päädytty hätäsektioon. Sitä en todellakaan haluaisi, vaikka Suomessa osaavat lääkärit yms ovatkin.
Sunnuntaina mua alkoi kiusaamaan myös pieni flunssa, joka tiistaina kehkeytyi vähän isommaksi ja nostatti jopa kuumeen keskiviikko aamuksi. Olo oli ja on edelleen kuin katujyrän alle jääneellä ja toivonkin että tämä ehtii mennä ohi ennenkun tarvii lähteä synnyttämään. Ajattelin ensin, että kyseessä olisi allergia, mutta flunssan tartuttua Pyryyn ja J:iin, näin ei voikaan siis olla. Mä oon ollut täysin vuoteenoma, ja J tulikin keskiviikkona kesken työpäivän kotiin, sillä musta ei vaan ollut hoitamaan Pyryä. Tänään ja huomenna hänellä onkin onneksi vapaapäivät, ja toivottavasti ensi viikon alussa pääsisi jo aloittamaan isyysloman...
Muuten mun olo on ollut aika hyvä, eilen huomasin että selkä alkanut vaivaamaan taas, ja flunssa aiheuttanut mulle pientä turvotusta. Huomaa ettei joka päivä pysty sormuksia käyttämään. Lohduttaudun kuitenkin ajatuksella, että ei enään kauaa. Kohta saan pojan syliini. <3
Jääkiekkohulluna on tullut seurattua myös parhaillaan pyöriviä MM-kisoja, ja tänään kannustetaan Suomi voittoon välieristä Tshekkiä vastaan eikös joo?!
Terveisiä rantapallolta, taitaa kesäkunto tältä kesältä jäädä, haha!
.JPG)
Niinkuin olen aikaisemmin painottanut, en ota blogista itselleni mitään työtä tai pakkomiellettä, vaan kirjoitan sillon kun itseäni huvittaa. Viimeisimmän postauksen jälkeen tähän päivään on ensimmäistä kertaa tuntunut hyvältä olla kirjoittamatta. Siis että en ole kertaakaan ajatellut, että "mitäköhän lukijat ajattelee, kun en ole hetkeen kirjoittanut". Enkä ole myöskään avannut bloggeria kertaakaan katsoakseni kommentteja tai että onko mulla ylipäätään enään yhtään lukijaa. Ja yllätyksekseni, onhan teitä!
Monia varmaan kiinnostaa eniten se, joko pieni herra on saapunut maailmaan. Instagrammin ja facebookin seuraajat ovatkin jo huomanneet, että edelleen ollaan yhtenä kappaleena. Niin, tänään siis rv 40+3 ja edelleenkään herra ei ole ilmoittanut itsestään. Hassua, olin varma että poika syntyisi aikaisemmin kuin Pyry syntyi (39+2), mutta ilmeisesti hän ajattelee, että hyvää kannattaa odottaa. Kävin tiistaina neuvolassa, ja siellä sanoivat että ensi viikon alussa täytyisi soittaa äitiyspolille ja varata käynnistysaikaa. Huh, toivon todella että vauva tulisi ihan itsekseen sitä ennen, jos tällä kertaa saisin ei-käynnistetyn synnytyksen. Ja siksi kuulemma jo ensi viikolla, ettei poika ehdi kasvaa liian isoksi jotta saan synnytettyä ihan alateitse. Mikä on todellakin mun isoin toiveeni. Oon nähnyt jo pahoja unia siitä, kuinka vauva on perätilassa tai muuten vaan niin iso, että on päädytty hätäsektioon. Sitä en todellakaan haluaisi, vaikka Suomessa osaavat lääkärit yms ovatkin.
Sunnuntaina mua alkoi kiusaamaan myös pieni flunssa, joka tiistaina kehkeytyi vähän isommaksi ja nostatti jopa kuumeen keskiviikko aamuksi. Olo oli ja on edelleen kuin katujyrän alle jääneellä ja toivonkin että tämä ehtii mennä ohi ennenkun tarvii lähteä synnyttämään. Ajattelin ensin, että kyseessä olisi allergia, mutta flunssan tartuttua Pyryyn ja J:iin, näin ei voikaan siis olla. Mä oon ollut täysin vuoteenoma, ja J tulikin keskiviikkona kesken työpäivän kotiin, sillä musta ei vaan ollut hoitamaan Pyryä. Tänään ja huomenna hänellä onkin onneksi vapaapäivät, ja toivottavasti ensi viikon alussa pääsisi jo aloittamaan isyysloman...
Muuten mun olo on ollut aika hyvä, eilen huomasin että selkä alkanut vaivaamaan taas, ja flunssa aiheuttanut mulle pientä turvotusta. Huomaa ettei joka päivä pysty sormuksia käyttämään. Lohduttaudun kuitenkin ajatuksella, että ei enään kauaa. Kohta saan pojan syliini. <3
Jääkiekkohulluna on tullut seurattua myös parhaillaan pyöriviä MM-kisoja, ja tänään kannustetaan Suomi voittoon välieristä Tshekkiä vastaan eikös joo?!
Terveisiä rantapallolta, taitaa kesäkunto tältä kesältä jäädä, haha!
tiistai 21. huhtikuuta 2015
Pinnasängystä juniorisänkyyn
Me ollaan vihdoin siirrytty "isojen poikien" sänkyyn Pyryn ollessa 1v 3kk ikäinen. Miten tämä siirtyminen sitten sujui? Siirtymisestä on nyt kulunut n. 4-5 viikkoa.
Suurin syy siirtymiselle on pian syntyvä pikkuveli. En halunnut, että Pyry luulee vauvan vievän hänen sänkynsä, ja kun ei tuo poika enään vauva ole niin miksi pitäisi vauvan lailla pinnasängyssä nukkua? Pyryllä on paljon tullut omaa tahtoa joten mun mielestä senkin puolesta on hyvä, että Pyry saa itse sänkyyn mennä ja tulla pois.
Itse sängystä! Olin jonkin aikaa katsonut Ikean sivuilta mahdollisia vaihtoehtoja sängyille, ja päädyin loppujen lopuksi Kritter -malliin joka ei ole jatkettava. Ennenkuin edes suunnittelin käynnistäväni auton ja suuntaamasta kohti Espoota, päätin selata paikallisen fb-kirpparin tarjonnan. Ja kuinka hyvä tuuri kävikään, siellä oli kuin olikin myynnissä täysin sama sänky, hyvässä kunnossa ja mukaan sai vielä patjan ja petarinkin! Ja tämän kaiken saisi 40 eurolla. Eli yli puolet halvemmalla kuin Ikeasta pelkän sängyn rungon! Myyjälle viestiä, ja laivareissun jälkeen kävinkin hakemassa sängyn.
Itse siirtyminen sujui yllättävän hyvin, sillä heti ensimmäisenä iltana Pyry jäi suoraan sänkyyn ja nukahti ihan parissa minuutissa ilman itkua tai muutakaan kitinää. Yksin. Me siis vain iltasadun jälkeen sanottiin "Noniin nyt mennään nukkumaan, hyvää yötä rakas", Pyry otti rätin kainaloon ja painoi pään tyynyyn ja sanoi "A-aa!" Poistuimme huoneesta ja hiljaista oli. Mun oli pakko käydä myöhemmin katsomassa, että tosiaanko se siellä nukkuu. Arvasin, ettei tämä voi käydä näin helposti ja n. viikon päästä Pyryä saikin kantaa takaisin sänkyyn.
Iltasadun jälkeen kyllä jäi sänkyyn, mutta hetken päästä juoksi koputtamaan ovea itkun kera. Ekana iltana meni reilu puol tuntia kun kannoin poikaa takaisin sänkyyn, en edes laskenut kuinka monta kertaa sen sinne sai kantaa, toisena iltana meni jo helpommin, n. 10-15min meni ennenkuin poika oli unessa. Vieläkin toisinaan Pyryä saa kantaa takaisin, mutta nykyään riittää ihan vaan pari kertaa. Kahdella ekalla kantokerralla puhun pojalle "nyt mennään nukkumaan" ja "hyvää yötä", mutta niiden kahden kerran jälkeen kannan pojan mitään sanomatta sänkyyn. Eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa!
Millaiset meidän iltarutiinit on?
Kylpy/saunapäivänä mennään kylpyyn/saunaan joskus klo 19 aikoihin, jonka jälkeen rasvaukset ja puhdas yökkäri ja vaippa päälle. Iltapuuron keitän joskus klo 20 aikoihin, ja sen syöminen menee joskus helposti ja nopeasti ja toisinaan ei. Iltapuuron jälkeen saa huikan maitoa joko mukista tai nokkamukista. Maidon jälkeen (n. klo 20.30) mennään hammaspesulle ja jos on tullut kakka, niin vaipanvaihdolle. Sen jälkeen luetaan Pyryn lempikirja iltasaduksi pojan sängyssä, jonka jälkeen jää sinne nukkumaan. Yleensä klo 21 on jo täydessä unessa. Tietysti huonompia iltojakin on kun mikään ei mene niinkuin itse on suunnitellut! Nyt parina iltana, tai oikeestaan jo päivänä Pyry on ollut tosi kiukkunen kun hampaat 10 & 11 tulivat toissayönä läpi, ja eilen katsoin että niiden lisäksi on ainakin 5 muuta hammasta tulossa. Kohta alkaa koko kalusto olla suussa!
Miten teillä on siirtyminen pinnasängystä juniorisänkyyn sujunut ja missä iässä? Kuinka kauan meni, että lapsi alkoi helposti jäämään nukkumaan sinne?
Suurin syy siirtymiselle on pian syntyvä pikkuveli. En halunnut, että Pyry luulee vauvan vievän hänen sänkynsä, ja kun ei tuo poika enään vauva ole niin miksi pitäisi vauvan lailla pinnasängyssä nukkua? Pyryllä on paljon tullut omaa tahtoa joten mun mielestä senkin puolesta on hyvä, että Pyry saa itse sänkyyn mennä ja tulla pois.
Itse sängystä! Olin jonkin aikaa katsonut Ikean sivuilta mahdollisia vaihtoehtoja sängyille, ja päädyin loppujen lopuksi Kritter -malliin joka ei ole jatkettava. Ennenkuin edes suunnittelin käynnistäväni auton ja suuntaamasta kohti Espoota, päätin selata paikallisen fb-kirpparin tarjonnan. Ja kuinka hyvä tuuri kävikään, siellä oli kuin olikin myynnissä täysin sama sänky, hyvässä kunnossa ja mukaan sai vielä patjan ja petarinkin! Ja tämän kaiken saisi 40 eurolla. Eli yli puolet halvemmalla kuin Ikeasta pelkän sängyn rungon! Myyjälle viestiä, ja laivareissun jälkeen kävinkin hakemassa sängyn.
Itse siirtyminen sujui yllättävän hyvin, sillä heti ensimmäisenä iltana Pyry jäi suoraan sänkyyn ja nukahti ihan parissa minuutissa ilman itkua tai muutakaan kitinää. Yksin. Me siis vain iltasadun jälkeen sanottiin "Noniin nyt mennään nukkumaan, hyvää yötä rakas", Pyry otti rätin kainaloon ja painoi pään tyynyyn ja sanoi "A-aa!" Poistuimme huoneesta ja hiljaista oli. Mun oli pakko käydä myöhemmin katsomassa, että tosiaanko se siellä nukkuu. Arvasin, ettei tämä voi käydä näin helposti ja n. viikon päästä Pyryä saikin kantaa takaisin sänkyyn.
Iltasadun jälkeen kyllä jäi sänkyyn, mutta hetken päästä juoksi koputtamaan ovea itkun kera. Ekana iltana meni reilu puol tuntia kun kannoin poikaa takaisin sänkyyn, en edes laskenut kuinka monta kertaa sen sinne sai kantaa, toisena iltana meni jo helpommin, n. 10-15min meni ennenkuin poika oli unessa. Vieläkin toisinaan Pyryä saa kantaa takaisin, mutta nykyään riittää ihan vaan pari kertaa. Kahdella ekalla kantokerralla puhun pojalle "nyt mennään nukkumaan" ja "hyvää yötä", mutta niiden kahden kerran jälkeen kannan pojan mitään sanomatta sänkyyn. Eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa!
Millaiset meidän iltarutiinit on?
Kylpy/saunapäivänä mennään kylpyyn/saunaan joskus klo 19 aikoihin, jonka jälkeen rasvaukset ja puhdas yökkäri ja vaippa päälle. Iltapuuron keitän joskus klo 20 aikoihin, ja sen syöminen menee joskus helposti ja nopeasti ja toisinaan ei. Iltapuuron jälkeen saa huikan maitoa joko mukista tai nokkamukista. Maidon jälkeen (n. klo 20.30) mennään hammaspesulle ja jos on tullut kakka, niin vaipanvaihdolle. Sen jälkeen luetaan Pyryn lempikirja iltasaduksi pojan sängyssä, jonka jälkeen jää sinne nukkumaan. Yleensä klo 21 on jo täydessä unessa. Tietysti huonompia iltojakin on kun mikään ei mene niinkuin itse on suunnitellut! Nyt parina iltana, tai oikeestaan jo päivänä Pyry on ollut tosi kiukkunen kun hampaat 10 & 11 tulivat toissayönä läpi, ja eilen katsoin että niiden lisäksi on ainakin 5 muuta hammasta tulossa. Kohta alkaa koko kalusto olla suussa!
Miten teillä on siirtyminen pinnasängystä juniorisänkyyn sujunut ja missä iässä? Kuinka kauan meni, että lapsi alkoi helposti jäämään nukkumaan sinne?
perjantai 10. huhtikuuta 2015
Yhdessä odottamista, yksin äitiydessä
Tää on aika koluttu aihe kyllä, mutta asia joka on taas noussut hieman pinnalle. Nimittäin se, kuinka erilaista lapsettoman ja lapsenomaavan arki on, kuinka sitä erkanee hyvätkin ystävät.
Mulla on ystäviä joiden kanssa käyn kahvilla ja vaihdetaan kuulumisia. Se ei kuitenkaan ole samanlaista kun ennen. Ja se ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö tuntisi itseäni yksinäiseksi. Kun on ollu kotona yli vuoden kahdestaan lapsen kanssa, huomaa välillä sen kuinka yksinäistä on, vaikkei kuitenkaan yksin ole. Ajoittain sitä miettii, kuinka sitä jaksaa. Päivät on samanlaisia, ne on saaneet rytmin, jota on pakko noudattaa. Mä oon omasta mielestä jaksanut ihan hyvin, ottamalla huomioon esimerkiksi sen, miten huonosti on tullut nukuttua.
Sitä on jo tottunut ajatukseen, että kun ystävät lähtevät viettämään iltaa ulos, itse on turha edes odottaa sitä kutsua. Alkuun se oli rankkaa. Huomata facebookista, että "taas nuo lähtevät viettämään iltaa keskenään.. Ilman mua." Sitä tulee tarkistettua puhelin monesti, että onko kutsu illanistujaisiin vain jäänyt huomaamatta. Nykyään sitä ei edes enään odota. Enhän mä kuitenkaan pääse, koska mulla on lapsi. Ja toinen tulossa. Mulla on velvotteita ja vastuu äitinä, enkä mä haluaisikaan olla sellainen mutsi joka juoksee joka viikonloppu baareissa pitämässä yllä kaverisuhteita tai tuulettumassa muuten vaan. Silti, onhan mullakin oikeus käydä ilman lasta kaupungilla tuntematta huonoa omaatuntoa tai selkään porautuvia katseita "mihis toi on lapsensa jättänyt".
Eniten mä yllätyin ehkä kuitenkin sitä, että kuinka moni ihminen päivittäin kyseli mun ja vauvan kuulumisia (kun odotin Pyryä) ja olivat todella paljon mukana odotuksessa ja innoissaan vauvasta. Olihan syntymän jälkeenkin facebookissa 200 tykkäystä ja vähintään yhtä monta kommenttia. Ja tätä jatkui ehkä 2-4kk Pyryn syntymän jälkeenkin. Kunnes sen jälkeen sen eron huomasi. Ensin viesti saattoi tulla kerran pari viikossa, joka toinen viikko, muutaman kerran kuukaudessa, ja lopulta ei ollenkaan. Alkuun mäkin olin hieman hämilläni ja masentunut, sillä olin tottunut siihen joka päiväiseen viestittelyyn. Itsehän toki jatkoin viestittelyä, kunnes sitä alkoi saamaan niitä samoja vastauksia kuulumisiin päivästä toiseen, että se tuntui turhalta. Lopulta ei enään keksinyt mitä sanoa.
Äitinä tiedän, ettei arki ole mitään helppoa ja suunnittelematonta, vaan koko ajan on jotain tekemistä eikä sitä ihan extempore pysty kaikkea tekemään. Eikä sitä aina pääse sinne minne on suunniteltu. Vaikka mulla paljon äitikavereitakin on, niin ei sitä ihan joka päivä tule treffattua puistossa, vaikka näin voitaisiin olettaa. Sillä kuuluuhan siihen arkeen muutakin kun vain puistossa käymistä.
Mulla on mahtava tukiverkosto ja olen siitä joka päivä kiitollinen. Siltikin, sitä tuntee yllättävän usein olonsa erittäin yksinäiseksi. Ja eihän siitä saisi valittaa, sillä nykykulttuurissa äidin tulee olla melkoinen supermutsi. Enkä mä valita, koska sitä on muutenkin niin vaikea hahmottaa sellaiselle, joka ei samanlaisessa tilanteessa ole. Ja siitä, että olen tehnyt valintani olemalla äiti, en todellakaan valita. Se on vienyt multa, mutta enemmän se on mulle tuonut. Jokainen joka on saanut tuntea tän saman tunteen, ymmärtää kuinka paljon haluan tuoda esille ja korostaa sitä, että mä olen joka päivä kiitollinen mun molemmista pojista ja kuinka onnelliseksi he mut tekevät, jopa tämä syntymätön. Toistan myös joka päivä itselleni, kuinka hyvin mä olen näin nuorena selvinnyt äitiydestä, sitä että mä olen pysynyt vahvana, hoitanut Pyryn ja kodin ja onnistunut kasvattamaan tähän asti hienon taaperon. Vaikka liki päivittäin tunnen olevani yksinäinen, voin illalla Pyryä nukkumaan laittaessa nostaa katseen maasta, taputtaa itseäni olalle ja todeta "sä olet tehnyt hienon työn, ja tuossa on kaikki mikä merkitsee."
Mulla on ystäviä joiden kanssa käyn kahvilla ja vaihdetaan kuulumisia. Se ei kuitenkaan ole samanlaista kun ennen. Ja se ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö tuntisi itseäni yksinäiseksi. Kun on ollu kotona yli vuoden kahdestaan lapsen kanssa, huomaa välillä sen kuinka yksinäistä on, vaikkei kuitenkaan yksin ole. Ajoittain sitä miettii, kuinka sitä jaksaa. Päivät on samanlaisia, ne on saaneet rytmin, jota on pakko noudattaa. Mä oon omasta mielestä jaksanut ihan hyvin, ottamalla huomioon esimerkiksi sen, miten huonosti on tullut nukuttua.
Sitä on jo tottunut ajatukseen, että kun ystävät lähtevät viettämään iltaa ulos, itse on turha edes odottaa sitä kutsua. Alkuun se oli rankkaa. Huomata facebookista, että "taas nuo lähtevät viettämään iltaa keskenään.. Ilman mua." Sitä tulee tarkistettua puhelin monesti, että onko kutsu illanistujaisiin vain jäänyt huomaamatta. Nykyään sitä ei edes enään odota. Enhän mä kuitenkaan pääse, koska mulla on lapsi. Ja toinen tulossa. Mulla on velvotteita ja vastuu äitinä, enkä mä haluaisikaan olla sellainen mutsi joka juoksee joka viikonloppu baareissa pitämässä yllä kaverisuhteita tai tuulettumassa muuten vaan. Silti, onhan mullakin oikeus käydä ilman lasta kaupungilla tuntematta huonoa omaatuntoa tai selkään porautuvia katseita "mihis toi on lapsensa jättänyt".
Eniten mä yllätyin ehkä kuitenkin sitä, että kuinka moni ihminen päivittäin kyseli mun ja vauvan kuulumisia (kun odotin Pyryä) ja olivat todella paljon mukana odotuksessa ja innoissaan vauvasta. Olihan syntymän jälkeenkin facebookissa 200 tykkäystä ja vähintään yhtä monta kommenttia. Ja tätä jatkui ehkä 2-4kk Pyryn syntymän jälkeenkin. Kunnes sen jälkeen sen eron huomasi. Ensin viesti saattoi tulla kerran pari viikossa, joka toinen viikko, muutaman kerran kuukaudessa, ja lopulta ei ollenkaan. Alkuun mäkin olin hieman hämilläni ja masentunut, sillä olin tottunut siihen joka päiväiseen viestittelyyn. Itsehän toki jatkoin viestittelyä, kunnes sitä alkoi saamaan niitä samoja vastauksia kuulumisiin päivästä toiseen, että se tuntui turhalta. Lopulta ei enään keksinyt mitä sanoa.
Äitinä tiedän, ettei arki ole mitään helppoa ja suunnittelematonta, vaan koko ajan on jotain tekemistä eikä sitä ihan extempore pysty kaikkea tekemään. Eikä sitä aina pääse sinne minne on suunniteltu. Vaikka mulla paljon äitikavereitakin on, niin ei sitä ihan joka päivä tule treffattua puistossa, vaikka näin voitaisiin olettaa. Sillä kuuluuhan siihen arkeen muutakin kun vain puistossa käymistä.
Mulla on mahtava tukiverkosto ja olen siitä joka päivä kiitollinen. Siltikin, sitä tuntee yllättävän usein olonsa erittäin yksinäiseksi. Ja eihän siitä saisi valittaa, sillä nykykulttuurissa äidin tulee olla melkoinen supermutsi. Enkä mä valita, koska sitä on muutenkin niin vaikea hahmottaa sellaiselle, joka ei samanlaisessa tilanteessa ole. Ja siitä, että olen tehnyt valintani olemalla äiti, en todellakaan valita. Se on vienyt multa, mutta enemmän se on mulle tuonut. Jokainen joka on saanut tuntea tän saman tunteen, ymmärtää kuinka paljon haluan tuoda esille ja korostaa sitä, että mä olen joka päivä kiitollinen mun molemmista pojista ja kuinka onnelliseksi he mut tekevät, jopa tämä syntymätön. Toistan myös joka päivä itselleni, kuinka hyvin mä olen näin nuorena selvinnyt äitiydestä, sitä että mä olen pysynyt vahvana, hoitanut Pyryn ja kodin ja onnistunut kasvattamaan tähän asti hienon taaperon. Vaikka liki päivittäin tunnen olevani yksinäinen, voin illalla Pyryä nukkumaan laittaessa nostaa katseen maasta, taputtaa itseäni olalle ja todeta "sä olet tehnyt hienon työn, ja tuossa on kaikki mikä merkitsee."
maanantai 30. maaliskuuta 2015
21 tapaa pilata avioliitto
Katottiin eilen miehen kanssa telkkarista (toistamiseen) elokuva 21 tapaa pilata avioliitto. Tai siis mä katoin yksin loppuun asti, kun toiselle iski väsy! Sanotaan, että ensimmäinen avioliittovuosi on se rankin. Meillä on muutaman kuukauden päästä vuosi täynnä, ja voin kyllä myöntää että rankkaa on ollut. Jännä sinäänsä, että rankkaa ei ole ollut miehen takia, vaan muista asioista jotka ovat juuri tälle vuodelle sattuneet. Ja onhan sitä tullut niistä vähän väännettyäkin J:n kanssa, vaikkei itse asia toista koskisikaan. Mutta ollaanko me pilattu meidän avioliitto? Ei todella, ainakaan jos kyseiseen listaan on uskominen. Voin paljastaa, että me kuulutaan niihin pareihin, jotka söpöilee kotona kaiken aikaa ja viestittelee WhatsApp:ssa sydämiä ja sydänsilmä-emojeita pitkin päivää. Ihmisten ilmoilla osataan kyllä käyttäytyä, haha!
Mutta mitkä ne 21 tapaa sitten ovat?
1. Ole sokea.
-> Mä tulkitsen tän niin, että vaikka olisi kuinka ilmiselvää että puolisolla on vispilänkauppaa toisen kanssa, sitä sulkee silmänsä siltä vaikka alitajuisesti tietää, että puoliso ei ole uskollinen. En tiedä kumpi on pahempi, pettää vai jäädä suhteeseen siitä huolimatta että tietää toisen pettävän.
