Odotusaika

Ihana päivä. Ulkona on lämmin ja aurinko paistaa. Äsken ihana ystäväni kävi poikansa (joka on 4pv Pyryä nuorempi) kanssa kylässä. Pyry nukkuu. Hyvin aikaa vähän postailla. Tässä kirjottelen ja taustalla soi Samuli Edelmann-Oletko Se Sinä. Ihana kappale<3

Lueskelin tossa aamulla mun vanhoja blogipostauksia, ja tajusin että en oo melkeen mitään mietteitä kirjottanut mun odotusajasta.

Nyt näin jälkeenpäin ajattelin niistä tänne kirjotella, vielä kun ne on tuoreessa muistissa. Myöhemmin niitä on sitten kiva lueskella täältä ja muistella. (Ja vertailla seuraaviin raskauksiin)

Perjantai 12.4.2013. Herään aamulla aikasin, mahassa kutkuttaa ja on vähän hassu olo. Sen pidempään pohtien, mieleen syöksyy ajatus "nyt se on tapahtunut, mä olen raskaana."

Kyllä. Olen tiennyt siitä päivästä asti kun olen hedelmöitynyt että oon raskaana. Tuli vaan sellanen fiilis. Sitä on vaikea sanoin kuvailla. J pitää mua hulluna. "Ethän sä voi sitä jo heti seuraavana päivänä tietää." Voimpas. Ja tiedän. Laskeskelun jälkeen totean, että LA on 5.1 ja myöhemmin rakenneultrassa kävi ilmi että tarkka LA on 4.1. Mun laskelmat heitti päivällä.

Menee muutama päivä ja haen apteekista testin. Negatiivinen. "Höpöhöpö, tää testi on väärässä." Parin päivän sisään haen toisen. Haamuviiva. "Just. Haalee viiva. Eli olen."

20.4.2013. Menkat pitäis alkaa tänään. Ei ala. Jes, olen siis varmasti raskaana, niinkun oon kokoajan tiennytkin. Haen testin seuraavana päivänä. Negatiivinen. "Mitä hel.....?" Soitto neuvolaan.

"Mitä mä teen ku mä tiiän että oon raskaana, mut testi näyttää negatiivista?" 
"....? Siis miten niin tiedät?"
"On vaan sellanen tunne" (toi täti varmaan pitää mua sekopäänä.)
"Okeeei.. No millos sä oot sitten hedelmöityny"
Helppo vastaus. "12.4"
"No koita vkon päästä tehdä testi, ei oo välttämättä vielä tarpeeks raskaushormonii että näkyis testissä"
"Selvä kiitoshei!"

Vappuaatto. J lähtee töihin, tulee normaalisti antamaan pusun ennenkun lähtee, mutta tuo mukanaan yöpöydälle raskaustestin. "Muista sitten tehdä tää tänään ja laita sitten viestiä"

Niinjoo. Nyt on viikko kulunut siitä kun soitin neuvolaan. Nousen ylös. Ei oo pissahätää. Juon varmaan 3 litraa vettä ja johan se hätä tuli. Teen testin. Positiivinen. 

Vihdoinkin. Ihanaa. Ei. Kauheaa. Maailman ihanin asia. Ei tää oo totta. En mä osaa olla äiti. Osaampas, sehän on mun lapsi. Rikon sen kuitenkin. Enkä riko. Ihanaa<3.

Tunneryöppy oli aikamoinen. Ensin meinasin itkeä, mutta vakavoiduin kuitenkin. Tätähän mä olen halunnut, miksi siis itkeä. Hymy nousee korviin ja pompin varmaan 10 minuuttia tasajalkaa innoissani. Viesti J:lle; "Me saadaan vauva <3" 

Siitä se alkoi. Odottaminen. 9 PITKÄÄ kuukautta. Miten mä muka niin kauan maltan?

Mulla ei ollut oikeen mitään raskausoireita koko odotusaikana. Ei pahaa oloa. Ei outoja mielihaluja. Ei mielialanvaihteluita. Ei mitään.

