keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Miten nukkumaan?

Pyry on ollut korvikkeella siitä päivästä lähtien kun täytti 3 viikkoa. Ja myös siitä päivästä lähtien hän on saanut iltamaidon sänkyyn. Oon aikaisemmin jo yrittänyt vähän vieroittaa siitä pullo sänkyyn -menetelmästä pois, mutta poika on ollut eri mieltä, eikä ole siis suostunut nukahtamaan ilman.

Tuttia meillä ei ole juurikaan koskaan imeskelty, ehkä pari ensimmäistä viikkoa. Joten senkään avulla en ole pystynyt tuosta pullosta vieroittamaan.

Tällä viikolla Pyryn nukkumaanmeno on mennyt muutenkin ihan överiksi. Poika on mennyt sänkyyn kyllä jo yhdeksältä, mutta nukkumattia on moikattu vasta klo 22-23. Ajattelin, että syynä on päiväunet, jota meillä nukutaan vielä kahdet. Tuolla ukolla kuitenkin energiaa tuntuu riittävän. Ja niiltä toisilta on herännyt viimeistään kuudelta illalla. Paitsi tänään.

Ajattelin, että nyt on korkea aika vieroittaa pois siitä että maito saadaan iltaisin sänkyyn. Onhan poika jo kohta vuoden. 

Meillä on ennen siis syöty iltapala kahdeksan aikoihin, jonka jälkeen on pesty hampaat ja vaihdettu vaippa ja yöpuku päälle. Sen jälkeen Pyry saa vielä hetken aikaa leikkiä tai luetaan kirjoja tms. Vähän ennen yhdeksän oon käyny hakemassa maidon ja laittanut pojan sen kanssa pinnasänkyyn. Yleensä Pyry onkin nukahtanut heti maidon loputtua, tai pienen kiukun jälkeen viimeistään (paitsi tällä viikolla.....)

Tänään toimittiin siis samalla tavalla, Pyry söi kahdeksan aikaan puuron (josta siitäkin on lakkoiltu varmaan 3kk, mutta tänään maistui sekin), jonka jälkeen J vei pojan iltapesuille, vaipanvaihtoon ja yöpukua vaihtamaan sillä aikaa kun minä siivosin keittiötä ja olohuonetta. Tämän jälkeen poika leikki hetken aikaa leluillaan ja sen jälkeen mä luin pienen iltasadun olkkarin sohvalla poika sylissä. 

Noin varttia vaille yhdeksän hain maidon, istuin sohvalle poika sylissä ja annoin pullon pojalle, joka alkoikin heti juomaan sitä itse. Sen jälkeen nostin Pyryn harson kanssa sänkyyn, ja siitä vasta riemu repesi. Toivotin hyvät yöt, peittelin ja poistuin sängyn vierestä makkariin kuuntelemaan möykkää. Vähän vaille yhdeksän kävin nostamassa lattialta harson ja unipupun, jotka hän oli protestina lattialle viskonut. Pääsin makkariin ja meni ehkä 3min jonka jälkeen tuli hiljaista.

Siis mitä? Vartissako tuo tuonne nukahti? Tää mamma oli varautunut vähintään puoleen tuntiin, jos ei tuntiinkin, ottaen huomioon millä tavalla Pyry on ennen protestoinut jos ei ole sänkyyn maitoa saanut.

Voin jopa sanoa, että tällä kertaa pääsin helpolla. Mä todella toivon, että huominen ilta menee yhtä sutjakkaasti, ja että tämä käytäntö on tullut jäädäkseen!

Mitäs sitä sitten seuraavaksi kokeilisi? No ei sentään, antaa Pyryn tottua ensin tähän muutokseen kunnolla, ennen kun aletaan miettimään edes seuraavaa. Mun olo on vaan jotenkin helpottunut tällä hetkellä, vaikka ei tuo nyt niin suuri asia loppupeleissä olekaan. 

Tai no, mulle on.

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että teillä kävi noin kivuttomasti toi maidon pois jättö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikkei se siis kokonaan pois jäänykkään vielä, mutta eipähän enään sitä sänkyyn saa! :D Oon kyllä yllättyny, toivottavasti seuraavat yöt on yhtä helppoja :)

      Poista
  2. Muistan niin hyvin nuo ajat. Tuntui, että juuri kun oli joku rutiini opittu niin homma muuttui taas. Ja sitten joutui taas hakemaan sitä juttua uudestaan. Meillä mentiin yksillä päikkäreillä tuossa vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siltä tuntuu joo. Meilläkin nyt näyttäis toimivan toi että yhet päikkärit vaan :)

      Poista