2. Ripustaudu
-> Kysele koko ajan, monelta puoliso tulee kotiin, mihin hän menee ja kenen kanssa, kenen kanssa hän viestittelee. Ja pahimmat: vakoile, seuraa, lue viestit ja s-postit, tuppaudu joka paikkaan mukaan. Ole takiainen.
3. Suhtaudu puolisoon kuin lapseen
-> Pidä huoli siitä mitä ja milloin hän syö, katso että hänellä on päällään puhtaat vaatteet, voivottele ja hoivaa jos puoliso loukkaa tai on kipeä. Lässytä äläkä puhu kuin aikuiselle.
4. Kontrolloi
-> Tee viikkosuunnitelma, mitä kaikkea teillä on yhteistä tekemistä ja sovi hänenkin tekemiset hänen puolestaan. Päätä hänen puolestaan mm. kaikki.
5. Valehtele
-> Kaikesta, mistä vaan voi valehdella. Valkosia tai mustia valheita, ihan sama kunhan valehtelet.
6. Neuvo ja opeta
-> Toisinsanoen käske kokoajan, mitä ja miten hänen pitäisi asia tehdä. Myös niiden asioiden suhteen, joista et todellisuudessa tiedä hönkäsenpöläystä.
7. Ole vastuuton
-> Sano maksavasi laskut, mutta älä tee sitä kuitenkaan, käytä yhteiseltä tililtänne rahoja huolettomasti. Älä ajattele tekojesi seurauksia.
8. Älä ole läsnä
-> Nyökkäile, kun puoliso kertoo sinulle murheitaan. Siinä samassa vähän facebookkaa.
9. Hanki päihdeongelma
-> Ja kerralla kunnolla sitten.
10. Älä päätä itse
-> Siirrä vastuu puolisolle koski asia sitten päivän ruokaa tai autokauppoja. Myöhemmin voit sitten moittia häntä hänen tekemistään päätöksistä.
11. Päätä toisen puolesta
-> Tää menee mun mielestä samaan kategoriaan kontrolloimisen kanssa.
12. Nöyryytä
-> Julkisesti varsinkin, mutta myös kotona. Sanoiko puoliso jotain hassua? Tee siitä hänelle nolo tilanne. Pierasiko hän vahingossa? Pidä huoli että kaikki saavat sen selville.
13. Älä tahdo
-> Kieltäydy makuuhuoneen puolella, aina. Esitä aamuisin nukkuvaa kun puoliso tulee sanomaan heipat ennen töihin lähteä. Älä tahdo häntä lähelle fyysisesti äläkä henkisesti myöskään.
14. Väistä ja pakene
-> Välttele kaksinkesken jäämistä, suukkoja ja haleja.
15. Epäile, älä luota
-> Kyseenalaista joka ikinen puhelu ja tekstiviesti, kahvilan kuitti ja kukkakimppu. Tiedättehän, "mitä sä nyt oot tehny kun kukkia toit?"
16. Petä
-> Sanomattakin selvää.
17. Älä puhu
-> "Mikä sulla on?" - "Ei mikään." Älä kerro murheitasi, väitä että kaikki on hyvin ja ärsyynny kyselemisestä. Eihän se aviopuolisolle kuulu jos jokin painaa mieltä, eihän?
18. Älä kuuntele
-> Eli älä ole läsnä.
19. Ole omistava
-> Tee kaikille selväksi, että sinä omistat puolisosi ja että hänellä ei ole lupaa edes hengittää ilman sinun käskyä. Hänhän on kuitenkin ennenkaikkea orjasi.
20. Älä panosta
-> Oli kyse sitten yhteisistä hetkistä tai vaikkapa ruuasta. Tee kaikki hutiloiden ja sinnepäin.
21. Älä uskalla rakastaa
-> Edellinen suhteesti kariutui, koska rakastit "liikaa", joten älä tässä suhteessa rakasta yhtään, ettei vaan käy huonosti!
Mä en tosta listasta löytänyt kohtaa, joka kuvaisi meidän arkea tai suhdetta, toivottavasti et löytänyt sinäkään? Tämähän on sitten ihan huumorilla tehty, joten älkää takertuko pikkuseikkoihin ja todellisuuttahan tässä on mukana vain ripaus ;)
Me käytiin muuten risteilyllä, oli Pyryn ensimmäinen reissu ja ihana sellainen olikin!! Siitä voisinkin kirjoittaa seuraavaksi! Tänään myös rv 34+0, vähiin käy ennenkuin loppuu. <3
.jpg)
Mutta mitkä ne 21 tapaa sitten ovat?
1. Ole sokea.
-> Mä tulkitsen tän niin, että vaikka olisi kuinka ilmiselvää että puolisolla on vispilänkauppaa toisen kanssa, sitä sulkee silmänsä siltä vaikka alitajuisesti tietää, että puoliso ei ole uskollinen. En tiedä kumpi on pahempi, pettää vai jäädä suhteeseen siitä huolimatta että tietää toisen pettävän.
2. Ripustaudu
-> Kysele koko ajan, monelta puoliso tulee kotiin, mihin hän menee ja kenen kanssa, kenen kanssa hän viestittelee. Ja pahimmat: vakoile, seuraa, lue viestit ja s-postit, tuppaudu joka paikkaan mukaan. Ole takiainen.
3. Suhtaudu puolisoon kuin lapseen
-> Pidä huoli siitä mitä ja milloin hän syö, katso että hänellä on päällään puhtaat vaatteet, voivottele ja hoivaa jos puoliso loukkaa tai on kipeä. Lässytä äläkä puhu kuin aikuiselle.
4. Kontrolloi
-> Tee viikkosuunnitelma, mitä kaikkea teillä on yhteistä tekemistä ja sovi hänenkin tekemiset hänen puolestaan. Päätä hänen puolestaan mm. kaikki.
5. Valehtele
-> Kaikesta, mistä vaan voi valehdella. Valkosia tai mustia valheita, ihan sama kunhan valehtelet.
6. Neuvo ja opeta
-> Toisinsanoen käske kokoajan, mitä ja miten hänen pitäisi asia tehdä. Myös niiden asioiden suhteen, joista et todellisuudessa tiedä hönkäsenpöläystä.
7. Ole vastuuton
-> Sano maksavasi laskut, mutta älä tee sitä kuitenkaan, käytä yhteiseltä tililtänne rahoja huolettomasti. Älä ajattele tekojesi seurauksia.
8. Älä ole läsnä
-> Nyökkäile, kun puoliso kertoo sinulle murheitaan. Siinä samassa vähän facebookkaa.
9. Hanki päihdeongelma
-> Ja kerralla kunnolla sitten.
10. Älä päätä itse
-> Siirrä vastuu puolisolle koski asia sitten päivän ruokaa tai autokauppoja. Myöhemmin voit sitten moittia häntä hänen tekemistään päätöksistä.
11. Päätä toisen puolesta
-> Tää menee mun mielestä samaan kategoriaan kontrolloimisen kanssa.
12. Nöyryytä
-> Julkisesti varsinkin, mutta myös kotona. Sanoiko puoliso jotain hassua? Tee siitä hänelle nolo tilanne. Pierasiko hän vahingossa? Pidä huoli että kaikki saavat sen selville.
13. Älä tahdo
-> Kieltäydy makuuhuoneen puolella, aina. Esitä aamuisin nukkuvaa kun puoliso tulee sanomaan heipat ennen töihin lähteä. Älä tahdo häntä lähelle fyysisesti äläkä henkisesti myöskään.
14. Väistä ja pakene
-> Välttele kaksinkesken jäämistä, suukkoja ja haleja.
15. Epäile, älä luota
-> Kyseenalaista joka ikinen puhelu ja tekstiviesti, kahvilan kuitti ja kukkakimppu. Tiedättehän, "mitä sä nyt oot tehny kun kukkia toit?"
16. Petä
-> Sanomattakin selvää.
17. Älä puhu
-> "Mikä sulla on?" - "Ei mikään." Älä kerro murheitasi, väitä että kaikki on hyvin ja ärsyynny kyselemisestä. Eihän se aviopuolisolle kuulu jos jokin painaa mieltä, eihän?
18. Älä kuuntele
-> Eli älä ole läsnä.
19. Ole omistava
-> Tee kaikille selväksi, että sinä omistat puolisosi ja että hänellä ei ole lupaa edes hengittää ilman sinun käskyä. Hänhän on kuitenkin ennenkaikkea orjasi.
20. Älä panosta
-> Oli kyse sitten yhteisistä hetkistä tai vaikkapa ruuasta. Tee kaikki hutiloiden ja sinnepäin.
21. Älä uskalla rakastaa
-> Edellinen suhteesti kariutui, koska rakastit "liikaa", joten älä tässä suhteessa rakasta yhtään, ettei vaan käy huonosti!
Mä en tosta listasta löytänyt kohtaa, joka kuvaisi meidän arkea tai suhdetta, toivottavasti et löytänyt sinäkään? Tämähän on sitten ihan huumorilla tehty, joten älkää takertuko pikkuseikkoihin ja todellisuuttahan tässä on mukana vain ripaus ;)
Me käytiin muuten risteilyllä, oli Pyryn ensimmäinen reissu ja ihana sellainen olikin!! Siitä voisinkin kirjoittaa seuraavaksi! Tänään myös rv 34+0, vähiin käy ennenkuin loppuu. <3
 |
| Pyryn raskaus rv 33+4 VS Nykynen raskaus rv 33+6 <3 Aika samaa kokoluokkaa! |
perjantai 13. maaliskuuta 2015
Kahdeksan viikkoa jäljellä
Multa kyseltiin, että miten tää raskausaika on mennyt. Neuvola olikin sopivasti viime viikolla, joten on ihan päivitettyä tietoa kerrottavana!
Kuusi viikkoa sitten kävin osastolla pyörähtämässä (postaus aiheesta), kun pikku herra olisi jo mukamas ollut valmis tähän maailmaan. Sen jälkeen en ole saanut tehdä mitään, mikä nostattaisi verenpainetta tai aiheuttaisi supistuksia. Ja vaikken tätä käskyä ihan täysin ole noudattanut (olen siis imuroinut ja jopa kanniskellut Pyryä), on poika kuitenkin hyväksynyt sen että vuokrasopimus jatkuu ihan määräaikaan saakka. Supistuksia on aika-ajoin tullut vielä, mutta ovat menneet myös nopeasti ohi.
Pyryn synnytyskertomuksessa (edellinen postaus) kerroin, kuinka mun selkä vihoitteli loppuraskaudessa ja synnytyksessä. Pitkän aikaa oli, että se ei vaikuttanut tässä raskaudessa mitenkään, ja elinkin jo siinä toivossa ettei se vaikuttaisi ollenkaan. Kymmenien kaatumisien jälkeen voin todeta, että väärässä olin. Ja kaatumiset johtuvat siis siitä, kun jokin nikama tms. mun selässä painaa hermoon niin, että multa lähtee vasen jalka yllättäen alta. Onneksi mitään pahempaa ei oo sattunut, vaan säikähdyksellä ollaan selvitty.
Neuvolassa otettiin pissanäyte, hemoglobiini ja verenpaineet. Pissassa edelleen proteiini yhdellä plussalla (tosin alhasempi kun ennen) ja verenpaineet sekä hemoglobiini olivat normaalit! Epäily raskausmyrkytyksestä edelleen on, sillä Pyryä odottaessa se mulle todettiin. Mutta nyt kun paineet ovat ok, saan jälleen huoletta juoda kahvia! Kohtuudella toki, ja paineita täytyy seurailla kotona jos lähtevät nousuun. Sydänäänet kuultiin hyvin ja ne olivat tasaset. Kysäsin neuvolatädiltä, että onko vauvan pää mahdollisesti alaspäin kun tuntuu aika-ajoin järkyttävää paineen tunnetta, ja pari kertaa kun oon sängystä tai sohvalta noussu, niin on tuntunut kun vauva olisi tipahtanut alaspäin. Neuvolatäti sitten kokeili ja taas pienen "ohhoh" -sanan takia mun sydän nousi vähintään kurkkuun. Lause jatkui "joo vauvan pää todellakin on alaspäin ja on myös laskeutunu erittäin alas... Onni on ettei kuitenkaan ole kiinnittynyt!" Tuijotin hetken monttu auki saaden kaikki mielikuvat siitä, kuinka tää raskaus ei kestä lähellekkään laskettua aikaa. Neuvolatäti kuitenkin rauhotteli ja sanoi, että siitä huolimatta tämä voi mennä jopa yliaikaiseksi, jos vaan ei lähde kiinnittymään. Niin, jos ja jos.
Ollaan viikon päästä lähdössä kahden yön risteilylle ruotsiin ja tottahan mä oon unia nähny siitä kun synnytän laivan hyttiin ja matkaan medihelillä Karoliiniseen yliopistosairaalaan Tukholmaan. Ja mietin myös, että milläköhän Fiskarsin saksilla napanuora laivalla leikataan, ja kuinka niin pieni edes pärjää ilman välitöntä sairaalahoitoa. Viikkoja tuolloin napsahtaa tasan 33.
Kaikista kauhukuvista huolimatta, odotan tuota matkaa kuin kuuta nousevaa. Joillekkin se on vaan ruotsinristeily, mulle se on poispääsy kotoota kaikkien huolien ja stressin keskeltä pois. Ja reissu tulee olemaan vähään aikaan ainoa, mikä pystytyään toteuttamaan. Joten oon vähintäänkin innoissani meri-ilman haistelusta ja laivan buffetista.
Luulen, että tällä hetkellä meillä on vauvalle jo hankittukkin kaikki, vaatteita on lipasto täynnä ja sänkykin pojalle löytyy lastenhuoneesta. Toki pienet vaipat ja muut "huoltovälineet" uupuvat, mutta niitä kerkeää ostamaan mielinmäärin vielä. Loppuun hieman masukuvia, oon yllättyny siitä, että tää masu on jopa ehkä vähän pienempi mitä Pyrystä. Vaikkakin tää tuli puolet nopeammin näkyviin. Siinä missä Pyryä odottaessa kesällä kukaan ei tajunnut mun raskautta ollessani kolmannella kuulla, tässä sain samoilla viikoilla olevaa masua piilottaa isojen ja paksujen vaatteiden alle. Onneksi oli talvi niin kerrospukeutuminen oli vähintäänkin sallittua.
Kuusi viikkoa sitten kävin osastolla pyörähtämässä (postaus aiheesta), kun pikku herra olisi jo mukamas ollut valmis tähän maailmaan. Sen jälkeen en ole saanut tehdä mitään, mikä nostattaisi verenpainetta tai aiheuttaisi supistuksia. Ja vaikken tätä käskyä ihan täysin ole noudattanut (olen siis imuroinut ja jopa kanniskellut Pyryä), on poika kuitenkin hyväksynyt sen että vuokrasopimus jatkuu ihan määräaikaan saakka. Supistuksia on aika-ajoin tullut vielä, mutta ovat menneet myös nopeasti ohi.
Pyryn synnytyskertomuksessa (edellinen postaus) kerroin, kuinka mun selkä vihoitteli loppuraskaudessa ja synnytyksessä. Pitkän aikaa oli, että se ei vaikuttanut tässä raskaudessa mitenkään, ja elinkin jo siinä toivossa ettei se vaikuttaisi ollenkaan. Kymmenien kaatumisien jälkeen voin todeta, että väärässä olin. Ja kaatumiset johtuvat siis siitä, kun jokin nikama tms. mun selässä painaa hermoon niin, että multa lähtee vasen jalka yllättäen alta. Onneksi mitään pahempaa ei oo sattunut, vaan säikähdyksellä ollaan selvitty.
Neuvolassa otettiin pissanäyte, hemoglobiini ja verenpaineet. Pissassa edelleen proteiini yhdellä plussalla (tosin alhasempi kun ennen) ja verenpaineet sekä hemoglobiini olivat normaalit! Epäily raskausmyrkytyksestä edelleen on, sillä Pyryä odottaessa se mulle todettiin. Mutta nyt kun paineet ovat ok, saan jälleen huoletta juoda kahvia! Kohtuudella toki, ja paineita täytyy seurailla kotona jos lähtevät nousuun. Sydänäänet kuultiin hyvin ja ne olivat tasaset. Kysäsin neuvolatädiltä, että onko vauvan pää mahdollisesti alaspäin kun tuntuu aika-ajoin järkyttävää paineen tunnetta, ja pari kertaa kun oon sängystä tai sohvalta noussu, niin on tuntunut kun vauva olisi tipahtanut alaspäin. Neuvolatäti sitten kokeili ja taas pienen "ohhoh" -sanan takia mun sydän nousi vähintään kurkkuun. Lause jatkui "joo vauvan pää todellakin on alaspäin ja on myös laskeutunu erittäin alas... Onni on ettei kuitenkaan ole kiinnittynyt!" Tuijotin hetken monttu auki saaden kaikki mielikuvat siitä, kuinka tää raskaus ei kestä lähellekkään laskettua aikaa. Neuvolatäti kuitenkin rauhotteli ja sanoi, että siitä huolimatta tämä voi mennä jopa yliaikaiseksi, jos vaan ei lähde kiinnittymään. Niin, jos ja jos.
Ollaan viikon päästä lähdössä kahden yön risteilylle ruotsiin ja tottahan mä oon unia nähny siitä kun synnytän laivan hyttiin ja matkaan medihelillä Karoliiniseen yliopistosairaalaan Tukholmaan. Ja mietin myös, että milläköhän Fiskarsin saksilla napanuora laivalla leikataan, ja kuinka niin pieni edes pärjää ilman välitöntä sairaalahoitoa. Viikkoja tuolloin napsahtaa tasan 33.
Kaikista kauhukuvista huolimatta, odotan tuota matkaa kuin kuuta nousevaa. Joillekkin se on vaan ruotsinristeily, mulle se on poispääsy kotoota kaikkien huolien ja stressin keskeltä pois. Ja reissu tulee olemaan vähään aikaan ainoa, mikä pystytyään toteuttamaan. Joten oon vähintäänkin innoissani meri-ilman haistelusta ja laivan buffetista.
Luulen, että tällä hetkellä meillä on vauvalle jo hankittukkin kaikki, vaatteita on lipasto täynnä ja sänkykin pojalle löytyy lastenhuoneesta. Toki pienet vaipat ja muut "huoltovälineet" uupuvat, mutta niitä kerkeää ostamaan mielinmäärin vielä. Loppuun hieman masukuvia, oon yllättyny siitä, että tää masu on jopa ehkä vähän pienempi mitä Pyrystä. Vaikkakin tää tuli puolet nopeammin näkyviin. Siinä missä Pyryä odottaessa kesällä kukaan ei tajunnut mun raskautta ollessani kolmannella kuulla, tässä sain samoilla viikoilla olevaa masua piilottaa isojen ja paksujen vaatteiden alle. Onneksi oli talvi niin kerrospukeutuminen oli vähintäänkin sallittua.
 |
| 24+0 |
 |
| 27+5 |
.jpg) |
| 29+2 |
.jpg) |
| 29+2 |
 |
| 30+4 |
tiistai 17. helmikuuta 2015
Toivepostaus: Pyryn synnytyskertomus
Pyryn synnyttyä, en kirjoittanut blogiini tarkkaa synnytyskertomusta, vaikka sitä multa usein pyydettiinkin. En edes oikeastaan tiedä miksi, sillä synnytyksestä jäi todella positiivinen fiilis vaikka pitkä olikin. Enkä koe, että se olisi liian henkilökohtainen, sillä en kuitenkaan aio ihan jokaista yksityiskohtaa selostaa.
Pyry syntyi maanantaina 30.12.2013 klo 19:43, mutta tapahtumat alkoivat jo perjantaina....
Perjantai 28.12.2013, rv 38+6:
Kävin ihan tavallisella neuvolakäynnillä. Siellä kuunneltiin sydänääniä ja mitattiin sf-mittaa, sekä arviota siitä, kuinka suuri (pieni) vauva tulisi olemaan syntyessään. Edelleen verenpaineet korkealla ja arvot heittelee, edelleen siis lievä raskausmyrkytys päällä, joka todettiin jo muistaakseni rv 37. Yhtäkkiä pöydällä makoillessani neuvolatäti sanoi "Ohhoh!" Mun katse oli vähintäänkin hätääntyneen kysyvä, mutta ennenkuin suuta ehdin avata, neuvolatäti jatkoi: "Vauvan pää on todella alhaalle kiinnittynyt, luulen että tämä poika syntyy vielä tämän vuoden puolella!" - "Eikä synny", ajattelin mielessäni, vaikkakin itselläkin oli ollut jo muutaman päivän hassu tunne. Neuvolasta kotiin tullessani, löysin eteisen lattialta jotain, mikä nosti mun sydämen kurkkuun. Koiramme makasi siinä yltäpäältä veressä, ei heiluttanut häntää tai ollut muutenkaan innokas oma itsensä, makasi vain ja ulisi.
Soitin samantien eläinlääkäriin ja selitin tilanteen. Vastauksena sain käskyn jättää vehnän ja maitotuotteet Domilta pois, sillä epäiltiin allergiaa. Putsasin Domin haavat ja laitoin leikkauksesta jääneen kaukalon päähän. Sitten aloinkin siivoomaan veritahroja, joita oli ympäri kämppää ja muutenkin järjestämään paikkoja, kun kaikki oli ihan hujanhajan. Lopetin kuitenkin aika nopeaan, sillä alkoi supistaa.
Lauantai 28.12.2013, rv 39+0:
Herättiin tavalliseen tapaan aamulla ja alettiin laittamaan aamupalaa. Touhuiltiin ja lähdettiin käymään kaupassa. Takasin tullessa meitä odotti vastassa sama, mikä mua edellisenä päivänä. Tällä kertaa ehkä pahempanakin. Kauluri oli revitty ja rikottu, kyynärpäät ja tassut jyrsitty auki, karvaa oli siellä täällä sekä verta. Ajattelin, että ei tämä kyllä mitään allergiaa voi olla. Aloin soittamaan läpi päivystäviä eläinlääkäreitä ja meidät otettiin vastaan Saukkolaan, jossa jouduimme kyllä jonkin aikaa odottamaan. Eläinlääkäri teki yhden testin, jonka jälkeen totesi Domilla olevan kapi. Oltiin vähän aikaa monttu auki, että miten se voi olla mahdollista. Eläinlääkäri sanoi, ettei siihen välttämättä tarvitse fyysista kosketusta kapisen eläimen kanssa. Saatiin osa lääkkeistä eläinlääkäriltä mukaan, sekä uusi kauluri, loput haettiin apteekista. Kotiin tullessa putsattiin haavat ja annettiin lääkkeet, jotka alkoivat huomattavan nopeasti auttamaan.
Minä jälleen aloin siivoomaan hullunlailla, sillä sotku oli kämpässä melkoinen. J sanoikin, että "lopeta nyt toi siivoominen, synnytät vielä", johon vastasin vain "enkä synnytä!" Siinä vaiheessa en tiennyt mitä yö toisi tullessaan...
Sunnuntai 29.12.2013, rv 39+1:
Aamuyöllä 4 aikaan heräsin pistävään tunteeseen vasemmalla kyljellä. Ajattelin sen johtuvan nikamista, jotka multa on menneet huonoon kuntoon silloin, kun pelasin jääkiekkoa. Vaihdoin kylkeä ja seuraava ajatus olikin "huoh, kauhee pissahätä". Nousin ylös sängystä, ja tunsin kuinka jotain valahti housuun. Ajattelin ensimmäisenä, että "ei helkkari kusinko mä housuun?!" Kipitin vessaan ja tajusin, että eihän tämä mitään pissaa ole. Huusin J:n vessan ovelle sanoen "mulla taitaa tulla lapsivettä". Unenpöpperöinen J kysyy, että täytyykö lähteä. Sanoin, että no ei kai kun ei supista, tuntuu vaan pientä pistosta välillä mahassa ja selässä. (Niin, eli supisti. Mutta mun supistukset olivat koko ajan joko todella heikkoja, tai sitten mulla on korkea kipukynnys) Sanoin J:lle vain että en kehtaa sinne tähän aikaan soittaa, soitan sitten aamulla 7. ?!?!? Nyt kun mä mietin, niin mitä helvettiä. En oo kehdannu soittaa sairaalaan klo 4 aamuyöllä jossa ihmiset on töissä, mutta oon kuitenkin kehdannut laittaa viestiä äitille ja parille kaverille?? En tajua. Näitä pistoksia tuli n. 8-10min välein, säännöllisen epäsäännöllisesti.
klo 7 aamulla sitten kehtasin sairaalaan soittaa, josta mulle sanottiin että voidaan klo 15-16 välillä tulla sinne, tai jos on tarve niin aikaisemmin. J jatkoi unia, mä supistusten kellottamista ja puhelimella räpläämistä. Ylös noustiin klo 11 aikoihin, ja minä tapani mukaan aamupalan jälkeen aloin siivoomaan. Ei, en siivoa normaalisti joka päivä, mutta ajattelin että se voisi edistää supistusten tuloa, jotka eivät koventuneet tai tihentyneet. Klo 16 soitin sairaalaan ja sieltä pyydettiin tulemaan käyrille. Jotenkin turhautti, sillä ei ollut sellainen fiilis, että pitäisi synnyttää. Käyrillä olin klo 16.30-18, jonka jälkeen sanottiin, että voidaan käydä ottamassa vauhtia jostain. Nousin sängyltä ja siinä vaiheessa lapsivettä lorahti kunnolla, ja mulle sanottiin, että yöks on nyt sitten osastolle tultava. Ja koska myrkytys oli päällä, ennen osastolle tuloa täytyisi käydä antamassa verinäyte ja kattomassa tulehdusarvot.
