Kyllä tähänkin risukasaan aurinko paistaa.
Mulla on ollut ihan mahtava päivä ihanan ystävän kanssa, josta mä oon niin kiitollinen. Tää ystävä on ollut mulle melkeen kuin sisko, aina. Ollaan tutustuttu sillon ku mä olin 7 luokalla, hän 9 luokalla.
Jo silloin, vaikka meillä oli ikäeroa ja ei liikuttu samoissa porukoissa, niin me tultiin hyvin toimeen. Nähtiin usein (tosin seurustelin sillon tän henkilön veljen kanssa, joka vaikutti paljon asiaan) ja ehkä se meijän välit on näin hyviksi saattanutkin.
Ollaan tehty ja koettu paljon, mutta ei me aina olla oltu näin läheisiä. Mä pystyn olemaan helposti oma itseni tämän ihmisen seurassa, ja koskaan ei oo tarvinnu esittää parempaa mitä on. Aito ystävä siis.
Tänään taas tuli todettua kuinka korvaamaton ystävä hän on, ja tällä hetkellä musta tuntuu, että oon vähintään elämäni velkaa hälle kun hän jaksaa aina auttaa ja olla tukena.
Pyydän kahvipakettia, saan kassillisen sapuskaa ja kukkia. Kuinka iloiseksi ihminen voi tälläisellä hetkellä tullakkaan niin pienestä eleestä onnelliseksi. Kun tän hetkinen tilanne nyt on mitä on.
Kiitos, että olet läsnä, ystävä.<3
Vaikka välillä tuntuu, että asiat menee päin metsää, täytyy muistaa mikä on tärkeintä ja mistä pitää olla kiitollinen.
Mun oma perhe. Rakas aviomies, joka on aina tukena, aina rakastava ja kaikinpuolin ihana ja mahtava. Terve poika, joka on täydellinen ja rakas. Mulla on aidosti välittäviä ystäviä, vanhemmat ja appivanhemmat.
Mä olen itse perusterve ja mulla on katto pään päällä ja ruokaa (toisinaan) jääkaapissa.
Torstai on todellakin toivoa täynnä, ja tänään muistin kiittää asioista, jotka ovat oikeasti tärkeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti