maanantai 30. maaliskuuta 2015

21 tapaa pilata avioliitto

Katottiin eilen miehen kanssa telkkarista (toistamiseen) elokuva 21 tapaa pilata avioliitto. Tai siis mä katoin yksin loppuun asti, kun toiselle iski väsy! Sanotaan, että ensimmäinen avioliittovuosi on se rankin. Meillä on muutaman kuukauden päästä vuosi täynnä, ja voin kyllä myöntää että rankkaa on ollut. Jännä sinäänsä, että rankkaa ei ole ollut miehen takia, vaan muista asioista jotka ovat juuri tälle vuodelle sattuneet. Ja onhan sitä tullut niistä vähän väännettyäkin J:n kanssa, vaikkei itse asia toista koskisikaan. Mutta ollaanko me pilattu meidän avioliitto? Ei todella, ainakaan jos kyseiseen listaan on uskominen. Voin paljastaa, että me kuulutaan niihin pareihin, jotka söpöilee kotona kaiken aikaa ja viestittelee WhatsApp:ssa sydämiä ja sydänsilmä-emojeita pitkin päivää. Ihmisten ilmoilla osataan kyllä käyttäytyä, haha!

Mutta mitkä ne 21 tapaa sitten ovat?

1. Ole sokea.
-> Mä tulkitsen tän niin, että vaikka olisi kuinka ilmiselvää että puolisolla on vispilänkauppaa toisen kanssa, sitä sulkee silmänsä siltä vaikka alitajuisesti tietää, että puoliso ei ole uskollinen. En tiedä kumpi on pahempi, pettää vai jäädä suhteeseen siitä huolimatta että tietää toisen pettävän.
2. Ripustaudu
-> Kysele koko ajan, monelta puoliso tulee kotiin, mihin hän menee ja kenen kanssa, kenen kanssa hän viestittelee. Ja pahimmat: vakoile, seuraa, lue viestit ja s-postit, tuppaudu joka paikkaan mukaan. Ole takiainen.
3. Suhtaudu puolisoon kuin lapseen
-> Pidä huoli siitä mitä ja milloin hän syö, katso että hänellä on päällään puhtaat vaatteet, voivottele ja hoivaa jos puoliso loukkaa tai on kipeä. Lässytä äläkä puhu kuin aikuiselle.
4. Kontrolloi
-> Tee viikkosuunnitelma, mitä kaikkea teillä on yhteistä tekemistä ja sovi hänenkin tekemiset hänen puolestaan. Päätä hänen puolestaan mm. kaikki.
5. Valehtele
-> Kaikesta, mistä vaan voi valehdella. Valkosia tai mustia valheita, ihan sama kunhan valehtelet.
6. Neuvo ja opeta
-> Toisinsanoen käske kokoajan, mitä ja miten hänen pitäisi asia tehdä. Myös niiden asioiden suhteen, joista et todellisuudessa tiedä hönkäsenpöläystä.
7. Ole vastuuton
-> Sano maksavasi laskut, mutta älä tee sitä kuitenkaan, käytä yhteiseltä tililtänne rahoja huolettomasti. Älä ajattele tekojesi seurauksia.
8. Älä ole läsnä
-> Nyökkäile, kun puoliso kertoo sinulle murheitaan. Siinä samassa vähän facebookkaa.
9. Hanki päihdeongelma
-> Ja kerralla kunnolla sitten.
10. Älä päätä itse
-> Siirrä vastuu puolisolle koski asia sitten päivän ruokaa tai autokauppoja. Myöhemmin voit sitten moittia häntä hänen tekemistään päätöksistä.
11. Päätä toisen puolesta
-> Tää menee mun mielestä samaan kategoriaan kontrolloimisen kanssa.
12. Nöyryytä
-> Julkisesti varsinkin, mutta myös kotona. Sanoiko puoliso jotain hassua? Tee siitä hänelle nolo tilanne. Pierasiko hän vahingossa? Pidä huoli että kaikki saavat sen selville.
13. Älä tahdo
-> Kieltäydy makuuhuoneen puolella, aina. Esitä aamuisin nukkuvaa kun puoliso tulee sanomaan heipat ennen töihin lähteä. Älä tahdo häntä lähelle fyysisesti äläkä henkisesti myöskään.
14. Väistä ja pakene
-> Välttele kaksinkesken jäämistä, suukkoja ja haleja.
15. Epäile, älä luota
-> Kyseenalaista joka ikinen puhelu ja tekstiviesti, kahvilan kuitti ja kukkakimppu. Tiedättehän, "mitä sä nyt oot tehny kun kukkia toit?"
16. Petä
-> Sanomattakin selvää.
17. Älä puhu
-> "Mikä sulla on?" - "Ei mikään." Älä kerro murheitasi, väitä että kaikki on hyvin ja ärsyynny kyselemisestä. Eihän se aviopuolisolle kuulu jos jokin painaa mieltä, eihän?
18. Älä kuuntele
-> Eli älä ole läsnä.
19. Ole omistava
-> Tee kaikille selväksi, että sinä omistat puolisosi ja että hänellä ei ole lupaa edes hengittää ilman sinun käskyä. Hänhän on kuitenkin ennenkaikkea orjasi.
20. Älä panosta
-> Oli kyse sitten yhteisistä hetkistä tai vaikkapa ruuasta. Tee kaikki hutiloiden ja sinnepäin.
21. Älä uskalla rakastaa
-> Edellinen suhteesti kariutui, koska rakastit "liikaa", joten älä tässä suhteessa rakasta yhtään, ettei vaan käy huonosti!

Mä en tosta listasta löytänyt kohtaa, joka kuvaisi meidän arkea tai suhdetta, toivottavasti et löytänyt sinäkään? Tämähän on sitten ihan huumorilla tehty, joten älkää takertuko pikkuseikkoihin ja todellisuuttahan tässä on mukana vain ripaus ;)




Me käytiin muuten risteilyllä, oli Pyryn ensimmäinen reissu ja ihana sellainen olikin!! Siitä voisinkin kirjoittaa seuraavaksi! Tänään myös rv 34+0, vähiin käy ennenkuin loppuu. <3



Pyryn raskaus rv 33+4 VS Nykynen raskaus rv 33+6 <3 Aika samaa kokoluokkaa!

 

2 kommenttia:

  1. Ai vitsi miten söpöt vaatteet pojalla! :) mä haaveilen kans et pääsis viel johonki risteilylle, mut ei taida enää uskaltaa. Se olis niin mun tuuria, että sitten keskellä merta alkais synnytys :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauratti ku katoin tota kuvaa et Pyry vois olla h&m:n mallipoika ku kaikki vaatteet ostettu sieltä :D Muaki jännitti ihan sikana mut onneks pysy vielä ;D Tänään just neuvolas täti sanos että tuskin kestää loppuun asti tämäkään raskaus :D

      Poista