Lähdettiin J:n kanssa Subwayn kautta J:n porukoille, jotka asuivat lähellä sairaalaa. Mun isä oli tullut meille katsomaan D:tä, sillä sitä ei voinut toisen koiran takia viedä porukoille, jottei kapi tartu. Katsottiin jotain leffaa J:n porukoilla, ja supistuksia tuli edelleen, hieman voimakkaampina kuin aikaisemmin, mutta kuitenkin sellaisia jotka kestin hyvin. Vähän ennen klo 21 lähdettiin takaisin sairaalalle. Siellä kävin labrassa ensin antamassa näytteet ja sen jälkeen suunnattiin osastolle. Tässä vaiheessa mun selkä alkoi olemaan todella kipeä, niiden nikamien takia. Olisin halunnut laittaa tukivyön ja sen sisälle vielä lämpötyynyn, jotta hermokipu olisi lähtenyt pois. Se on noin 10 kertaa pahempi kipu kuin yksikään supistus. Ja siitä syystä varmaan supistuskivut olivat lievempiä, koska ensisijaisesti tunsin vain hermokivun. Osastolla olin käyrillä monen monta tuntia. Klo 23 aikoihin kätilö tuli sanomaan, että J:n pitäisi lähteä kotiin yöksi, sillä osastolla oli hieman tunkua, ja jos joku synnyttäisi, joutuisi J luovuttamaan sänkynsä hänelle. Joten katsottiin parhaaksi, että J menisi kotiin nukkumaan, ettei yöllä tarvisi lähteä jos joku tulisi. Samalla kätilö kysyi tarvitsenko kivunlievitystä geelityynyn lisäksi, sanoin että no jos Panadolia hermokipuun saan. En saanut, sillä olin jo kotona itse ottanut ja siitä oli niin vähän aikaa. Kätilö ehdotti akupunktiota, johon sitten J loppupeleissä ennen lähtöään sai mut suostumaan.
Akupunktio tultiin antamaan puolenyön aikaan, ja se kyllä auttoi, vaikka skeptinen olinkin koko asiasta. Piikit mulla oli kehossa puoli tuntia. Tämän jälkeen kävin suihkussa, jossa viihdyin valehtelematta reilun tunnin. Sain unen päästä kiinni klo 3 aikaan yöllä, olinhan jo kuitenkin hereillä ollut melkein 24h. Kauaa en saanut nukkua, sillä kätilö tuli herättelemään klo 6 aikaan, että pitäisi käyrille laittaa.
Maanantai 30.12.2013, rv 39+2:
Vaikka olin väsynyt, en pystynyt enään nukkumaan. Laitoin J:lle viestiä, ja hän saapui sairaalaan klo 8 aikaan aamulla, sillon taisin yrittää syödä aamupalaa. Tästä eteenpäin mun muisti pätkii paljon, sillä väsymyksen vuoksi en kyennyt kunnolla ajattelemaan. Muistan, että paljon kävelin osastolla rappusia ja käytäviä pitkin, ja klo 13 jälkeen kätilö tuli sanomaan, että "noniin, lähdetääs synnyttämään!" Vaikka supistuksia tuli, ne eivät mun mielestä edelleenkään kovin säännöllisiä olleet, joten oli epäluuloinen olo että vauva syntyisi. Kätilö sanoi, että saisin oksitosiinia, joka pistäisi supistuksia tulemaan ja vauhdilla. Pyry oli ollut 19h ilman lapsivettä, ja mulla oli lievä raskausmyrkytys, joten saisin tipassa myös antibiootteja. Synnytyskertomus (paperilla) alkaa tästä. Klo 13:20 ollaan menty saliin. Muistan, että J sai kytkettyä puhelimen kiinni joihinkin kaiuttimiin, ja synnytyssalissa kuunneltiin spotifyta.
Klo 13:54: "Synnytyssaliin tulon jälkeen 2 supistusta. Tarjoutuva osa painaa supistuksen aikana hienosti kohdunsuulle. Tilanne kohdunsuulla ennallaan. Kerrottu syntocinon-infuusion aloituksesta sekä antibioottiprofylaksiasta. Kehoitettu nousemaan pystyyn ja olemaan mahdollisuuksien mukaan liikkeellä synnytyksen edistymisen vuoksi."
Klo 14:30: "Istuu pallon päällä. Supistuksia tuntee, mutta tulevat vielä harvakseltaan. Pärjää hienosti supistusten kanssa. Ei vielä kivunlievitystarvetta. Nostetaan syntocinon inf."
Toi pallon päällä oleminen oli parasta, ja siinä istuinkin ihan ponnistusvaiheeseen saakka. Se auttoi selkäkipuun, ja siinä tunsin supistuksetkin paremmin. Muistan, että J sanoi jossain vaiheessa, että on pelottavaa kuinka rauhallinen ja hiljanen olin. Se oli kuvitellut vähintäänkin kiljuvaa hormonihirviötä, joka saattaisi iskeä nyrkin naamaan!
Klo 15:40: "Supistukset voimistuvat, haluaa kokeilla ilokaasua. Istuu pallon päällä, kokee saavan ilokaasusta apua supistuskipuun."
Ilokaasu oli jännä, mulla ei tullut paha olo siitä, mutta tosi tokkurainen! Siihen päälle väsymys niin onko ihmekkään, että muisti vähän pätkii ja että olin hiljaa?
Klo 17:20: "Ks 7cm auki, toivoo puudutusta"
Klo 18.01: "Spinaalipuudutus laitetaan"
En saanut panadolia, vaikka toivoin niin ehdotettiin spinaalia. Sen sitten suostuin ottamaan, vaikka neuloja inhoankin. Muistan, että spinaalin tuli laittamaan mieslääkäri, ja että se ei sattunut yhtään.
Klo 18:10: "Kokee, ettei puudutus auta kunnolla. Lievää ponnistamisen tunnetta. Ks täysin auki. Nousee pallon päälle, ei vielä selkeää voimakasta ponnistamisen tarvetta. Antibiootti laitettu tippumaan."
Klo 18:30: "Pallon päällä ponnistamisen tunne alkaa voimistua. Nostettu synt. inf 90ml/h. Käy sängylle polviseisontaan (? tätä en muistanut) ja hetken näin ponnistettuaan kääntyy puoli-istuvaan asentoon. Pahkaa tuntuu. Klo 19:04 soitettu lääkäri ja pyydetty saliin tarkistamaan tarjontaa. Neean ponnistaessa tarj. osa liikkuu, mutta supistuksen loputtua palautuu takaisin. Pahka kasvaa. Klo 19:13 lääkäri tekee uä:n; takaraivotarjonta. Nostetaan äidin jalat jalkatuille ja jatketaan näin. Kätilö tulee avuksi painamaan funduksesta supistuksen aikana äidin työntäessä. Synt. inf tippuu 120ml/h. Klo 19:35 lääkäri pyydetty uudestaan synnytyssaliin. (Tässä vaiheessa ehdottivat imukuppia tai välilihan leikkaamista, ja silloin ajattelin mielessäni että ei helvetissä, tää syntyy nyt.) Lopulta tarj.osa lähtee liikkeelle ja poika syntyy klo 19:43. Reagoi kuivaukseen ja ärsytykseen reippaasti huutaen."
Ponnistusvaihe kesti yhteensä 1h 30min, synnytys ensimmäisestä supisuksesta 39h 30min. Palkintona saimme maailman ihanimman pienen pojan mitoin 3380g & 50cm. <3
Pyry syntyi maanantaina 30.12.2013 klo 19:43, mutta tapahtumat alkoivat jo perjantaina....
Perjantai 28.12.2013, rv 38+6:
Kävin ihan tavallisella neuvolakäynnillä. Siellä kuunneltiin sydänääniä ja mitattiin sf-mittaa, sekä arviota siitä, kuinka suuri (pieni) vauva tulisi olemaan syntyessään. Edelleen verenpaineet korkealla ja arvot heittelee, edelleen siis lievä raskausmyrkytys päällä, joka todettiin jo muistaakseni rv 37. Yhtäkkiä pöydällä makoillessani neuvolatäti sanoi "Ohhoh!" Mun katse oli vähintäänkin hätääntyneen kysyvä, mutta ennenkuin suuta ehdin avata, neuvolatäti jatkoi: "Vauvan pää on todella alhaalle kiinnittynyt, luulen että tämä poika syntyy vielä tämän vuoden puolella!" - "Eikä synny", ajattelin mielessäni, vaikkakin itselläkin oli ollut jo muutaman päivän hassu tunne. Neuvolasta kotiin tullessani, löysin eteisen lattialta jotain, mikä nosti mun sydämen kurkkuun. Koiramme makasi siinä yltäpäältä veressä, ei heiluttanut häntää tai ollut muutenkaan innokas oma itsensä, makasi vain ja ulisi.
 |
| Tässä kuva toisesta koivesta. Tämän, ja paljon muuta D sai aikaan 45 minuutissa. |
Lauantai 28.12.2013, rv 39+0:
Herättiin tavalliseen tapaan aamulla ja alettiin laittamaan aamupalaa. Touhuiltiin ja lähdettiin käymään kaupassa. Takasin tullessa meitä odotti vastassa sama, mikä mua edellisenä päivänä. Tällä kertaa ehkä pahempanakin. Kauluri oli revitty ja rikottu, kyynärpäät ja tassut jyrsitty auki, karvaa oli siellä täällä sekä verta. Ajattelin, että ei tämä kyllä mitään allergiaa voi olla. Aloin soittamaan läpi päivystäviä eläinlääkäreitä ja meidät otettiin vastaan Saukkolaan, jossa jouduimme kyllä jonkin aikaa odottamaan. Eläinlääkäri teki yhden testin, jonka jälkeen totesi Domilla olevan kapi. Oltiin vähän aikaa monttu auki, että miten se voi olla mahdollista. Eläinlääkäri sanoi, ettei siihen välttämättä tarvitse fyysista kosketusta kapisen eläimen kanssa. Saatiin osa lääkkeistä eläinlääkäriltä mukaan, sekä uusi kauluri, loput haettiin apteekista. Kotiin tullessa putsattiin haavat ja annettiin lääkkeet, jotka alkoivat huomattavan nopeasti auttamaan.
Minä jälleen aloin siivoomaan hullunlailla, sillä sotku oli kämpässä melkoinen. J sanoikin, että "lopeta nyt toi siivoominen, synnytät vielä", johon vastasin vain "enkä synnytä!" Siinä vaiheessa en tiennyt mitä yö toisi tullessaan...
Sunnuntai 29.12.2013, rv 39+1:
Aamuyöllä 4 aikaan heräsin pistävään tunteeseen vasemmalla kyljellä. Ajattelin sen johtuvan nikamista, jotka multa on menneet huonoon kuntoon silloin, kun pelasin jääkiekkoa. Vaihdoin kylkeä ja seuraava ajatus olikin "huoh, kauhee pissahätä". Nousin ylös sängystä, ja tunsin kuinka jotain valahti housuun. Ajattelin ensimmäisenä, että "ei helkkari kusinko mä housuun?!" Kipitin vessaan ja tajusin, että eihän tämä mitään pissaa ole. Huusin J:n vessan ovelle sanoen "mulla taitaa tulla lapsivettä". Unenpöpperöinen J kysyy, että täytyykö lähteä. Sanoin, että no ei kai kun ei supista, tuntuu vaan pientä pistosta välillä mahassa ja selässä. (Niin, eli supisti. Mutta mun supistukset olivat koko ajan joko todella heikkoja, tai sitten mulla on korkea kipukynnys) Sanoin J:lle vain että en kehtaa sinne tähän aikaan soittaa, soitan sitten aamulla 7. ?!?!? Nyt kun mä mietin, niin mitä helvettiä. En oo kehdannu soittaa sairaalaan klo 4 aamuyöllä jossa ihmiset on töissä, mutta oon kuitenkin kehdannut laittaa viestiä äitille ja parille kaverille?? En tajua. Näitä pistoksia tuli n. 8-10min välein, säännöllisen epäsäännöllisesti.
klo 7 aamulla sitten kehtasin sairaalaan soittaa, josta mulle sanottiin että voidaan klo 15-16 välillä tulla sinne, tai jos on tarve niin aikaisemmin. J jatkoi unia, mä supistusten kellottamista ja puhelimella räpläämistä. Ylös noustiin klo 11 aikoihin, ja minä tapani mukaan aamupalan jälkeen aloin siivoomaan. Ei, en siivoa normaalisti joka päivä, mutta ajattelin että se voisi edistää supistusten tuloa, jotka eivät koventuneet tai tihentyneet. Klo 16 soitin sairaalaan ja sieltä pyydettiin tulemaan käyrille. Jotenkin turhautti, sillä ei ollut sellainen fiilis, että pitäisi synnyttää. Käyrillä olin klo 16.30-18, jonka jälkeen sanottiin, että voidaan käydä ottamassa vauhtia jostain. Nousin sängyltä ja siinä vaiheessa lapsivettä lorahti kunnolla, ja mulle sanottiin, että yöks on nyt sitten osastolle tultava. Ja koska myrkytys oli päällä, ennen osastolle tuloa täytyisi käydä antamassa verinäyte ja kattomassa tulehdusarvot.
Lähdettiin J:n kanssa Subwayn kautta J:n porukoille, jotka asuivat lähellä sairaalaa. Mun isä oli tullut meille katsomaan D:tä, sillä sitä ei voinut toisen koiran takia viedä porukoille, jottei kapi tartu. Katsottiin jotain leffaa J:n porukoilla, ja supistuksia tuli edelleen, hieman voimakkaampina kuin aikaisemmin, mutta kuitenkin sellaisia jotka kestin hyvin. Vähän ennen klo 21 lähdettiin takaisin sairaalalle. Siellä kävin labrassa ensin antamassa näytteet ja sen jälkeen suunnattiin osastolle. Tässä vaiheessa mun selkä alkoi olemaan todella kipeä, niiden nikamien takia. Olisin halunnut laittaa tukivyön ja sen sisälle vielä lämpötyynyn, jotta hermokipu olisi lähtenyt pois. Se on noin 10 kertaa pahempi kipu kuin yksikään supistus. Ja siitä syystä varmaan supistuskivut olivat lievempiä, koska ensisijaisesti tunsin vain hermokivun. Osastolla olin käyrillä monen monta tuntia. Klo 23 aikoihin kätilö tuli sanomaan, että J:n pitäisi lähteä kotiin yöksi, sillä osastolla oli hieman tunkua, ja jos joku synnyttäisi, joutuisi J luovuttamaan sänkynsä hänelle. Joten katsottiin parhaaksi, että J menisi kotiin nukkumaan, ettei yöllä tarvisi lähteä jos joku tulisi. Samalla kätilö kysyi tarvitsenko kivunlievitystä geelityynyn lisäksi, sanoin että no jos Panadolia hermokipuun saan. En saanut, sillä olin jo kotona itse ottanut ja siitä oli niin vähän aikaa. Kätilö ehdotti akupunktiota, johon sitten J loppupeleissä ennen lähtöään sai mut suostumaan.
Akupunktio tultiin antamaan puolenyön aikaan, ja se kyllä auttoi, vaikka skeptinen olinkin koko asiasta. Piikit mulla oli kehossa puoli tuntia. Tämän jälkeen kävin suihkussa, jossa viihdyin valehtelematta reilun tunnin. Sain unen päästä kiinni klo 3 aikaan yöllä, olinhan jo kuitenkin hereillä ollut melkein 24h. Kauaa en saanut nukkua, sillä kätilö tuli herättelemään klo 6 aikaan, että pitäisi käyrille laittaa.
Maanantai 30.12.2013, rv 39+2:
Vaikka olin väsynyt, en pystynyt enään nukkumaan. Laitoin J:lle viestiä, ja hän saapui sairaalaan klo 8 aikaan aamulla, sillon taisin yrittää syödä aamupalaa. Tästä eteenpäin mun muisti pätkii paljon, sillä väsymyksen vuoksi en kyennyt kunnolla ajattelemaan. Muistan, että paljon kävelin osastolla rappusia ja käytäviä pitkin, ja klo 13 jälkeen kätilö tuli sanomaan, että "noniin, lähdetääs synnyttämään!" Vaikka supistuksia tuli, ne eivät mun mielestä edelleenkään kovin säännöllisiä olleet, joten oli epäluuloinen olo että vauva syntyisi. Kätilö sanoi, että saisin oksitosiinia, joka pistäisi supistuksia tulemaan ja vauhdilla. Pyry oli ollut 19h ilman lapsivettä, ja mulla oli lievä raskausmyrkytys, joten saisin tipassa myös antibiootteja. Synnytyskertomus (paperilla) alkaa tästä. Klo 13:20 ollaan menty saliin. Muistan, että J sai kytkettyä puhelimen kiinni joihinkin kaiuttimiin, ja synnytyssalissa kuunneltiin spotifyta.
Klo 13:54: "Synnytyssaliin tulon jälkeen 2 supistusta. Tarjoutuva osa painaa supistuksen aikana hienosti kohdunsuulle. Tilanne kohdunsuulla ennallaan. Kerrottu syntocinon-infuusion aloituksesta sekä antibioottiprofylaksiasta. Kehoitettu nousemaan pystyyn ja olemaan mahdollisuuksien mukaan liikkeellä synnytyksen edistymisen vuoksi."
Klo 14:30: "Istuu pallon päällä. Supistuksia tuntee, mutta tulevat vielä harvakseltaan. Pärjää hienosti supistusten kanssa. Ei vielä kivunlievitystarvetta. Nostetaan syntocinon inf."
Toi pallon päällä oleminen oli parasta, ja siinä istuinkin ihan ponnistusvaiheeseen saakka. Se auttoi selkäkipuun, ja siinä tunsin supistuksetkin paremmin. Muistan, että J sanoi jossain vaiheessa, että on pelottavaa kuinka rauhallinen ja hiljanen olin. Se oli kuvitellut vähintäänkin kiljuvaa hormonihirviötä, joka saattaisi iskeä nyrkin naamaan!
Klo 15:40: "Supistukset voimistuvat, haluaa kokeilla ilokaasua. Istuu pallon päällä, kokee saavan ilokaasusta apua supistuskipuun."
Ilokaasu oli jännä, mulla ei tullut paha olo siitä, mutta tosi tokkurainen! Siihen päälle väsymys niin onko ihmekkään, että muisti vähän pätkii ja että olin hiljaa?
Klo 17:20: "Ks 7cm auki, toivoo puudutusta"
Klo 18.01: "Spinaalipuudutus laitetaan"
En saanut panadolia, vaikka toivoin niin ehdotettiin spinaalia. Sen sitten suostuin ottamaan, vaikka neuloja inhoankin. Muistan, että spinaalin tuli laittamaan mieslääkäri, ja että se ei sattunut yhtään.
Klo 18:10: "Kokee, ettei puudutus auta kunnolla. Lievää ponnistamisen tunnetta. Ks täysin auki. Nousee pallon päälle, ei vielä selkeää voimakasta ponnistamisen tarvetta. Antibiootti laitettu tippumaan."
Klo 18:30: "Pallon päällä ponnistamisen tunne alkaa voimistua. Nostettu synt. inf 90ml/h. Käy sängylle polviseisontaan (? tätä en muistanut) ja hetken näin ponnistettuaan kääntyy puoli-istuvaan asentoon. Pahkaa tuntuu. Klo 19:04 soitettu lääkäri ja pyydetty saliin tarkistamaan tarjontaa. Neean ponnistaessa tarj. osa liikkuu, mutta supistuksen loputtua palautuu takaisin. Pahka kasvaa. Klo 19:13 lääkäri tekee uä:n; takaraivotarjonta. Nostetaan äidin jalat jalkatuille ja jatketaan näin. Kätilö tulee avuksi painamaan funduksesta supistuksen aikana äidin työntäessä. Synt. inf tippuu 120ml/h. Klo 19:35 lääkäri pyydetty uudestaan synnytyssaliin. (Tässä vaiheessa ehdottivat imukuppia tai välilihan leikkaamista, ja silloin ajattelin mielessäni että ei helvetissä, tää syntyy nyt.) Lopulta tarj.osa lähtee liikkeelle ja poika syntyy klo 19:43. Reagoi kuivaukseen ja ärsytykseen reippaasti huutaen."
Ponnistusvaihe kesti yhteensä 1h 30min, synnytys ensimmäisestä supisuksesta 39h 30min. Palkintona saimme maailman ihanimman pienen pojan mitoin 3380g & 50cm. <3
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Lapsellinen vai lapsenmielinen?
Turhan usein törmään näkyyn, joka ei ainakaan mun silmää miellytä yhtään. Puistoon mentäessä, lapset touhuavat (joskus myös tappelevat) keskenään, sillä välin kun äidit (miksei isätkin) istuvat puiston reunalla puhelimet kädessä, eivätkä huomaa mitä ympärillä tapahtuu.
.jpg)
.jpg)
Mä ymmärrän, että eletään 2000-lukua, ja älypuhelimet ovat kovassa käytössä ja myönnän, että turhan usein se on mullakin kourassa. Mutta jos vaihtoehtona on leikkiä mun oman lapsen kanssa, tai päivittää facebookiin kuinka hieno ilma on niin valitsen kyllä ensimmäisen. Mä oon viimeseen asti yrittäny olla käyttämättä puhelinta sillon, kun Pyry on läsnä. Toki kuvia oon ottanu ja kyllä mäkin sitä facebookkia yleensä selailen jos Pyry syö tai tekee jotai sellaista, mihin mua ei tarvita. Mutta jos hän tulee luo repimään kädestä "tuu leikkimään", niin puhelin lentää kyllä hyvin nopeaa kauimpaan nurkkaan.
.jpg)
Oon saanu useaan otteeseen paheksuvia ja ihmetteleviä katseita Pyryn kanssa, varsinkin vanhemmalta sukupolvelta. En tiedä johtuuko se mun iästä, vai siitä että ne pitäis mua hulluna, koska lasken mun lapsen kanssa liukumäkeä tai rakennan sen kanssa pieniä lumiukkoja. Kiljun ja riehun, menen lapsen tasolle leikeissä. Onko siinä jotain outoa?
Mä tiedän, että lapset kaipaavat jossain vaiheessa ikäistään seuraa. Pyry nyt ei välttämättä vielä kuulu siihen ikäryhmään, sillä omanikäiset ovat vähintäänkin vain leluja varastavia hirviöitä. Mutta uskon, että jokainen lapsi osaa arvostaa sitä, että vanhempi heittäytyy leikkeihin täysillä mukaan. Ei ole lapsellista olla lapsenmielinen.
Myös se, että sun keskittyminen on siinä puhelimessa, lisää riskiä sille että lapsi satuttaa itsensä tai voi jopa eksyä. Mulle tulis ainakin hirveä fiilis jos Pyry loukkais sen takia, että mä en oo yhtään seurannut mitä hän tekee. Ja vaan siksi että mä oon lukenut just jonkun hauskan vitsin puhelimesta. Tai entä jos se puiston portti onkin joltain jäänyt auki ja lapsi onkin päättänyt lähteä tutkimaan maailmaa aidan toiselle puolen?
Tiedän, että en ole maailman ainoa ihminen joka lapsensa kanssa leikkii, mutta kyllä varmasti jokainen on törmännyt tähän näkyyn?
Ps. Toivepostauksen äänestys on päättynyt, ja pian tulenkin kertomaan siis Pyryn synnytyskertomuksen!!
Mä ymmärrän, että eletään 2000-lukua, ja älypuhelimet ovat kovassa käytössä ja myönnän, että turhan usein se on mullakin kourassa. Mutta jos vaihtoehtona on leikkiä mun oman lapsen kanssa, tai päivittää facebookiin kuinka hieno ilma on niin valitsen kyllä ensimmäisen. Mä oon viimeseen asti yrittäny olla käyttämättä puhelinta sillon, kun Pyry on läsnä. Toki kuvia oon ottanu ja kyllä mäkin sitä facebookkia yleensä selailen jos Pyry syö tai tekee jotai sellaista, mihin mua ei tarvita. Mutta jos hän tulee luo repimään kädestä "tuu leikkimään", niin puhelin lentää kyllä hyvin nopeaa kauimpaan nurkkaan.
Oon saanu useaan otteeseen paheksuvia ja ihmetteleviä katseita Pyryn kanssa, varsinkin vanhemmalta sukupolvelta. En tiedä johtuuko se mun iästä, vai siitä että ne pitäis mua hulluna, koska lasken mun lapsen kanssa liukumäkeä tai rakennan sen kanssa pieniä lumiukkoja. Kiljun ja riehun, menen lapsen tasolle leikeissä. Onko siinä jotain outoa?
Mä tiedän, että lapset kaipaavat jossain vaiheessa ikäistään seuraa. Pyry nyt ei välttämättä vielä kuulu siihen ikäryhmään, sillä omanikäiset ovat vähintäänkin vain leluja varastavia hirviöitä. Mutta uskon, että jokainen lapsi osaa arvostaa sitä, että vanhempi heittäytyy leikkeihin täysillä mukaan. Ei ole lapsellista olla lapsenmielinen.
Myös se, että sun keskittyminen on siinä puhelimessa, lisää riskiä sille että lapsi satuttaa itsensä tai voi jopa eksyä. Mulle tulis ainakin hirveä fiilis jos Pyry loukkais sen takia, että mä en oo yhtään seurannut mitä hän tekee. Ja vaan siksi että mä oon lukenut just jonkun hauskan vitsin puhelimesta. Tai entä jos se puiston portti onkin joltain jäänyt auki ja lapsi onkin päättänyt lähteä tutkimaan maailmaa aidan toiselle puolen?
Tiedän, että en ole maailman ainoa ihminen joka lapsensa kanssa leikkii, mutta kyllä varmasti jokainen on törmännyt tähän näkyyn?
Ps. Toivepostauksen äänestys on päättynyt, ja pian tulenkin kertomaan siis Pyryn synnytyskertomuksen!!
tiistai 3. helmikuuta 2015
Toivepostaus!!
HOXHOX! Nyt sinulla on mahdollisuus äänestää toivepostauksen aihetta. Äänestysaika 10.2 asti! Kysely löytyy oikealta sivupalkista.
lauantai 31. tammikuuta 2015
Pelko perseessä
Sitä tuntee ittensä jokseenkin vanhaksi, kun sulta kysytään että "onko sulla verenpainemittari kotona?" Joo onhan mulla. Ja sitähän pitäisi siis nyt käyttää päivittäin.
Syy vaan sattuu olemaan jokin ihan muu kuin vanhuus.
Mulla todettiin Pyryä odottessa viimeisellä kolmanneksella lievä raskausmyrkytys. Siitä kertoivat korkeat verenpaineet, proteiini kolmella plussalla pissassa sekä jatkuva pieni päänsärky (jota ei loppuvaiheessa edes huomannut kun siihen oli tottunut). Tän myrkytyksen takia sain synnytyksessä antibioottia, sillä se oli nostanut tulehdusarvot korkeelle, ja oli pelko että vauva saisi jonkun tulehduksen. Onneksi ei saanut. Silloin mulle sanottiin, että mun täytyy muistaa levätä jottei mulle tulisi ennenaikaisia supistuksia ja niistä johtuvaa ennenaikaista synnytystä. Jäinkin sairaslomalle hyvissä ajoin töistä, noin kuukausi ennen äitiyslomaa. Pyry syntyikin onneksi vain 5 päivää ennen laskettua aikaa, ja oli kaikinpuolin terve lapsi.
Kohta mulla alkaa raskauden viimeinen kolmannes, ja mä olen nyt siinä pisteessä, että olen yhden yön viettänyt sairaalassa ennenaikaisten supistusten takia, ja tällä viikolla neuvolassa todettiin jälleen korkeat paineet sekä proteiini yhdellä (onneksi vain yhdellä) plussalla. Tässä levätessä onkin ollut aikaa miettiä, että mitä jos mulle puhkeaa taas raskausmyrkytys? Mä joudun luultavasti suoraan osastolle loppuajaksi. Siis kolmeksi kuukaudeksi makaamaan sairaalaan? Ei kiitos! Samoten, jos ennenaikaisia supistuksia rupeaa taas tulemaan niin sinnehän mut passitetaan.
Tai mitä jos mulle tuleekin niitä ennenaikaisia supistuksia taas, eikä lääkkeet enään auta niihin? Tää poika painaa viime mittauksen mukaan 680g. Aivan liian pieni. Vaikkakin jokainen viikko kohdussa tuo lisää painoa ja mahdollisuuksia selvitä niin silti olo on skeptinen. Tämä(kin) vauva on kaikkien mittausten mukaan tällä hetkellä vähän pienempi, kuin kuuluisi olla. Niin oli Pyrykin, mutta otti onneksi loppua kohden kasvupyrähdyksen ja syntyessään painoikin hyvin 3380g.
Mun pitäisi olla stressaamatta ja suurinpiirtein vain makaa liikkumatta sängyssä, mutta en vain pysty olla miettimättä näitä asioita. Ja haastavaa tuo paikoillaan pysyminenkin on kun jaloissa pyörii 1-vuotias huomionkipeä äidinpoika. Tosin, onneksi Pyry on jo kovin oma-aloitteinen, osaa leikkiä yksin ja kiivetä sohvalle ja siitä alas turvallisesti joten ei sillätavalla tarvitse perässä juosta.
Suurin toive on, että pikkuveli jaksaa malttaa vielä ainakin kolme kuukautta masussa, ja sitten vasta pääsee katsomaan isoveljeä ja vanhempia<3 Emme mekään malttaisi odottaa hänen näkemistään, mutta täytyy kasvaa isoksi jotta jaksaa touhuta täällä isossa maailmassa!
Ps. Pahoittelen kuvattomia postauksia, ei ole ollut energiaa ja aikaa ottaa järkkärillä kuvia. Ja puhelinkuvia en mielellään tänne enään laita kun menevät isokokoisena ihan pikselimössöksi! Instagrammia päivitän edelleen päivittäin, sieltä saapi seurailla kuvien kera meitä! <3
Syy vaan sattuu olemaan jokin ihan muu kuin vanhuus.
Mulla todettiin Pyryä odottessa viimeisellä kolmanneksella lievä raskausmyrkytys. Siitä kertoivat korkeat verenpaineet, proteiini kolmella plussalla pissassa sekä jatkuva pieni päänsärky (jota ei loppuvaiheessa edes huomannut kun siihen oli tottunut). Tän myrkytyksen takia sain synnytyksessä antibioottia, sillä se oli nostanut tulehdusarvot korkeelle, ja oli pelko että vauva saisi jonkun tulehduksen. Onneksi ei saanut. Silloin mulle sanottiin, että mun täytyy muistaa levätä jottei mulle tulisi ennenaikaisia supistuksia ja niistä johtuvaa ennenaikaista synnytystä. Jäinkin sairaslomalle hyvissä ajoin töistä, noin kuukausi ennen äitiyslomaa. Pyry syntyikin onneksi vain 5 päivää ennen laskettua aikaa, ja oli kaikinpuolin terve lapsi.
Kohta mulla alkaa raskauden viimeinen kolmannes, ja mä olen nyt siinä pisteessä, että olen yhden yön viettänyt sairaalassa ennenaikaisten supistusten takia, ja tällä viikolla neuvolassa todettiin jälleen korkeat paineet sekä proteiini yhdellä (onneksi vain yhdellä) plussalla. Tässä levätessä onkin ollut aikaa miettiä, että mitä jos mulle puhkeaa taas raskausmyrkytys? Mä joudun luultavasti suoraan osastolle loppuajaksi. Siis kolmeksi kuukaudeksi makaamaan sairaalaan? Ei kiitos! Samoten, jos ennenaikaisia supistuksia rupeaa taas tulemaan niin sinnehän mut passitetaan.
Tai mitä jos mulle tuleekin niitä ennenaikaisia supistuksia taas, eikä lääkkeet enään auta niihin? Tää poika painaa viime mittauksen mukaan 680g. Aivan liian pieni. Vaikkakin jokainen viikko kohdussa tuo lisää painoa ja mahdollisuuksia selvitä niin silti olo on skeptinen. Tämä(kin) vauva on kaikkien mittausten mukaan tällä hetkellä vähän pienempi, kuin kuuluisi olla. Niin oli Pyrykin, mutta otti onneksi loppua kohden kasvupyrähdyksen ja syntyessään painoikin hyvin 3380g.
Mun pitäisi olla stressaamatta ja suurinpiirtein vain makaa liikkumatta sängyssä, mutta en vain pysty olla miettimättä näitä asioita. Ja haastavaa tuo paikoillaan pysyminenkin on kun jaloissa pyörii 1-vuotias huomionkipeä äidinpoika. Tosin, onneksi Pyry on jo kovin oma-aloitteinen, osaa leikkiä yksin ja kiivetä sohvalle ja siitä alas turvallisesti joten ei sillätavalla tarvitse perässä juosta.
Suurin toive on, että pikkuveli jaksaa malttaa vielä ainakin kolme kuukautta masussa, ja sitten vasta pääsee katsomaan isoveljeä ja vanhempia<3 Emme mekään malttaisi odottaa hänen näkemistään, mutta täytyy kasvaa isoksi jotta jaksaa touhuta täällä isossa maailmassa!
Ps. Pahoittelen kuvattomia postauksia, ei ole ollut energiaa ja aikaa ottaa järkkärillä kuvia. Ja puhelinkuvia en mielellään tänne enään laita kun menevät isokokoisena ihan pikselimössöksi! Instagrammia päivitän edelleen päivittäin, sieltä saapi seurailla kuvien kera meitä! <3
Ilahduta bloggaajakaveria -haaste
Sain haasteen Maaliskuun unelma -blogin Sarilta, kiitos vaan! <3
Tässä haaste:
Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa!
Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa!
Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!
Voit
tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria,
mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia
kirjoittajia.
Mä haastan ja haluaisin ilahduttaa seuraavia bloggaajia:
Lyylin tyyliin -blogin Roosaa <3
Our Journey -blogin Tanjaa <3
sekä
Baby Shower -blogin naapuriani Tiiaa <3
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
"Mulla kaikki hyvin on..."
Nii no päällisin puolin juu. Sillä olenhan tunnettu siitä, että piilotan tunteeni kuoren alle ja päästän ne ulos vasta kun joku oikein hiillostaa, tai niinkun nyt; pakosta.
Nyt on vaan pakko avaa suu jonnekkin, sillä mun sisällä kiehuu semmonen tunnesoppa, että meen itekkin sekasin jos en avaa mun tunteita. Nähtäväksi jää julkaisenko tätä postausta. (EDIT: julkaisin näköjään.)
Voi olla, että johtuu raskauden tuottamista niin "ihanista" hormoneista, mutta mä nykyään ahdistun ja stressaannun erittäin helposti. Ja tällä hetkellä mun päällisin stressinaihe on tää meijän nykynen kämppä, niin kuin arvata saattaa.
58 neliötä. Kaksi aikuista, iso koira, kissa, taapero ja kohta vauva? Ymmärtänette nyt miksi revin hiuksia päästä ja melkein joka yö itken itseni uneen sen takia, koska en tiedä miten päin me tänne mahdutaan toukokuussa. Mä en muista millon olisin nukkunut kokonaisen yön. Ja ei, ei edes johdu Pyrystä kuten voisi luulla. Toki Pyrylläkin on nyt viime viikon aikana ollut tosi huonoja öitä, kiitos vaan tulevien hampaiden. Pyry on myös erittäin herkkäuninen ja siksi on nukkunut seinän toisella puolella 7kk ikäisestä asti. Tästä syystä yöllä saatetaan herätä ihan vaan sen takia, että meidän koiramme käy juomassa tai vaihtaa paikkaa. Näistä samaisista syistä tämä herkkäuninen äitikään ei saa nukuttua. Kirsikkana kakun päällä on kissamme, joka haluaa ulos naukuen ja raapien ovia, ja ulos päästyään puolen tunnin päästä tahtoo takaisin sisälle, koska tuli nälkä. Ja sit takaisin ulos. Tätä jatkuu pääpiirteittäin koko yön.
