sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Toivepostaus; Minun ja J:n tarina

Tasasen äänestyksen jälkeen tämä aihe voitti pisteellä! Eli tässä postauksessa kerron teille, miten minä ja J päädyttiin yhteen. <3

Ensimmäisen kerran me ollaan J:n kanssa tavattu kesällä v. 2009. 
J on siis mun siskon kihlatun hyvä ystävä, joten sen kautta ollaan nähty ja hengailtu. 

Olin tuolloin 15-vuotias, ja J täyttänyt/täyttämässä 19v. No mähän kattelin jo sillon, että ompahan kivan näkönen miehen alku, mutta ''suuren'' ikäeron takia ajattelin, että

"Eihän se nyt musta voi kiinnostua?"
"Mähän oon ihan kakara siihen verrattuna!"

Eikä siitä mitään silloin tullutkaan! 

Noh, se kesä meni niin että välillä aina nähtiin jossain, harvemmin mitään syvällisempää puhuttiin jne. Ja sitten alkoikin koulut ja J lähti jossain vaiheessa armeijaan. 

V. 2010 lopputalvella/keväällä nähtiin silloin tällöin kun J oli armeijasta vapaalla. Yleensä törmättiin jossain bileissä mihin olin siskon ja hänen kihlattunsa mukana mennyt käymään moikkaamaan J:tä ja muita heidän yhteisiä kavereitaan, joita mä en sillon edes tuntenut.

Silloinkin kattelin taas J:n perään, mutta edelleen en mitään yrittänyt sillä
 a) olin mielestäni edelleen ihan kakara verrattuna häneen ja
 b) J:llä oli omia muita naishuoliansa!

Jossain vaiheessa sitten rupesin itse seurustelemaan taas mun exän kanssa (meillä oli oikeestaan semmonen on/off -suhde koko ajan), en enään edes muista milloin tuon viimeisen kerran ruvettiin seurustelemaan, varmaan jossain kevään/kesän tienoilla. Joten siinä vaiheessa sitten unohdin kokonaan J:n ja jatkoin elämääni ja keskityin opiskeluun.

Noh, kesä meni ja koitti syksy.

J pääsi syys-lokakuussa pois armeijasta. Siskon kihlattu oikeestaan asui meillä väliaikaisesti, en muista syytä.. Mutta kuitenkin, T oli meillä, joten J kävi aina moikkaamassa häntä töiden jälkeen ja pitämässä seuraa.

Muistan, että olin tuolloin pitkällä sairaslomalla, useempia viikkoja, en kyllä syytä muista siihenkään. No eihän mulla sairaslomalla ollut oikeestaan mitään tekemistä, niin hengailin sitten T:n ja J:n kanssa! Tässä vaiheessa sanon, että seurustelin edelleen, joten en edes miettinyt J:stä mitään kummempaa. (Olinhan jo muutamaan kertaan tyrmännyt ajatuksen meistä yhdessä.) 

Muutaman päivän jälkeen, kun oltiin juteltu kaikenlaista ja tehty n. 100 sudokua (jep, sudokut oli meijän yhteinen juttu, joka oikeestaan ajoi meidät yhteen!), aloin ehkä vähän ihastumaan J:iin, ja huomasin, että hän rupesi käymään meillä mun, ei T:n takia!

Kuitenkin edelleen seurustelin vielä silloin, joten hillitsin kaikki ajatukseni.

Joskus loka-marraskuun aikana sitten erottiin mun exän kanssa (J ei ollut siihen syynä, vaikka kaikki silloin niin spekuloivatkin, koska liikuimme paljon yhdessä.)

Marraskuussa oli mun 17v synttärit, ja J tuli sinne mun siskon ja kihlatun mukana, ja muistan, että hän oli ostanut mulle lahjaksi pinkin virvelin (<3), koska oltiin puhuttu että hän opettaisi mua kalastamaan kesällä. Ja opettikin!

Silloin meillä oli jo vähän ehkä pientä säätöä, mutta oltiin hissuksiin, koska ei haluttu kertoa kenellekkään vielä. Muutama hyvä ystävä tiesi jotain.


Joulukuussa 2010 ruvettiin sitten ihan "virallisesti" seurustelemaan, eli vanhemmille ja ystäville kerrottiin, vaikka suurinosa varmaan oli jo huomannutkin!

Mä ehkä eniten jännitin, et miten mun vanhemmat suhtautuu meihin, kun meillä oli kuitenkin ikäeroa sen 3 vuotta (kauheen paljon!!!), vaikka olinkin jo melkeen täysi-ikäinen.

Kyllä ne ehkä alkuun oli vähän epäileviä, mutta nyt mä luulen et ne on ilosia siitä, että oon noin ihanan ja hyvän miehen löytänyt rinnalleni. :)

 Nyt yhteisiä vuosia tulee 23.12 kolme. Mulla ei oo ikinä ollut näin pitkää suhdetta, koska jossain vaiheessa se ihastumisen tunne on lopahtan, tai tullut muita erimielisyyksiä. J:n kanssa ei oo koskaan tullut sellasta tunnetta. Mun sydän edelleen pamppailee kun kuulen, että J ajaa auton töiden jälkeen pihaan.

Nyt me ollaankin ihan kohta perhe.

En olis kyllä tuolloin vuonna 2009 uskonut, että mä joskus meen kihloihin tuon kanssa, saatika saisin lapsen.

Ei meijänkään suhde aina oo ollu ruusuilla tanssimista, mut mitään hetkiä en vaihtais pois. Rakastan tota hönöpäätä ihan mahdottomasti.<3


Koska kysely oli niin tiukka, ajattelin että jossain vaiheessa voisin tehdä postauksen myös sijasta 2, eli meidän kodista!



Neea

11 kommenttia:

  1. voi miten ihana tarina. senki liikkikset :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tarina ja tosi hyvin kirjoitettu!
    ps. jotenkin kun hyppäsit tässä niiin kauan taaksepäin, niin tuli mieleen meidän "teinivuodet" ja skootteriajot.. :D
    Niistähän on hirveästi aikaa ja nyt pian olet äiti! Hui kauhia kun aika vaan menee niiin äkkiä eteenpäin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Hahah no älä muuta sano!! :D Just tätä kirjottaessa tuli sama mieleen! Aika vaan lentää siivillä :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. just jonkin aikaa sitten sain saman haasteen ja se löytyykin tuolta mun teksteistä! ;D kiitos kuitenkin! :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana blogi,löysin tän *miisamama blogin kautta* :)Toi loppu kirjotus ihan niinku mun elämästä itelläki käyny sille että on jonku kaa alkanu ja alku on aina sitä ihanaa aikaa,kunnes se jostain syystä lopahtaa tai tulee jotain häikkää sen ihmisen kaa,mutta ny itelläki asiat toisin löytäny ihana ukkon rinnalle,ja ny yli puoli vuotta takana yhressä olemisesta :)..Ihana löytää tämmösii vähä saman ikästen blogaja,ja ite jääny monta vuotta jo koukkuun just näihin mammablogehin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ihanaa että sulle on käyny samalla tavalla ja oot nyt löytänyt kunnon miehen rinnalle! :)

      Poista