keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Unohdetun vauvan syndrooma

Kuuntelin tänään päivällä radiota, ja siellä puhuttiin tästä syndroomasta. Jäin miettimään, että miten kukaan töihin ajaessaan voi unohtaa viedä lapsen hoitoon, ajaa suoraan töihin ja unohtaa lapsen autoon. Koko päiväksi. Lämpimänä päivänä.
Yllättävän moni kuulemma. 

Kyseinen syndrooma on yleistynyt muualla ulkomailla, mutta myös Suomessa tälläisiin tapauksiin on törmätty.

Kyseinen henkilö ei ollut muistanut lastaan edes siinä vaiheessa, kun oli työkavereidensa kanssa puhunut lapsesta, tai edes siinä vaiheessa, kun isoisä soitti ja sanoi ettei lasta ollut hoidossa kun häntä oli mennyt hakemaan. Stressi tai työpaikka eivät vaikuttaneet unohdukseen.

Autossa lämpötila oli noussut jo yli 40 asteeseen ja mitään ei enään ollut tehtävissä.


Näillä helteillä (tällä hetkellä auringossa +40!!! astetta), seisovassa autossa se voi olla jopa kolminkertainen, varjossa pitäminen ei lämpötilaa paljon laske. Eikä ikkunoiden auki jättäminen. Joten ennen kun jätät lapsesi tai lemmikkisi autoon EDES HETKEKSI;

-aja auto parkkiin auringonpaisteeseen tälläsellä ilmalla
-sammuta moottori
-jätä ikkunat auki
-istu autossa 5min ilman juotavaa tai ilmastointia.

Voi tulla pieni tuskanhiki ja ahdistavan kuumat oltavat. Ja muista, kun sinulla on lämmin, lapsellasi on hiki.

Muistakaa myös ulkona muuten suojata lapsen päät ja tarjota juotavaa. Jokaisen on myös syytä kerrata lämpöhalvauksen oireet:

-Normaali ihminen hikoilee ollessaan kuumissaan, mutta lämpöhalvauksen saanut ei. 
-Iho on kuuma ja kuiva
-Hengitys pinnallista ja nopeaa. 
-Valtimosyke on heikko. 
-Lisäksi lämpöhalvaukseen voi liittyä sekavuutta ja tajunnanmenetys

Itsellä ei tulisi mieleenkään jättää Pyryä autoon edes hetkeksi. Mitä vaan voi tapahtua. Ja tuosta syndroomasta, uskon että sellainen on mahdollista, mutta henk. koht. ajattelen niin, että miten voi unohtaa, että itsellä on lapsi? Siis ilman mitään murheita, stressiä, kiirettä tms. (Silloinkaan en voisi unohtaa)

On myös välinpitämättömyyttä, "käyn kaupassa hakemassa vain maitoa, en jaksa raahata vauvaa mukaan kun käy nopeammin ilman häntä", joo ehkä, mutta mitäs jos parkkipaikalla käy jotain? Tai itse jäisi juoruamaan kaupankassan kanssa tai törmää naapuriin ja "unohtaa" lapsen?

Toivottavasti ei tarvitse enään lukea uutisia näistä autoon kuolleista vauvoista, tulee paha mieli..


Aurinkoisia (loma)päiviä lukijoille, kun suojaatte lapsenne/lemmikkinne, muistakaa myös suojata itsenne!!

2 kommenttia:

  1. Mä käyn välillä kaupassa ja tyttö on autossa.. Tosin ilmastointi päällä, auto käynnissä ja koko ajan nään kaupasta autoon. Välillä ovetkin lukossa vara-avaimella. Max 3min tällöinkin ollut poissa autosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis joo, kyllä mäki saatan kaverin kanssa jutella kaupan nurkalla niin et muksu autossa ja auto käynnissä ja aattelenkin niin että jos pystyy jättämään auton käyntiin ja ilmastoinnin päälle + että näät koko ajan autolle niin ok, voi olla pari min! 

      Mut eri asia kun jättää ovet lukkoon, auton sammuksii ja olla kauemmin, siis niin että siellä oikeesti tulee kuuma!!

      Poista