Ja ei siinä, eihän sille tarvii sitä ovea mennä avaamaan, mutta jos se on sisällä niin ei lopeta maukumista/raapimista ennenkun ulos pääsee. Ja jos odottaa turhan kauaa niin tättädädää; Pyry herää siihen meteliin. Ja kun se haluaa sisälle, niin mikäs sen kivempaa kun hypätä makuuhuoneen peltiselle ikkunanlaudalle herättäen melkeen koko naapuruston ja tulemalla melkein ikkunasta läpi.
Se niistä öistä. Aamut. Ne vasta hauskoja onkin. Meillä keittiötä käytetään lähinnä vaan päivällisen ja iltapalan tekemiseen ja syömiseen. Ja joo tehdään me aamupalaakin, illalla. Jep, leivät laitetaan valmiiksi jääkaappiin, jotta aamu 5:30 kun J:llä soi herätyskello (joka ei saa soida 5 sekuntia kauempaa) ei tarvitse kuin käydä hakemassa leivät jääkaapista ja ne syödään makkarissa. Koska Pyry nukkuu tällä hetkellä olkkarissa, joka on keittiön kanssa liki samassa tilassa, ja koska hänhän siis herää helposti, se tuskin on nyt jäänyt kenellekkään epäselväksi. No mites sit kun vauva tulee? Voiko mihinkään sytyttää aamusin edes valoa ettei lapset herää siihen kun isi lähtee kukonlaulun aikaan koiran kanssa lenkille (joka on muuten aika ninjailua sekin) ja siitä töihin.
Toki, miksen mä voisi nousta itse ylös siihen aikaan lasten kanssa? Voisin, ja varmaan tulen nousemaankin. Mutta Pyry kun ei kovin aamuvirkku ole ja mieluiten nukkuisi sinne 9-9.30 asti. Parina aamuna ninjailut on pettäneet ja Pyry on herännyt siihen kukonlaulun aikaan, ja sehän on sitten ollut pelkkää kiukuttelua pari tuntia, koska herra on ollut liian väsynyt nousemaan. Sitten nukahtaa 7-8 aikaan takaisin unille ja herää 11-12 aikaan. Siis siihen aikaan kun pitäisi päikkäreille mennä. Siinähän on sitten päivän rytmi täysin sekasin.
Joka päivä selaan talojen myynti sivustot ja kuolaan isoja omakotitaloja (joista murto-osa tähän asti on ollut semmosia jotka hinnan, tilan tai sijainnin puolesta ovat olleet sopivia.) Ja helppohan se olisi vaan laittaa tää myyntiin ja ostaa uusi kämppä. Näin mä olisin tehnyt jo aikoja sitten jos ei olisi matkassa pari muuttujaa, joita en sen enempää tähän nyt avaa...
Eilen näin ilmoituksen, jossa oli autotalli isompi kuin meidän tän hetkinen kämppä. Mä olisin valmis vaikka vuokraamaan pelkästään sen autotallin tässä vaiheessa.
Seinät siis kaatuu päälle. Ja vinkkinä muille; älkää ikinä ostako isoa koiraa näin pieneen taloon. Ei siinä mitään, että se pyörii jaloissa ja on koko ajan tiellä mihin ikinä menetkään, vaan se, että koira on iskettävä johonkin toiseen tilaan kun vieraita tulee. Ai miksi? Koska toi ad/hd on aina niin innoissaan vieraista, ettei tajua varoa Pyryä (tai ketään muutakaan ketä tielle tulee). Kiitos yllätysvieraiden, Pyry on saanut Domin takia kaksi aivotärähdystä, kun koira on rynnännyt ovikellon soidessa ovelle kaataen matkalla Pyryn. Ja aina tietenkin siihen keittiön kivilaattalattialle. Aina.
Aijoo, ja rivitaloissa hauskaahan on myös naapurit. Niistähän keksisin vaikka mitä sanottavaa tän 3 vuoden aikana mitä ollaan täällä asuttu, mutta taidan olla hiljaa. Paitsi siitä, että on helvetin ärsyttävää, kun ne tietää mihin aikaan Pyry nukkuu ulkona, ja silti on pakko tulla puhumaan siihen puhelimeen kovaan ääneen pihalle tai rakentamaan jotain tai kolaamaan sitä 1cm:n lumihiutalekerrosta siitä kivimaasta puoli tuntia sen jälkeen kun oon saanut Pyryn nukkumaan. Ja eihän sitä ikinä takaisin nukahdeta.
Huoh, itkuhan tässä tuli kun tätäkin kirjoitti. Mutta sainpahan avauduttua. Ei se varmaankaan mun stressiä tai ahdistusta poista, mutta löytäisinköhän mä tätä kautta kohtalotovereita? Joilla olisi edes jotain tsemppaavia sanoja tai vinkkejä, miten helpottaa arkea?
Ja lauseet "älä stressaa" ja "kyllä se siitä" voitte jättää suosiolla sanomatta. Stressaan kuitenkin. Ja kyllä mä sen tiedän, että helpottaa kun päästään isompaan kämppään, sitähän mä jumalauta tässä odotankin?! En yhtään ihmettele miksi jouduin viime viikonloppuna osastolle yöks. Ei nää mun tuntemukset hyväksi vauvallekkaan ole, tiedän senkin.
Nyt on vaan pakko avaa suu jonnekkin, sillä mun sisällä kiehuu semmonen tunnesoppa, että meen itekkin sekasin jos en avaa mun tunteita. Nähtäväksi jää julkaisenko tätä postausta. (EDIT: julkaisin näköjään.)
Voi olla, että johtuu raskauden tuottamista niin "ihanista" hormoneista, mutta mä nykyään ahdistun ja stressaannun erittäin helposti. Ja tällä hetkellä mun päällisin stressinaihe on tää meijän nykynen kämppä, niin kuin arvata saattaa.
58 neliötä. Kaksi aikuista, iso koira, kissa, taapero ja kohta vauva? Ymmärtänette nyt miksi revin hiuksia päästä ja melkein joka yö itken itseni uneen sen takia, koska en tiedä miten päin me tänne mahdutaan toukokuussa. Mä en muista millon olisin nukkunut kokonaisen yön. Ja ei, ei edes johdu Pyrystä kuten voisi luulla. Toki Pyrylläkin on nyt viime viikon aikana ollut tosi huonoja öitä, kiitos vaan tulevien hampaiden. Pyry on myös erittäin herkkäuninen ja siksi on nukkunut seinän toisella puolella 7kk ikäisestä asti. Tästä syystä yöllä saatetaan herätä ihan vaan sen takia, että meidän koiramme käy juomassa tai vaihtaa paikkaa. Näistä samaisista syistä tämä herkkäuninen äitikään ei saa nukuttua. Kirsikkana kakun päällä on kissamme, joka haluaa ulos naukuen ja raapien ovia, ja ulos päästyään puolen tunnin päästä tahtoo takaisin sisälle, koska tuli nälkä. Ja sit takaisin ulos. Tätä jatkuu pääpiirteittäin koko yön.
Ja ei siinä, eihän sille tarvii sitä ovea mennä avaamaan, mutta jos se on sisällä niin ei lopeta maukumista/raapimista ennenkun ulos pääsee. Ja jos odottaa turhan kauaa niin tättädädää; Pyry herää siihen meteliin. Ja kun se haluaa sisälle, niin mikäs sen kivempaa kun hypätä makuuhuoneen peltiselle ikkunanlaudalle herättäen melkeen koko naapuruston ja tulemalla melkein ikkunasta läpi.
Se niistä öistä. Aamut. Ne vasta hauskoja onkin. Meillä keittiötä käytetään lähinnä vaan päivällisen ja iltapalan tekemiseen ja syömiseen. Ja joo tehdään me aamupalaakin, illalla. Jep, leivät laitetaan valmiiksi jääkaappiin, jotta aamu 5:30 kun J:llä soi herätyskello (joka ei saa soida 5 sekuntia kauempaa) ei tarvitse kuin käydä hakemassa leivät jääkaapista ja ne syödään makkarissa. Koska Pyry nukkuu tällä hetkellä olkkarissa, joka on keittiön kanssa liki samassa tilassa, ja koska hänhän siis herää helposti, se tuskin on nyt jäänyt kenellekkään epäselväksi. No mites sit kun vauva tulee? Voiko mihinkään sytyttää aamusin edes valoa ettei lapset herää siihen kun isi lähtee kukonlaulun aikaan koiran kanssa lenkille (joka on muuten aika ninjailua sekin) ja siitä töihin.
Toki, miksen mä voisi nousta itse ylös siihen aikaan lasten kanssa? Voisin, ja varmaan tulen nousemaankin. Mutta Pyry kun ei kovin aamuvirkku ole ja mieluiten nukkuisi sinne 9-9.30 asti. Parina aamuna ninjailut on pettäneet ja Pyry on herännyt siihen kukonlaulun aikaan, ja sehän on sitten ollut pelkkää kiukuttelua pari tuntia, koska herra on ollut liian väsynyt nousemaan. Sitten nukahtaa 7-8 aikaan takaisin unille ja herää 11-12 aikaan. Siis siihen aikaan kun pitäisi päikkäreille mennä. Siinähän on sitten päivän rytmi täysin sekasin.
Joka päivä selaan talojen myynti sivustot ja kuolaan isoja omakotitaloja (joista murto-osa tähän asti on ollut semmosia jotka hinnan, tilan tai sijainnin puolesta ovat olleet sopivia.) Ja helppohan se olisi vaan laittaa tää myyntiin ja ostaa uusi kämppä. Näin mä olisin tehnyt jo aikoja sitten jos ei olisi matkassa pari muuttujaa, joita en sen enempää tähän nyt avaa...
Eilen näin ilmoituksen, jossa oli autotalli isompi kuin meidän tän hetkinen kämppä. Mä olisin valmis vaikka vuokraamaan pelkästään sen autotallin tässä vaiheessa.
Seinät siis kaatuu päälle. Ja vinkkinä muille; älkää ikinä ostako isoa koiraa näin pieneen taloon. Ei siinä mitään, että se pyörii jaloissa ja on koko ajan tiellä mihin ikinä menetkään, vaan se, että koira on iskettävä johonkin toiseen tilaan kun vieraita tulee. Ai miksi? Koska toi ad/hd on aina niin innoissaan vieraista, ettei tajua varoa Pyryä (tai ketään muutakaan ketä tielle tulee). Kiitos yllätysvieraiden, Pyry on saanut Domin takia kaksi aivotärähdystä, kun koira on rynnännyt ovikellon soidessa ovelle kaataen matkalla Pyryn. Ja aina tietenkin siihen keittiön kivilaattalattialle. Aina.
Aijoo, ja rivitaloissa hauskaahan on myös naapurit. Niistähän keksisin vaikka mitä sanottavaa tän 3 vuoden aikana mitä ollaan täällä asuttu, mutta taidan olla hiljaa. Paitsi siitä, että on helvetin ärsyttävää, kun ne tietää mihin aikaan Pyry nukkuu ulkona, ja silti on pakko tulla puhumaan siihen puhelimeen kovaan ääneen pihalle tai rakentamaan jotain tai kolaamaan sitä 1cm:n lumihiutalekerrosta siitä kivimaasta puoli tuntia sen jälkeen kun oon saanut Pyryn nukkumaan. Ja eihän sitä ikinä takaisin nukahdeta.
Huoh, itkuhan tässä tuli kun tätäkin kirjoitti. Mutta sainpahan avauduttua. Ei se varmaankaan mun stressiä tai ahdistusta poista, mutta löytäisinköhän mä tätä kautta kohtalotovereita? Joilla olisi edes jotain tsemppaavia sanoja tai vinkkejä, miten helpottaa arkea?
Ja lauseet "älä stressaa" ja "kyllä se siitä" voitte jättää suosiolla sanomatta. Stressaan kuitenkin. Ja kyllä mä sen tiedän, että helpottaa kun päästään isompaan kämppään, sitähän mä jumalauta tässä odotankin?! En yhtään ihmettele miksi jouduin viime viikonloppuna osastolle yöks. Ei nää mun tuntemukset hyväksi vauvallekkaan ole, tiedän senkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)