Jouduin kyllä "kärsiä" lievän raskausmyrkytyksen sekä rauta-anemian. Tosin molemmat olivat oireettomat. Anemiassa vähän välillä pyörrytti. Ei muuta. Selkä oli välillä tosi kipee kun vanha vamma vaivasi ja siks kävin fysioterapiassa ja jäin sairaslomalle kuukautta ennen äitiyslomaa ja sairaslomalta suoraan äitiyslomalle. 

Eka ultra oli sanoinkuvaamaton. Siis mitä, se vauva on 4-5cm pitkä ja se näyttää jo ihan vauvalta?! Äänet päälle ja ne sydänäänet. Tais meillä molemmilla vähän silmä kostua J:n kanssa. Oisin voinut jäädä sinne koko päiväksi katselemaan sitä pötkylää.

Nyt taustalla soi Samuli Edelmann-Pienet Sormenjäljet ja sopii kyllä äsköiseen kirjoittamaani kuin nenä päähän! Ihana kappale tämäkin <3 Oon tykästynyt tähän levyyn!

Kätilön kanssa jutellaan ja hän kertoo, että seuraava ultra onkin rakenneultra viikolla 20. Eikä. Täytyykö mun odottaa 9 pitkää viikkoa, ennenku nään taas mun pikkusen. Ne viikot mateli. Käytiin siinä välissä J:n kanssa Virossa viikonloppureissulla. Ostin meille matkan J:lle synttärilahjaksi. Oli ihanaa. <3 Syksyllä olis tarkotus varmaan lähteä taas viikonlopuksi sinne, se onkin varmaan ainut häämatka mille ehdimme! Mutta otamme siitä sitten kaiken irti.

Takaisin aiheeseen.

Rakenneultra. Pieni nenä. Pienet sormet ja silmäkuopat. Pippeli! Me saadaan poika! Ei tullut mulle yllätyksenä, senkin tiesin jo ennen rakenneultraa. Oli vaan sellanen fiilis. Jälleen. Ja oikeeseen osui. Jälkeenpäin oon miettinyt, että mulla varmaan on Pyryn kanssa ollut jo alkumetreiltä asti joku telepaattinen yhteys. Aina kotona ollessa kun juttelin hänelle, sain potkuja vastauksiksi. <3

Mulla on paljon kuvia odotusajalta, mutta kaikista ihanimmat kuvat on syksyltä, kun käytiin mun siskon kanssa kuvaamassa mun masua. Tässä muutama otos sieltä.

 

 

 

Viikkoja oli tuolloin 25+6, ja mulla ei tosiaan mikään iso pallukka oo sillon ollut. Ei ollut edes viimesenä päivänä. Mutta ei oo kyllä kauheen ikävä tuota masua. Se oli kokoajan tiellä ja kävi selän päälle. Mutta sisältö mitä ihanin kultakimpale<3

Loppuviikoilla mietin jokapäivä, että josko tää jo täältä vois tulla. Toisaalta olisin halunnut, että syntyy vasta uudenvuoden jälkeen. Mutta joulun aikoihin ajattelin, että ihan sama millon syntyy, tulis jo ulos vaan!

Näin jälkeenpäin mietittynä tuntuu että odotusaika menikin suht nopeasti. Paitsi sillon kun odotteli molempia ultrapäiviä. Silloin aika mateli! Ja sillon ku alkoi supistelemaan. Sillon varsinkin. Mietin vaan mielessäni sillon, että mä oon jaksanu odottaa 39 viikkoa, jaksan vielä pari päivää, muutamia tunteja. 

Odotusaika oli mulla aika helppo. Niinku synnytyskin. Välillä tuntuu, että oon päässy aika helpolla tän raskauden kanssa, ja pelkäänkin että seuraava raskaus on helvetillinen. Sitä odotellessa.

Nyt Pyry tahtoo ruokaa joten mun kirjottelu loppuu tähän. Aurinkoista viikkoa lukijoille!