maanantai 23. joulukuuta 2013

Jouluhössötystä ja vauvakiireitä!

Pienen hiljaiselon jälkeen ajattelin vähän kirjoitella kuulumisia!


Viime viikot menny oikeestaan jouluun valmistelussa, ja huomennahan sekin jo koittaa! Kun ulos katsoo, niin ei siltä kyllä tunnu. Tällä hetkellä siellä on synkkää ja sataa vettä, näyttää syksyiseltä. Kotia ollaan koristeltu joulukuntoon ja se on mukanaan tuonut sentään vähän joulumieltä.

Kuusikin saatiin vihdoin eilen pystyyn, ja kerran se jo meni nurikin, kiitos meijän eläinlauman. Onneksi ei mennyt mitään rikki, ja alla olevat lahjatkin pysyivät ehjinä! Kun vaan pääsisi jo niitä availemaan....

Kuvia mulla ei muuten tällä hetkellä ole laittaa, kun en ole ehtinyt/jaksanut räpsiä! Katsotaan sitten joulun jälkeen!

Huomenna olisi tarkoitus aamulla käydä saunassa, jonka jälkeen tänne meille tulee siskoni ja hänen kihlattunsa joulupuurolle! Iltapäivällä käydään J:n porukoilla syömässä ja illasta mennään näillä näkymin meidän mummille, johon kokoontuu sitten mun sukulaisia.

Viime yö oli, noh, melko jännittävä. Mulla alko klo 21.55 supistelemaan kipeesti, ja niitä alkoi tulla 10-12min välein. Joskus klo 23 jälkeen otin panadolin ja ajattelin mennä vähän lepäämään. Ajatukseksi se jäi. Supistelut jatkui n. klo 1.15 asti, jonka jälkeen ei enään tullut yhtään. Ah, pääsi nukkumaan. Juniori varmaan pienessä mielessään mietti "hähää, empäs mamma tuukkaan vielä tänään, kunhan kiusaan!"

Onneksi ei tullutkaan, en millään olisi halunnut viettää joulua sairaalassa! Vaikka kyllähän sekin vielä on mahdollista...

Tänään ollut pirteempi olo, vähän aamulla oli vatsa ja jalat turrat siitä kivusta, mutta nyt on jo ihan normaali olo! 

Illemmalla olisi tarkoitus lähteä J:n kanssa syömään kahdestaan johonkin, tänään kun tuli yhteisiä vuosia täyteen 3! <3 Näihin kolmeen vuoteen on mahtunut kaikenlaista. Ollaan muutettu kolmesti, käyty ulkomailla, laivalla, riidelty, naurettu, pidetty hauskaa, haettu kissa (taino minä hain, hihi), ostettu koira, ja viimeisimpänä vauva tulossa. Jos mun täytyis sanoo mun elämästä parhaat vuodet niin ne olis ehdottomasti nämä kolme. Vihdoin mulla on rinnalla ihminen joka oikeesti rakastaa ja välittää. Enkä enempää voisi toivoakkaan.

Hmhn, menipäs taas söpöilyksi. Ehkä tähän söpöilyyn on hyvä lopettaa ja toivottaa teille kaikille lukijoille ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta! <3

Seuraava kirjoitus jää mysteeriksi, niin vähän aikaa enään laskettuun. Tänään raskausviikkoja kasassa 38+2, eli viikko ja 5 päivää olisi jäljellä. Eimaltaenäänyhtään!!



Neea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti