maanantai 17. marraskuuta 2014

#mainiomarraskuu, päivät 1-17

Koska aloitin tämän haasteen myöhässä, tein väliin jääneistä päivistä kollaasit jotka jo Instagrammin puolellakin jaoin. Selitykset kuviin ajattelin kuitenkin kirjoittaa vain tänne blogin puolelle, sillä Instaan olisi tullut muuten hyvin pitkät sepustukset kuvien alle.




1. Meidän Halloween oli tänä vuonna hieman erilainen, sillä sinä päivänä oli myös Pyryn ensimmäiset nimipäivät. Niitä juhlittiin kera kahvin ja kakun, muutama vieraskin kävi. Otin sinä päivänä Pyrystä n. 30 kuvaa, ja niistä vain 3 onnistui. Ei malttanut poika pysyä paikoillaan!

2. Tätä mietin jonkin aikaa, kunnes muistin löytäneeni eräästä kaupasta lämpöiset legginssit, jotka ostin itselleni synttäri-/joululahjaksi. Nämä ovat kyllä erittäin lämpimät, eikä kuosikaan ole hassumpi.

3. #Hyväuutinen oli tällä kertaa reissu Ikeaan parhaan kaverin kanssa. En ollut hetkeen siellä käynyt, ja kun kynttilälaatikko huusi tyhjyyttään, oli sinne vain lähdettävä vaikka tili saattoi olla hieman eri mieltä.

4. Ihana lapsuusmuisto. Näitä on monta. Mutta kun noita valokuvia selailin ja tämä osui mun silmiini, muistin, kuinka kateellinen olin mun isosiskolleni pienenä kun hän sai nukkua parvisängyssä melkein katon rajassa. Itse jouduin tyytymään normaaliin sänkyyn. Mutta ihanaa oli ne päivät, kun siskoni suostui ottamaan minut viereensä nukkumaan.

5. Rakkautta on... Nähdä kuinka oma lapsi kasvaa ja kehittyy, oppien joka päivä jotain uutta. Tänään hän osasi itse viedä tuttipullon suuhun ja ottaa sen pois kun maha oli täynnä. Hän myös osaa ottaa tuttipullon/nokkamukin pöydältä ja laittaa sen oikein päin suuhun jos jano yllättää.

6. Arkeni lempirutiini taitaa olla lounashetki. Pyryn sormiruokailun ansiosta minäkin saan syödä ruokani lämpimänä ja jopa samaan aikaan Pyryn kanssa.

7. Ilahduin... Kun Pyryn kanssa tekemämme isänpäiväkortti J:lle onnistui suht helposti. Ja ekalla yrittämällä!

8. Nämä pehmoiset ja lempivillasukkani taitavat olla jo päivänsä nähneet kun molempien sukkien pohjaa koristaa komea reikä.



9. Isäni. Mun isäni on maailman paras isä mulle, ja maailman paras pappa Pyrylle. <3

10. Kyllä mä miellän tän harmauden ankeaksi. Mun mielestä ei ole mitään kaunista, kun ulos katsoo. Ei enään värikkäitä lehtiä puissa vaan mätiä ruskeita möykkyjä maassa veden keskellä. Kyllä sitä lunta saisi jo tulla kunnolla, se tekee luonnon kauniiksi.

11. Mitä tähän nyt sanoisi? Tää hymy on maailman kaunein ja aidoin.

12. Onnistuin tänään... Ottamaan ensimmäisen masukuvan! Johan tuo pötsi tuosta on jo kuvaamisen arvoiseksi kasvanut.

13. Tämä muki on ehdottomasti se lempparein. Oon saanut tän J:ltä lahjaksi ja musta tässä on kivat kuvat ja värit. 

14. Kortti rakkaalle. Kohta on jo vuosi siitä, kun tämän olen J:lle antanut. 7.12 tulee 2 vuotta täyteen siitä, kun olemme J:n kanssa menneet kihloihin. 

15. Unelma. Mun unelma tällä hetkellä on se, että mun lapset kasvavat terveinä ja että mä onnistun heistä kasvattamaan hienoja ihmisiä. 

16. Onnelliseksi minut tekee... Mun oma perhe. Tietysti. <3




17. Piristävä aamuni aloitus oli ehdottomasti saada vihdoin Volvo katsastuksesta läpi, jonka johdosta vihdoin saan laitettua sen myyntiin!

7 kommenttia:

  1. Kuka on Nellu? Etkö ollu siel Hennan kans, tai niin mä yhdistin ku henna kirjotti viime perjantaina ikea reissusta fb :) oli pakko kysyy ku jää häirii toi Nellu nimi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahah :D Nellu on Nea ja sen kaa olin Ikeas viikkoo ennen ku menin Hennankaa :) Oon siis ollu 2krt peräkkäin nyt siel :P

      Poista
    2. Noni, sit en oo ihan hölmö ku ihmettelin et miten hennasta saa nellun :DD

      Poista
  2. Ihan pakko kysä että mistä noi legginssit on ostettu, aivan ihanat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy häpeissäni myöntää, etten kaupan nimeä tiiä! Tää on siis semmonen putiikki mitä pitää eräs ulkomaalainen nainen täällä Lohjalla ja ilmeisesti vaatteet ovat ulkomailta.. Noissa ei ainakaan mitään valmistajan tietoja lue noissa pöksyissä :D

      Poista