Hyvinvointivaltio(ko)?

Nyt on tullu uutisista luettua taas paljon pahaa. Ja nimenomaan pahaa mitä on tapahtunut täällä meidän kotimaassa, Suomessa. 

Se pistää miettimään, että täälläkö mun pitäis mun lapsi ja tulevat lapset kasvattaa. Ei meillä huonosti asiat ole verrattuna muihin maihin, mutta nyt lähiaikoina on tullu luettua mitä ihmeellisimpiä uutisia, miten ihmiset on oikeesti menny aivan sekasin. Otetaan nyt esimerkkinä kituvia kissoja autosta ulos heittävä ihminen, sitten isä joka kuristaa ja ravistelee omaa kaksikuista lastaan, LAPSET jotka ainepäissään(?) tuhoavat huvikseen toisen auton, rattijuopoista puhumattakaan.

Ja kun ethän sä voi ulkonäön perusteella tietää, millainen ihminen on. Pitäiskö mun uskaltaa päästää mun lapsi yksin kävelemään kouluun? Tai hakemaan kioskilta namia? Miten onnistun kasvattamaan lapsestani varman, kun itse olen epävarma? Pelossa en silti aio elää. Enkä kasvattaa lastanikaan sen mukaan. Olen lyhyen elämäni aikana nähnyt kaikenlaista, silti itse olen (suht.) tervepäinen. Kiitos vanhempieni.

Joskus mun on lapseni luovutettava tänne maailmaan. Mutta sitä ennen mun pitäis yrittää kasvattaa hänestä muita kunnioittava, tasapainoinen ihminen. Onneks mulla on hyvät lähtökohdat. Mä oon saanut hyvän kasvatuksen, J on saanut hyvän kasvatuksen ja me ollaan hyviä esimerkkiä junnulle.

Kun kuulin ensimmäisestä kouluammuskelusta, en olisi halunnut uskoa korviani. Eihän täällä meidän kotimaassa pitänyt tapahtua mitään sellasta. Eihän kukaan niin sekasin voi olla? Vaan kyllä ilmeisesti voi. Ensimmäisestä ei mennyt kuin alle vuosi, kun seuraava jo tapahtui. Sitten oli Sellon ja Hyvinkään ampumavälikohtaukset muutaman vuoden sisällä. 

Kouluampujilla ei ollut taustallaan tiettävästi mitään rikoksia. He olivat "tavallisia" nuoria. Siis päällisin päin. Miten kukaan olisi voinut aavistaa, että oma luokkatoveri suunnittelee tuollaisia hirmutekoja? Mistä mä ikinä tiedän millaiseen kaveripiiriin Pyry ajautuu? Mun pitäisi pystyä huomaamaan jos hän liikkuu epämääräisessä porukassa. 

Äitiys tuottaa tietynlaisia paineita, mm. juuri kasvatuksen suhteen. Mä oon aina ajatellu kasvattaa lapseni rennolla mielin, tiettyjä rajoja noudattaen, hyväkäytöksisen, kunnioittavan ja suvaitsevaisen. Kaikki nämä samaan pakettiin? Enintään 18 vuoden aikana, kunnes mun pojasta tulee aikuinen. Vaikea tehtävä, mutta mä aion selvitä siitä. Koska kun mä olen tasapainoinen, uskon että hänestäkin tulee. Epävarmuutta koen vielä, mutta ajattelen sen häviävän ajan myötä. Mun pojasta tulee fiksu, siitä ei ole epäilystäkään. Mä aion onnistua tässä tehtävässä. Tehtävässä nimeltä Äitiys.