sunnuntai 14. joulukuuta 2014

14. Luukku: Piparikierrepulla

Tähän tarvitset 3dl annoksen pullataikinaa, sekä 1 paketin piparitaikinaa. Alla ensin ohje 5dl pullataikinaan.

5 dl maitoa
50 g hiivaa (tuore)
1-2 tl suolaa
1-2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1-2 munaa
n. 15 dl vehnäjauhoja
n. 100-200 g voita tai margariinia

Ja näiden lisäksi siis vielä paketti piparitaikinaa. Tästä pullataikinasta voi ottaa sen ylimääräsen 2dl talteen, tehdä normipullia tai pakastaa.

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppupuolella. Laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimään, vedottomaan paikkaan. 

Kaaviloi kohonnut pullataikina 60 x 30 cm:n kokoiseksi isoksi suorakaiteeksi, kuten korvapuusteja tehdessä.
Kaaviloi pullataikinan päälle pehmeäksi sulanut/sulaneet piparitaikinalevy/-levyt ohueksi ja yhtä suureksi levyksi kuin on pohja pullataikinasta. Kääri kerrostaikina rullalle kääretortun tapaan. Leikkaa pullasta 2-3 cm:n viipaleita ja laita ne kumolleen muffinivuokiin.

Kohota peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaisiksi. Voitele ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 10-15 min.









4 kommenttia:

  1. ihana blogi! selasin kokonaan läpi, jään seuraamaan :) http://helmikuunrakkaus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. KUVAAA :// meikä ei voi leipoa jos ei tiedä mitä leipoa :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahah! :D Mä oon niin turhautunu ottaa jostain leivoksista kuvia :D Mutta otan huomenna kun on valosaa ja lisäilen tänne!

      Poista